Tokon kisatreenit ja Koirametsäilyä säässä kuin säässä

Nyt on Pikku-Ukko lukenut rotu määritelmän. On todellakin säänkestävä. Keli kuin keli niin yhtä innolla mennään. Tosimieshän oli sitä mieltä että 15 astetta on helleraja ja vesisateessa ei tarvitse lähteä. Pikku-Ukko ei välitä.

Päästiin viimein jossain vesisateiden välissä kokeilemaan uutta kicksparkkia. Oli kivaa.Hieman oli suunnat hakusessa, kun kelkkaura oli peittynyt ja avaralla pellolla meillä oli hetkittäin eriävä ajatus suunnasta. Mutta tiepohjalla vauhti taas kiihtyi. Osan matkasta harjoiteltiin vetoa ja osan matkaa rallateltiin irti menemään. Ihmisjäsen rallatteli itselleen kipiät kannikat.






Kavereidenkin kanssa käyty pari kertaa hangessa pohrustamassa ja sää...no se on ollut vaihtelevaa...

Bad hair rainy day

Loska lentää...

Tiede on voimaton näissä keleissä. Gore texkin luovutti

Hörö ja Luppakorvat (kuva Fanny Engård-Haddas)

Ihmisjäsen onnistui nappaamaan viimeisen paikan Koirakkona Oy:n hallille Haminaan alokasluokan kisan omaisiin treeneihin. Talvihan on treenitty keskenämme, kun en oikein uskaltanut sitoutua mihinkään säännöllisiin treeneihin. Koutsin rolla- lenkeillä on kuitenkin treenitty ja leikitty ja välillä käyty varaston pihassa ihan suunnitellusti. Halleissa ei ole käyty eikä nähty muita koiria kuin kavereita. Nyt oli tilaisuus katsastaa uusi halli, treenata vieraita paikkoja, vieraita koiria ja vieläpä tokoliikkeet kisan omaisesti ja saatiin paikalla makuu treenikin muiden kanssa. Oli ihan loisto idea. Kiitos Jennille kun oli ehdottanut tämmöistä. Voisi olla useamminkin mentäisiin kyllä. 

Hyviä neuvoja saatiin ja kivaa oli. Kiitos vaan liikkurille ja apuohjaajalle hyvästä treenistä. Yllätys oli myös se, ettei halli sijainnutkaan niin Haminassa kuin luulin, vaan ajomatka oli kohtuu nopea motaria pitkin ja halli aika pian Kotkan jälkeen. Kynnys ottaa yksäritunti laski, kun tajusin, ettei olekkaan niin kaukana Loviisasta. Halli oli tilava, valoisa ja väline valikoima kattava. Upea harrastuspaikka. Täytyy mennä toistekkin.

Kiitos Jennille videoinnista. Oli kiva nähdä miltä meidän tekeminen oikeesti näyttää, kun ei sitä oikein vierestä näe. Maltti on kasvanut hyvin vaikka noista muutamista hypyistä ei uskoisikaan.



Tänään sitten oltiin Pihkun Nuppu siskon kutsumana tutustumassa Koirametsään.Haminassa sekin. Kade, kade, kade.... Onneksi metsään päästään täälläkin, mutta tuommoinen retkikohde tässä lähellä, missä voisi makkarat paistaa olisi kiva. Koirametsä oli hyvin varustettu noin 2 hehtaarin aidattu  alue jossa oli metsää, kallioita, puro ja pelto. Talvellakin hyvin muodostuneet polut kertoivat paljosta käytöstä. 



Parkki paikalta oli helppo siirtyä alueelle ja grilli paikalle pääsi liikuntaesteinenkin helposti rollaattorilla. Paikka oli hyvin varusteltu ja ohjeistettu. Polttopuita ja evästely paikka oli heti portin jälkeen. 

