Terapian tarpeessa
Nasalle tiedoksi. Ei tarvitse enää etsiä miehistöä 10 vuotta kestävälle avaruus lennolle Marssiin. Minulla on miehitys jo kahteen raketilliseen. Valmiit todella nopeaan lähtöön halusivat tai eivät, ja voi vaikka vähän reissu venähtääkin. Ei tule ikävä.
Tästä syvästä rakasta ja ymmärä lähimmäistäsi teemasta on seurannut se, että kaikenlainen koira toiminta on äärimmäisen terapeuttista. Miten rentouttavaa murehtia katse kontaktia ja uppoutua harkkailun kuplaan yhdessä pyrrin kanssa, joka on hyvän tuulinen rakastettava hölmö. Höpistä kentän reunalla koira ihmisten kanssa vakavista asioista, kuten punkeista ja uusista toko-säännöistä. Raahata mies ja koira pitkille metsälenkeille aina kun vain on aikaa vähänkin ylimääräistä.
Kevät menu! |
Etana invaasion ihana seuraus |
Olen toukokuun lähes kaiken liikenevän vapaa-ajan buukannut koira harrastuksille. Ja loppuajan sitten jaksaa paremmin näitä elon ikävämpiä puolia.
Ihana Kamala Toukokuu !
KPH:n järjestämä Bh-kurssi/Jonna Merimaa oli vaivan arvoinen. 6 kerran kurssi vaati hieman viitseliäisyyttä ajella joka maanantai Kotkaa kohti. Tahkottiin kentällä tottista ja Karhulan vilkkaassa keskustassa harjoiteltiin kaupunki osuutta urhoollisten Stunttien kanssa.Karhulan keskusta on aivan yhtä kuollut paikka kuin Loviisa. Kurssi alkoi 10 centin räntäloskassa ja päättyi nurmien vihertäessä.
Meidän aina niin puutteelliseen katse kontaktiin sain ohjaajalta todella hyviä neuvoja. Ja nykyään kun Purnu on innoissaan leluista opeteltiin lelulla palkkaamista oikeasta suunnasta oikeaan aikaan. Alussa onnistuin lähinnä osumaan Purnua pallolla päähän väärään aikaan ja väärällä hetkellä, mutta kyllä se tahkoamisen jälkeen alkoi sujua. Vaikka toisen tekemänä on helppo huomata väärät palkkaus suunnat liikkeeseen nähden niin omalta kohdalta niitä on todella vaikea nähdä. Siksi onkin hyvä että joku välillä katsoo tosi tarkkaan ja huomauttelee heti.
Kun Kotkan Bh-kokeessa oli vielä tilaa päätettiin pelata upporikasta ja rutiköyhää ja yrittää suorittaa Bh-koe. Hyvin oli Jonnan opit menneet perille. 5 koirakosta me molemmat Jonnan kurssilaiset selvitettiin hyväksytysti koe. Kyllä olin ylpeä tosi miehestä.
Minua harvoin jännittää kisoissa kamalasti, mutta nyt oltiin niin vieraalla alueella, että auto matka oli ihan kamala. Kentälle päästyä jännitys hieman laimeni, mutta Purnu oli jo päättänyt hoidella homman kotiin. Tosi miehen mielestä ei minusta siihen ollut. Hauska piirre Purnussa. Jos se huomaa että minua jännittää, niin se ei jähmisty vaan ryhdistäytyy. Tekee ihan intoa piukeana töitä kahden edestä. Olen varmasti muuten ainut, joka onnistuu eniten jännittämään ilmoittautumis kättelyä.
Pörrökorvapyrrin kirous iski Bh-kokeessakin. En oikein usko että jäyhä tuomari pussailli ja pörrötteli dobermanneja ja saksanpaimenkoiria samalla intensiteetillä kuin Purnua. Hieman hirvitti onko kurikamppanja purrut vai ärähtääkö pyrri karvojen sotkijalle ja saa hylyn, mutta nyt oli Purnun mieleinen ihminen, joten nou hätä tosimies oli haltioissaan huomiosta :)
Siinä se sitten on vuosien haave...
Samaa teemaa jatkettiin samaisen seuran järjestämässä TOKO-päivässä/Tiina Bång. Päivän kurssi, mutta niin paljon tuli uutta hyvää oppia, että sulatteluun ja sisäistämiseen menee pitkä tovi.
Seuraamista ja kontaktia ei Purnun kanssa otettu, kun saatiin jo niin paljon vinkkejä omiin ongelmiimme muiden opastusta katsoessa. Kauko käskyjen virkistämiseksi ja liike ratojen oikaisemiseksi saatiin uusi kiva harjoitus, jossa koira peruuttaa ja siitä liikkeestä vaihdetaan asentoja. Oli Purnusta satakertaa hauskempaa, kuin paikallaan tahkoaminen ja liikeradat laskeutuivat kauniisti taakse ja eteenpäin siirtyminen jäi pois. Ehdottomasti päivän paras.
Lisäksi saatiin neuvo kasata harjoitusalue täyteen kaikenlaista. hyppyestettä, ruutua, merkkejä, noutoesineitä yms. Ja sitten tehdään liikkeitä siellä sälän keskellä, jolloin koira oppii tekemään vain pyydetyn liikkeen muista roinista välittämättä ja harkat pysyy vaihtelevina ja erilaisina ilman puuduttavaa kaavamaisuutta.
Bångin TOKO-kurssi (kuva Milla Ristola) |
Koko kurssin satoi enemmän tai vähemmän kaatamalla mutta kivaa oli ja Purnukin kastui kunnolla vasta loppu metreillä...
"Tajuatko ihmistolvana, että täällä sataa!!??" (Kuva Milla Ristola) |
Tässä välissä on ajeltu Mikkeliin ja takaisin, koska nyt on vuorostaan toinen vanhus huonossa kunnossa. Sairaalat tutuksi kiertue jatkuu ja arkkitehtuuria päästiin nyt ihastelemaan 1926 vuonna rakennetun Moision sairaalan mennyttä maailmaa huokuvassa ympäristössä. Aika jolloin rakennukset olivat taidetta...
Huomenna taas huristellaan Mikkeliin ja sunnuntaina on vielä Pernillan tokopäivä Loviisassa. Sitten aloitetaan käytännön toteutus aina kun vaan ollaaan kotosalla riittävän kauan. Nyt voi alkaa harkita PK-kisojen jälkiosuuttakin jonain päivänä ja hieman panostella PK-tokoonkin.
Suomi putosi juuri MM-kiekosta. Voi Perse...!!
Kommentit
Lähetä kommentti