Harkkaohjelmaa opettelemaan...

Ihmisjäsen osallistui kahtena tiistaina KKS:n Urheilukoiran fysiikka ja huolto luentoihin/Niina Forsblom. Ihmisjäsenen ymmärrys tavoitteellisesta harjoittelusta on tähän asti rajoittunut työkaverin Juoksija lehtien selailuun ruokatauolla ja ihan lonkalta heittettyihin TOKO treeneihin. Ravinto puoli on ollut vielä enemmän hukassa. On kyllä käyty raaka ruokinnasta kertovalla luennolla männä vuosina, mutta siirrytty aika nopeasti nappuloihin, kun meidän päästrategia on ollut helppous ja runsaat välipalat.

Toko-harkkoihin aloin kuitenkin tänä vuonna hakea, jotain suunnitelmallisuutta ja harkka-purkki menetelmä on osoittautunut hyväksi. Nyt kun alkaa olla tuo Tosimieskin aika iäkäs niin on alkanut miettiä, että intoa piisaa, mutta miten on ukkelin kunnon laita. Ja rehellisesti sanottuna voisihan se paremmassakin tikisssä olla. EVL:n pitkät liikkeet alkavat jo harkoissa vanhukselta hieman toisto kestävyyttä vaatia.

Ensimmäisenä iltana käsiteltiin harjoittelun rakentamista vuoden mittaan, ottaen huomioon kisakauden sijoittumisen. Tokossahan on enempi pitkin vuotta kisoja, mutta kyllä löysin silti selkeästi meille kaksi kautta, kun käyn vaan näissä lähialueen kisoissa. Toinen kausi on loppusyksystä ja toinen alkukeväästä. Siitä sitten lähdetään kalenterista katselemaan minkä verran varataan peruskunnon kehittämiseen viikkoja ja minkä verran lajiin valmistavaan kauteen. Kisa kauden jälkeen pitäisi sitten vielä lepo kausikin saada mahtumaan.

Muistiinpanojen tekeminen ei siis ole vahvuuksieni listalla 
Ihan ensiksi pitää vielä koettaa tunnistaa omat ja koiran tavoitteet, rajoitteet, kunto ja voimavarat. No meillä se oli helpppoa. Selkärangattomat ylipainoiset lipsujat, joilla tavoitteena lenkkeillä, harrastaa ja kisata niin kauan, kuin terveyttä ja intoa riittää.

Peruskunto kaudella kehitetään kestävyyttä, liikkuvuutta, voimaa ja nopeutta, unohtamatta kehon huoltoa ja liikkuvuuta. Viikko tulisi rakentaa niin, että kaikkia osa-alueita tulisi ja lepopäiviäkin siihen väliin. Tokoa ajatellen fyysistä kuntoa ylös erilaisin harjoittein ja monipuolisia Toko harkkoja missä pääpaino olisi motivaation kasvattamisessa ja liikkeiden palastelussa eli ei niin Tokon omaisia harjoituksia.Samalla ylläpidetään tasapainoa ja liikkuvuutta erilaisin harjoittein. Eli koiralla pitäisi olla hyvät fyysiset ominaisuudet selvitä vammautumatta lajin vaatimista liikkeistä. Itse esim. havahduin siihen, että kaukokäskyjen siirrot vaativat hyviä keskivartalon lihaksia ja kierrot notkeutta.

Rappureeneissä 
Kilpailuun valmentavalla kaudella hiotaan sitten tekniikkaa ja lajinomaista harjoittelua. Itse mielsin sen niin, että aletaan ottaa enemmän kisa suorituksen kaltaista harjoittelua mukaan.

Kilpailu kaudella pitäisi sitten olla homma hyppysissä ja keskittyä vaan säilyttämään tuo fyysinen ja psyykkinen huippu vire kisojen lomassa.

Lepo kaudella sitten palaudutaan fyysisestä ja henkisestä rasituksesta tekemällä, jotain ihan erilaista kivaa kuin lajinomaista. Meillä se voisi olla vaikka jäljestys, esine ruudut ja eväsretket, joissa mennään ihan uusia paikkoja tutkimaan. Niistä Tosimies ainakin tykkää.

Rankkaa tämä kehonhuolto vai liekkö kyseessä loppurentoutus
Toisena iltana puhuttiin sitten ravinnosta. Luennoitsija oli varsin perehtynyt aiheeseen ja hieman meni omalla kohdalla ohi. Raaka ruoka kokeilustani oppineena tiedän, että meikäläisen lasku taidoilla on parasta vaan luottaa valmiiseen. Ostaa hyviksi havaittuja laadukkaita merkkejä ja vaihtelee niitä niin tulee vähän kaikkea ja heittää hieman raakaa sekaan.

Ravinto puolen paras anti oli ihmisjäsenelle tuo koiran nesteytyksen tärkeys. Ihan hävettää kun en tuotakaan ollut koskaan tiennyt enkä tehnyt. Voi miten monta helle kesän hankaluutta ja mökki matkan tukaluutta ja kuumien kisa päivien uuvahduksia olisikaan voitu välttää, jos ihmisjäsenellä olisi ollut näin yksinkertainen asia hallussa.

Vettä ja jotain ruuan makua houkuttimeksi mukaan ja niin saa koiraan uppoamaan helteellä vettä ja vireystaso pysyy parempana. Miten tyhmä voi ihminen olla. Jos ensi kesä nähdään, niin tämä otetaan kyllä haltuun ja saadaan Tosimiehenkin hellerajaa hilattua ylemmäs. Harjoitellaan nyt talvella jo juopottelua. Tosimiehen ruokailuihinkin tulee nyt uusi roti. Pääruoka siirtyy aamusta iltaan, jolloin voi säädellä annoksia sen mukaan mitä on popsittu jo harkoissa. Jatkuu tämä hyvin alkanut painonpudotus.

Toinen oivallus oli nivel valmisteiden molekyylikoko. Osassa valmisteissa se voi olla niin väärän kokoinen, että ei imeydy. Näin sen rahan minkä säästit ostamalla halvimman tuotteen (nostan käden ylös virheen merkiksi) jätät kikkareena ojanpenkalle. Meni sitten sekin tuote vaihtoon. Nyt kokeillaan Nutrolinin Hip&Joint valmistetta missä pitäisi olla hyvä hyötysuhde.

"Unohtuikohan sieltä se super HHH-harkka-kausi" (Herkkuja, Hemmottelua, Haleja)
Kyllä oli hyvä kokonaisuus ja luennoitsija. Kannatti viimeiseen tapahtumaan ryömiä jäätyneeseen Kia Ce Raatoon takaluukusta penkkien yli, kun ovet oli jäätyneet kiinni. Onneksi en antanut periksi ja jäänyt kotiin. Olipahan naapureillakin ihmeteltävää, kun pungersin pipo naamalla etupenkkiä kohden.


Nyt on sitten alettu harjoitella harjoitus ohjelman laatimista ja kuten luennoitsija sanoi, jos menee pieleen niin sitten tehdään vaan korjaus liike. Kun suunnitelma on kirjattu ylös niin on helppo katsoa missä lähti menemään vikaan ja korjata. Ihmisjäsen on innoissaan ja Tosimies on koe-eläimenä. Hyvässä lykyssä kummankin kunto kohenee kesää kohti. Saattaa olla, että Koutsikin saadaan kohta mukaan kunhan selkäleikkaus alkaa antaa enempi myöten.



Kommentit

  1. Kuulostaa lupaavalta. Mielenkiinnolla odotan mitä saatte aikaiseksi. terv Kasvattaja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä on saatu aikaiseksi minulle kipeet lihakset 😂

      Poista
  2. Kade tollasesta suunnitelmallisuudesta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit