Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen...

 Helmikuu oli ja meni. Onneksi on kännykkä kamera muutoin ei olisi mitään käsitystä mihin se katosi.  Koutsin polvileikkaus oli ystävänpäivänä. Alku kuu meni jännätessä pysytäänkö pystyssä leikkaukseen asti. Ei pysytty. Nurin ja kutti päähän. Sitten jännitettiin ehtiikö kutti mennä umpeen ennen leikkausta ja tuleeko niitä lisää. Ihmistä ei voi kääriä pumpuliin ja kieltää liikkumasta, mutta rehellisyyden nimissä kävi mielessä.

Siinä jännittäessä ei kyetty muuhun kuin lenkkeilyyn. Satunnaista temppuilua rollalenkeillä pallon kera , mutta muutoin ihan tampiona vaan käveltiin.  

Ja jotta jännitystä riittäisi Nuppu sisko oli meillä yökylässä. Sisaruksilla oli kivaa lenkkeiltiin ja leikittiin ja sitten juuri ennen kotiinlähtöä tuli itku pitkästä ilosta. Nuppusen etujalan kannus kynsi katkesi kesken kivoimpien leikkien. Ensin luulin, että jalka meni kun piti käpälää ylhäällä, mutta tarkempi kopelointi hurjan murinan kera paljasti hassusti sojottavan kynnen.

 Nupun ihminen sai meille ajan Aveciiin ja sinne sitten manikyyriin. Ihan kamalan kipeä tuommoinen katkennut kynsi. Voi Nuppusta ihan omaankin sydämeen koski. Nyt on jo paranemassa vaikka kipeä on ollut. Kotiväellä oli hoitotoimet näpeissä, kun kynsiä oli mennyt aiemminkin. Ihan paskoja nuo kannukset. Suretti kun koiruuksien kiva yö kyläily päätyi kurjaan haveriin. Nuppu oli kyllä reipas. Lähti kiltisti vieraan ihmisen kanssa lääkäriin. Ihan uskomattoman kiltti koiruus.

Koutsi saatiin leikkaukseen ja kaikki meni hyvin. Mutta haava eritteli kudosnestettä koko ajan. Soitin osastolle ja kuului kuulemma asiaan ja tikkien poiston jälkeenkin voisi vielä eritellä. No tikit lähti ja haava  jäi yhdestä kohti rempsalleen. Kahden päivän tulvan jälkeen petti hermo ja soitin uudelleen osastolle. Sieltä päivystykseen ja osastolle takaisin. Nyt jännitetään tepsiikö antibiootit ja mikä siellä muhii. Polvi kuitenkin toimii hyvin, jos jotain positiivista pitää hakea. Päästään kävelemään, ei kipuja ja koukistuu ja melko hyvin oikeneekin. Nyt kun saataisiin vaan tulehdus pois. 

Pikku-Ukko on siis ihan tuuliajolla. Lisäksi Pikku-Ukko on liian tarkka tunnetiloista. Huomaa ja huolestuu heti, kun huomaa että minä hermostun. Onneksi on kaverit, jotka tuo päiviin paljon iloa.

 Tänään saatiin viimein tehtyä vähän treeniä ja leikittyä illalla ja nyt on onnellinen Pikku mies jo unten mailla. Kyllä me tästä vielä normaaliin eloon päästään.  Tänä keväänä ei siis retkeillä eikä hiihdetä vaan kasvatetaan vatsahaavaa ja purraan kynsiä.  Nyt keskitytään koutsin saamiseen kotiin sairaalasta ja mennään peruslenkeillä eteenpäin. Aivotoiminta ei riitä ihmis jäsenellä mihinkään monimutkaisempaan.  Ehkäpä maaliskuu tuo leppeämmät tuulet.