Homo idioticus...tyhmä ihminen

Laps hankeen hukkuu unhottuu..pitikö tänne nyt pungeta.

Piipahdettiin pidennetty viikonloppu mökillä. Lunta oli maassa ja katoilla n 70 cm. Onneksi mentiin päivänvalossa sillä meni tovi ennen kuin saatiin reitti lapioitua ovelle asti. Sitten lapioitiin käytäviä kaivolle, saunalle ja huussille jne. Siskon porukka liittyi seuraan ja sitten putsattiin katot.




Lunta oli...no tarpeeksi. Muutoin oli kivaa ja ehdittiin pitää kalakisatkin. Tulos oli perinteinen 0-0. Hannun sanoin: "Pitää ihmisen kerran vuodessa käydä pilkillä". No olihan se taas yhtä jännittävää kuin Formulan seuraaminen.


"Ei siellä kyllä ketään ole vaikka kuin kauhoisit"


Tosimies oli hieman lapsipuolen asemassa. Ehdittiin kuitenkin potkukelkkailemassa käydä ja vähän lumikenkäillä.

Siinä ne tämän kuukauden huippuhetket sitten olikin. Muutoin on mennyt enempi jäitä poltellessa.

Tosimieheltä hukkui eteen meno ja se oli ihan minun oma vikani. Ihmisjäsenen piti ruveta liikaa säätämään suoruutta, sen sijaan, että olisin vahvistanut vaan eteen menoa. Lisäksi jäin liian pitkäksi aikaa roikkumaan targetteihin ja nyt on taas katseella hakeutuva pyrri. Jos tyhjään lähetyksessä ei ole targettia, lukitsee Tosimies katseensa ihan mihin tahansa mykkyrään kentällä ja lähtee sinne varmasti kuin ohjus. Ihan on turha yrittää kääntää uuteen suuntaan "Locked". 

Vinoista pois kutsumisesta oli se seuraus, että onnistuin sammuttamaan innon lähteäkin. Menee siis ihan huipusti. Tosimies ei lähde ja jos lähtee niin vasemmalle ja kunnolla vinoon. Tähän pystyy vain meidän ryssimis tiimi. Labrailin kentällä tänään ja totesin, että nyt ei auta kuin nostaa käsi ylös virheen merkiksi ja  palata perusteisiin. 

Viis ympyröistä ja kisa matkoista ja maahan menoista ja seisomisista liikkeen yhteydessä. Nyt otetaan pelkkiä pitkiä eteenmenoja ensin näkyvissä olevalle ja sitten hiekkakasan takana piilossa olevalle namitaskulle. Ei mitään turhaa tottistelua. Lähtemisen ilo takaisin ja siitä lähdetään taas rakentamaan kerrankin kunnolla ryssimättä tätä. Mihinpä meillä kiire valmiissa maailmassa. Ohuesti harmittaa, kun koko sotku on oma vika. Olisi niin paljon helpompaa haukkua koiraa tyhmäksi kuin  itseään.

On kuitenkin ilmoittauduttu kisoihin. Ainoana tavoitteenamme pysyä hereillä ja samassa kuplassa koko suorituksen ajan. Viimeksi unohdin koiran ja päästiin Tosimiehen nukahtamaan ja uneksimaan mokka paloista ja sehän maksoi meille yhden liikkeen pisteet. Eli tulevina treeni kertoina on ihmisjäsenellä paljon petrattavaa. Mikä se ihmisen ajaakin aina tekemään treenejä liian kisan omaisesti, kun sillä pakan sotkemisella saisi paljon enemmän iloa tekemiseen molemmille. Ja sen kun vielä muistaisi, ettei voi vaatia, jos ei saa omaa persustaan liikkeelle  iltaisin lenkin jälkeen sen vertaa, että toinen saisi harjoitella.

Toistaiseksi vanhus on jaksanut ja halunnut hyvin treenata. Ehkä täytyy kuitenkin ruveta pitämään enemmän taukoja treenin lomassa ja ruveta ottamaan loppuun pieni venyttely ja jumppa sessio. Kohta ylittyy Tosimiehen helleraja 15 astetta ja sitten me lomaillaan. Tosin viime vuotinen hyväksi havaittu turkin kevennys otettiin nyt uusiksi. Nyt Salon Honkanen onnistui paremmin. Ehkä keväästä tulee kylmä ja kisa kaudesta hieman pidempi.

"Miten meni noin omasta mielestä?"











Kommentit

Suositut tekstit