Ruttoisaa eikun rattoisaa syksyä…
Kohta on syyskuu ja marja- ja sieni aika paraimmoillaan. Pikku-Ukon kanssa on koluttu kanttarelli paikkoja lenkillä läpi. En usko että keräisin mitään, ellei sen yhdistäminen koiran lenkitykseen olisi niin helppoa. Lapsuudesta muistan ne loputtomat marja reissut, joilta ei tultu kotiin ennenkuin ämpärit oli täynnä ja jumaliste niitä ämpäreitä oli useampi. Jossain vaiheessa tuli aina kiista mihin auto on jätetty ja taas tarvottiin. Sisko syötti epätoivoisena minulle puolukoita salaa, koska tiesi että kun vatsa menee kuralle, päästään kotiin. Kun kissa kuoli isä sanoi, että eiköhän mennä marjaan niin kissa unohtuu. Ei unohtunut kurjuus vaan tuplaantui. Siitä huolimatta marjastusvimma tarttui. Kivahan niitä on talvella syödä pupsutella. Pikku-Ukon ansiosta löydettiin paras kanttarelli paikkamme. Ryysäsi muutama vuosi sitten syvään suo ojaan uimaan ja siellä ojan reunassa pitkällä matkalla loputon kanttarelli vana. Kuivanakin kesänä oja tuottaa satoa. On vaan hankala tasapainoil...
