Virta käpälän paluu...

 Ihmisjäsenen kaivellessa eteisen kaapista pipoa ja villahanskoja, Tosimies käänsi talvivaihteen silmään. Enää ei tarvitse lenkillä maanitella ja madella. Nyt on taas virtaa käpälissä.
Valmiina syksyn haasteisiin

Merkeistä päätellen kesä on loppu, vaikka työkaveri ei suostukkaan myöntämään, että shortsikelit on auttamatta ohi. Jompi kumpi meistä on väärässä. Tosimies on kuitenkin samaa mieltä kanssani virtaa tuntuu taas olevan, lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja metsissä rymyämiseen. Treenikentällä on vauhtia välillä vähän liikaakiin. 10 tunnari yritystä, joiden aikana palikat lenteli, kaikki ehdittiin maistella ja lopuksi tulla tohotetttiin ihan väärä palikka suussa takaisin. Jos jotain hyvää pitää tuosta huippusuorituksesta kaivaa, niin intoa oli riittävästi. Onneksi treenikaverimme keksi laittaa tunnaripalikat seiniviereen, että vähän pitää jarrutella palikoille tullessa. Silleen ehtii aivotkin mukaan sieltä lähtöpisteestä. Saatiin sentään onnistuneetkin tunnarit. Kiitos Tiina!

Ja ne halli harkat. Voi luoja. Tosimiehen mielestä se on verrattavissa ihanuudessaan toko kisoihin ja muihin koira tapahtumiin. Vaikka siellä on ne samat tutut koirat. No saampahan ainakin kisanomaista treeniä, kun joku ei meinaa pysyä pöksyissään. En todellakaan valita. Ei harmita sähellys yhtään, kun innostus ja ilo paistaa koiruudesta kilometrin päähän. Parempi näin. Lelut ovat nykyään halutumpi palkka kuin namit. Parempi tietty molemmat.

Strömforsin Dog Sportsin halli sijaitsee vielä kuvan kauniissa ruukissa. Vaikka ei olekkaan ihan tässä kävely matkan päässä niin on otettu Tosimiehen kanssa ilo irti hieman erilaisista lenkki maastoista aina ennen harkkoja. Kivaa vaihtelua käydä välillä muuallakin lenkillä.







Toko liikkeet täytyy vielä katsoa kaikki läpi ja sitten pitää yrittää päästä johonkin kisoihin. Ei ole kaikki jutut vielä varmoja, mutta onko ne koskaan ;) kun siellä kehässä on aina kaksi. Toinen ei osaa sääntöjä ja toinen  piutpaut niistä välittää ja nauttii vaan tunnelmasta :D Koutsiakin kiinnostaa enemmän puffan mokkapalat ja kahvi. Olisihan kiva mennä. Viikon loput on vielä sattuneista syistä hieman kortilla, mutta hyvällä tuurilla päästään vielä tänä vuonna kisoihin ihmettelemään.

Kaupunki ja Ely keskus saivat aikaiseksi pyörä tien tuohon tien varteen ja nyt päästään näppärästi lähi metsään ilman, että täytyy rekkojen seassa pujotella pyörän ja koiran kanssa. Hienoa kun tässäkin kaupungissa panostetaan välillä vaki asukkaiden viihtyvyyteen, eikä vaan päivän turistina viipyviin oravan pyörässä pyristeleviin Helsinkiläisiin. Nyt on helppo siirtyä puru radan maastoihin sieneen ja marjaan.


Tehotiimi kahvepaussilla
Joka syksy ja kevät sama juttu. Keväällä ihmisjäsen laittaa syksyn vilkut ja heijastimet "helppoon" paikkaan talteen kun edellisenä syksynä ne oli niin vaikea löytää. Sitten kun syksyn pimeät illat taas yllättävät niitä hemmetin vilkkuja ei löydy mistään loogisesta paikasta. Sitten kun kaikki harrastuskorit ja laatikot on pengattu ne löytyvät lopulta avainkorin pohjalta. Millähän logiikalla ne sinne oli keväällä laitettu.

No parasta syksyssä on, että saan lenkki kaverini takaisin. Taas mentiin....





Kommentit

Suositut tekstit