Evästely ja grillauspaikka (kuva Fanny Engård-Haddas)

Ensiapuvälineet ja jauhesammutin ym turvallisuus ohjeet olivat hyvin näkyvillä Jopa lumikenkiä oli lainattavissa, jos olisi ollut upottavaa hankea. Vesipistettä ei ollut, mutta alueen halki virtaa puro, joten jos koirien vesi unohtui, niin vettä ainakin talvella löytyy purosta koirille. Omat tulitikut kannattaa ottaa matkaan. 

Kuva Fanny Engård-Haddas

Aikoja voi varata netistä. Meillä oli 1,5 h aika ja oli aika sopiva talvikeliin. Olisi siellä pitempäänkin aikaa voinut viettää, alue on sen verran laaja. Isommalla porukalla tunti vuokrakin mukavasti pienenee ja koirilla on seuraa toisistaan. Huolimatta 2 hehtaarin alueesta koiruudethan häsläsivät suurimman osan ajasta, siellä missä ihmisetkin. Alueella oli kuitenkin helppo liikkua ja koirat selvästi nauttivat. Mukava koiraperheen retkikohde, koska lapsetkin voi ottaa mukaan seikkailemaan.


Puron ylitys (Kuva Fanny Engård-Haddas)


Tilaa temmeltää (kuva Fanny Engård-Haddas)

Nyt on sitten enää Haminan koirauimala käymättä, mutta olen jo niin vihreä kateudesta Haminalaisten harrastus mahdollisuuksiin, että täytyy hieman odottaa ennenkuin kääntää taas veistä haavassa :D
Ei vaan oikeasti loistavaa, että tämmöisiä harrastuspaikkoja löytyy.





 

Kommentit

  1. Jos apparilla tarkoitit minua, niin ollos hyvä vaan.
    Ihan törkeän hyvännäköstä meisinkiä teillä!
    Jokos se ilmo helmikuun kokeeseen on lähtenyt?!?!?!

    Ja todella on hämmästyttävää kehitystä Haminassa näiden koirajuttujen kanssa, kun vielä muutama vuosi sitten tuntui että koirat on ihan saastaeläimiä tässä kylässä. Mainitsemiesi asioiden lisäksi on ihan kaupunkikin on koiraladut laittanut Ruissaloon! Kuulemma tänä vuonna siellä on myös pertsalatu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan kevättä koerintamalla niin koutsikin tarkenee lähteä mukaan kun alokasluokassa on usein niin paljon osanottajia. Jäädytään autoon kaikki muuten 😂 vai koiraladutkin …🤢

      Poista
    2. Ja hei, en tiedä vaikuttaako kokeissa pisteisiin, mutta täyskäännöksissä Pihku teki ensimmäisen sivulla ja toisen kiersi. Jäi lauantaina sanomatta. Se kiinnitti jo huomiota silloin. Tsekkaa video, että oliko sun liikkeissä joku ero, rytmi tms että teki erilailla jos haluat yhtenäisemmän tekemisen.

      Poista
    3. Se nukahti, hätäänty ja yritti korjata ja teki vahingossa saksalaisen täyskäännöksen. Hauskinta tässä on se että olen yrittänyt joskus opettaa saksalaista eikä tajunnut yhtään ja nyt teki sen vahingossa😂 toivottavasti ei rupea arpomaan sitä jatkossa🙈

      Poista
  2. Kuten sanoinkin, olitte ihan ärsyttävän täydellisiä tokoilijoita ❤️
    Kokeeseen heti kun mahdollista!

    Ja kuten Tiina jo mainitsi, niin tämä koirahommien kehitys tässä koiria vihaavassa kylässä on viime vuosina ollut huikea! Toivottavasti kaikilla paikoilla riittää kävijöitä tarpeeksi. Mutta kuten mainitsit, niin motaria pitkin tänne hujauttaa alta aika yksikön 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi ainakin ALO ssa kerran käydä kun osuu sopiva hetki😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit