Covinpaskavuosi20

Ei ole kiva olla oikeassa. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jokin on vialla. Minusta Tosimies on himmaillut lenkillä ja kävelyllä liikaa, jopa ikäisekseen. Käytiin jopa vanhuus tarkeissa pari kertaa, mutta kaikki vaikutti olevan kunnossa. Arvot kohdillaan ja sydämestäkään ei löytynyt mitään. Kerran käytiin jopa oudon kakomisen takia lääkärissä. Aloin tuntea itseni jo ihan luulotautiseksi kukkahattu tädiksi. Niinpä kun Tosimies sunnuntai iltana alkoi yskiä sanoin Koutsille, että katsotaan maanataina ja jos ei ole mennyt ohi niin soitan Lovettiin ajan. Olen jo sen verran viisastunut, että tiedän että lääkäriaseman aulassa koira ihme paranee. Ontuminen lakkaa, ei yskitä ja koira vaikuttaa aina pirteältä.Yrität siinä sitten selitellä, että kyllä se kotona oli tosi vaisu ja kipeä. Lisäksi Tosimies on ruvennut pitämään ihme urinaa. Semmoista miten jotkut koirat juttelee ihan normisti. On se myös ollut liian liki. Koko ajan sylissä tai vieressä ihan kiinni. Seuraa kuin varjo joka paikkaan ja syö postinkantajia aamupalaksi.

No nyt otin varuiksi hieman yskimistä videolle. Ei ollut helppoa. Aina kun näki että tähtäsin kameralla niin yskiminen lakkasi. Siksi toisessa videossa on kuvattu vain lattiaa ja kävelty hämäyksen vuoksi pitkin huusholllia, ettei hoksaa että nauhoitan.
Ensin kun huomasi että kuvaan, yritti pidätellä....


Sitten paparazzasin ja kävelin muina miehinä pitkin huushollia niin sain kunnon köhinät nauhalle.


Sain tiistaille ajan ja Claudio ja Ilona hakivat Tosimiehen parkkipaikalta. Videon kuultuaan he sanoivat, että pitää ehkä ottaa kuvat ja verikokeet. Reilun puolen tunnin kuluttua Ilona tuli pihalle kertomaan, että henkitorvessa on kaventumaa ja keuhkoissa jotain varjostumia ja he laittavat kuvat jollekkin spesialistille katsottavaksi. Verikokeet olivat normaalit. Tosimies sai varuilta matokuurin ja tulehduskipulääkkeet. Aamulla sai dropit ja yskä hävisi. Pari köhäystä vain on kuulunut sen jälkeen. 

Perjantaina lausunto sitten tuli. Henkitorven rusto rakenne on antanut periksi ja romahtanut siten, että henkitorvi on kaventunut. Myös keuhkoissa olevat varjostumat ovat tulehduksen jälkiä tai jotain sellaista, joka on ilmeisesti aiheutunut tuosta keuhkotorven ja yskän ärsytyksestä. Parantaa ei voi, mutta oireita voi yrittää helpottaa. Nyt mennään viikko tulehduskipulääkkeellä kun on auttanut ja katsotaan kuinka sitten käy. Vaiva todennäköisesti ajan kanssa pahenee, kun rusto rakenne pettää ja huonostihan siinä sitten käy. Mutta katsotaan nyt mitä lääkitystä keksitään antibiootit, kortisoni jne ja kuinka ne auttavat. Rasitusta ja kiihtymistä tulee välttää. Useita kevyitä pikku lenkkejä ennemmin. Kurkun ärsytystä pitää välttää. No Tosimies on suurimman osan ajasta lenkillä irti ja muuten onkin jo vuosia käytetty valjaita, joten se ei ole ongelma. 

Ihmisjäsen lupasi Tosimiehelle, että jos auttavia droppeja ei löydy ja hengittäminen on vaikeaa niin kärsiä ei tarvitse. Katsotaan nyt miten tämä tästä lähtee. Tosimieshän on jo itsehoitona himmaillut lenkit ja lyhennellytkin ne ihan itse. Nyt tulehduskipulääkkeen kanssa riehaantui, jopa Ninskun kanssa leikkimään illalla, kun rauhallisesti piti ottaa. Hieman on täällä nyt pahat aavistukset tulevasta, mutta niinhän se vanha sanontakin sanoo, että vanhuus ei tule yksin vaan huonon kaverin kanssa. Koutsia jo varoitin henkisesti varautumaan pahimpaan, mutta ei me vielä periksi anneta ennen kuin on pakko. 

Tässä vielä virallinen lausunto, jos joku ymmärtää Horaxeja ja Thoraxeja...

History
Productive cough of few days duration, mostly connected to tracheal press and when dog changes the position . CBC and CRP within normal limits.
Description
Radiographic study of the thorax and LL projection of the cervical region.
The cardiac silhouette is within the upper limits of size. The pulmonary vessels are normal in size and shape. No evidence of mediastinal abnormalities are seen. There is a faint diffuse increased of lung opacity due to a broncho-interstitial pulmonary infiltrate. The last pair of ribs is asymmetric (left vestigial rib of T13). The other thoracic boundaries are normal. No abnormalities are seen in the visible part of the abdomen and cervical region.
Conclusion
Mild diffuse broncho-interstitial pulmonary infiltrate likely compatible with chronic bronchial disease; un underlying (dynamic) tracheal/bronchial collapse cannot be ruled out. Asymmetry of the last pair of ribs.




Kommentit

  1. Ikäviä uutisia aina nämä, joissa parantavaa hoitoa ei ole. Onneksi montaa asiaa voidaan kuitenkin hoitaa ja elämänlaatu pitää hyvänä. Ja karu tosiasia on myös se, että näistä rakkaista lemmikeistä on joskus luovuttava, niin riipaisevaa. Pitkää ikää Purnulle <3

    VastaaPoista
  2. Voi itku :(
    Hyvän elämän on kuitenkin saanut elää, kunnon koiranelämää.

    Toivottavasti tilanne pysyy stabiilina pitkään.
    Voimia teille <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit