Kisa Ratekia palaveri Ihmisjäsenen ja Koutsin kanssa

Pidettiin Ihmisjäsenen ja Koutsin kanssa kisa ratekia palaveri. Ihan ekana sovittiin, että jos Ihmisjäsen vielä ilmottelee meitä jatkossa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna kisoihin niin saa mennä sinne sen naapurin villakikkara Artun kanssa ja sillä välin Koutsin kanssa otetaan siltä läppäri ja puhelin pois.  Ihmisjäsen yritti kyllä selittää, jotain lähi kisoista ja lyhyistä automatkoista. Arvostan kyllä mahdollisimman vähäistä Raadossa oleskelu aikaa, mutta voidaan kyllä käydä harvemmin ja kauempana kisoissa, ennemmin kuin joka viikonloppu lähellä. Jotain rajaa!



Sitten hiottiin kisa ratekiaa. Ihmisjäsen höpisi jotain siitä miten on ryssitty joka kerta eri liike ja että kerran edes vois yrittää, ettei kumpikaan meistä ryssisi mitään. Ensinnäkään minä en ryssi. Joskus saattaa ajatus hieman harhailla muihin juttuihin ja unohtua jopa katselemaan ihmisiä, mutta minkäs voi kun asutaan tällaisessa käpy kylässä, missä ei koskaan tapahdu mitään. Se on niin hienoa kun pääsee isoille kylille. Itse on ihan samanlainen, kun pääsee sinne Itä keskukseensa kaks kertaa vuodessa.

Sitäpaitsi jotkut liikut olen tehnyt tosi ripeästi ja oikein, mutta ei ole mukamas sekään hyvä, kun ei saisi muka tehdä ilman lupaa. Lupaa ja lupaa, hittoakos seisoo siinä tuppisuuna minuuttitolkulla, kukaan jaksa odotella. On näitä sen verran tahkottu, että menee ilman sen mutinoitakin. Sitäpaitsi välillä, kun se aukaisee lopulta sen suunsa, niin sieltä voi tulla ihan mitä vaan. Eikä se edes osaa vasenta ja oikeaa. Viimeksikin käveli ihan väärään suuntaan. Kyllä hävetti. Vasemmassa kädessä on kello, ei oo vaikeeta.

Koutsin kanssa ollaan sitä mieltä, että jos joku näissä kisa suorituksissa kaipaa hiomista niin se on puffa puoli. Olisi aika ratkaisevaa, että makeat ja suolaiset palat tulisi oikeassa järjestyksessä ja tasaisella tahdilla. Pysyisi verensokerit tasaisena, eikä rupeaisi hapottamaan. Eikä sen tarvitsisi aina kaataa sitä kahvia syliinsä. Aina on kahvit rinnuksilla, kun mennään kehään. Vähän noloa.

Sitäpaitsi jos on hidassoutuinen  kisa, niin kyllä rupeaa tässä iässä jo ramasemaan. Vierivä kivi ei sammaloidu, joten homma rullaamaan, päästään ajoissa kotiin lauantain viettoon ja luita nakertelemaan.

No saatiin kuitenkin ratekia Ihmisjäsenen kanssa hiottua. Kumpikin tekee parhaansa olosuhteet huomioiden. Maksimissaan kahdet, todennäköisesti vaan yhdet lähi kisat enää marraskuussa. Sitten alkaa joululoma. Lupasin Ihmisjäsenelle, että voidaan vähän hioa jotain juttuja mistä joku sääntö intoinen tuomari on sille nillittänyt. En kyllä käsitä mitä nyt pienet vinoudet haittaa jos suuret linjat on hallussa. Pulla eduista ei Koutsin kanssa annettu periksi. Huomenna vielä raahaudutaan kisa paikalle. Koutsi saa jäädä kotiin,  jos selkä on kipeä, mutta kisa pullat on lakisääteiset myös sairas lomalaisille.


Kommentit

Suositut tekstit