Siirry pääsisältöön

Kunnottomien kevät...

Mökki Pääsiäisen jälkeen alkaa jo liikkuvuus palata. Ei ole toimisto työntekijää tarkoitettu ruumiilliseen työhön. Pitäisi vain pyöriä tuolilla ympyrää ja nostella korkeintaan lyijykyniä ja A4 arkkeja ja niitäkin vain yksi kerrallaan varovasti. Ensin purettiin vanhasta mökistä hellan osia, vanhoja ovia ja oven karmeja. Laho mökki ei ollutkaan niin laho kuin luultiin, sillä karmit olivat tiukemmin kiinni kuin monessa uudessa talossa. Lisäksi koko puiset ovet, karmit ja valu rauta levyt painoivat ihan kivasti, kun niitä retuutettiin ladon suojiin. Missä piti tietty ensin mättää lunta pois, että saatiin ovi ylipäänsä auki. Sitten vielä lumityöt vanhan mökin ympäriltä ja veden kannot saunalle yms pikku puuhaa.
Ei ollut takatalvi, kun oli vielä ihan talvi originell!
Purnukin oli todennut, ettei ole peto vaaraa ja suostui lähtemään metsään lenkille. Ja kun en muuten ollut romuna niin piti pohrata upottavassa räntä hangessa pitkin metsää koiran kanssa. Yritettiin tutkia reittiä joelle. Ei ollut kylätoimikunta lainkaan panostanut turismiin, kun joelle vievä metsä tie oli kokonaan auraamatta. Tai kartan perusteella siinä olisi ainakin pitänyt olla tie. Se jäi hieman epäselväksi oliko, kun sitä ällöttävää valkoista töhnää oli levitelty pitkin maita ja mantuja.


Oli mukavaa tulla kotiin kun täällä on jo lumet sulaneet ja tuntuu ihan keväältä. Aluksi tuntui tosin vain kipeältä. Onneksi otin yhden ylimääräisen vapaan ja useamman buranan ,niin ehdin toipua lähes työkykyiseksi. 50 lähestyvän täti-ihmisen paras ystävä ei ole koira vaan Burana.
"Ota Hota ei Pakota"
Päätettiin avata kesä kausi ja lähteä jälki metsään. Viime kesä panostettiin keppien ja tavaroiden ilmaisuun ja syksyn viimeisellä jäljellä homma alkoikin jo sujua. Ei ollut oppi unohtunut talven aikana. Nätisti poimi Purnu esineet ja kiikutti niitä minulle. Hieno juttu kun joku asia saadaan upotetuksi tosimiehen päähän, niin se pysyy siellä kuin Titanic meren pohjassa.
Vetää vakavaksi, kun ihmisjäsen hukkaa koko ajan kaiken
Iltasella oli BH-kurssin kaupunki osuuden harkat. Mökkeily ja jälki harkat takasivat todella rauhallisen pyrri pojan kaupunki osuudelle, joten hyvin meni. Ei syöty ketään, eikä tultu syödyksi. Selkeni tuo kaupunkiosuuskin huomattavasti. Olin kehitellyt mielessäni siitä liian monimutkaisen sääntöjä lukemalla. Siis sen kerran kun luin ne huolella. Ei pitäis!!

Lähes normi viikko ilman älytöntä säntäilyä paikasta toiseen alkaa olla takana. Ajatus alkaa riittää jo Purnun kanssa puuhasteluunkin, mistä hyvästä olen saanut tosi miehestä taas innokkaan harkka kaverin. Olen taas se kiva tyyppi, joka keksii kaikkea kivaa, enkä mikään Deadwoodin Zombie.

Näillä lähdetään nyt rakentamaan ohjattua noutoa ja hyppynoutoa. Sitten kun pyrri osaa kääntyä sujuvasti molempiin suuntiin otetaan oikeat kepukat kehiin. Kiitos työkaverille näistä hienoista noutopatukoista.
Sponsored by Matti
Purnu joutuu keväiselle kunto kuurille. Leikkaus selvästi tekee tosimiehestä hieman laiskan pulskean liikkujan. Harkat menee hyvin, mutta lenkillä on semmoinen "Kunhan tässä tallustelen"- fiilis. Osa syynä on talven vähälle jääneet pitkät lenkit. Osin on myös tuon hormonien hyrräyksen vähenemisen seurausta. Purnun paino meinaa leikkauksen jälkeen karata ihan väkisin, joten nyt on pakko pienenellä harkkanameja, ruoka-annoksia ja karsia välipaloja. Huh huh.Olen koittanut olla vertaistukiryhmänä ja lihoa mukana ja onnistunut ihan hyvin. Onneksi ilmottauduin itse 10-kerran sportti kurssille. Olempahan nekin ajat poissa jääkaapilta ja poissa syöttämästä koiraa.

Vaikka Purnu liikkuukin tällä hetkellä huomattavasti ketterämmin kuin minä, tilasin koirahierojalle ajan. Minusta Purnun takajalkojen askel on taas lyhentynyt. Aloitettiin  jumpat ja pyöräilyt niin heti liike parani. Liike oli suorastaan hyvää, kun yritti vetää minut pyörä lenkillä mukaansa tappelemaan naapurin Artun kanssa. Rentouttavia nämä yhteiset pyörä lenkit. "Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi..."biisiä hyräillen jatkettiin matkaa.

No jos jotain lohdullista tähän keväiseen alennustilaan pitää keksiä niin työpaikan juhlaan tulee esiintymään kuulemma Eini. Onpahan paikalla ainakin joku, jolla on isommat silmäpussit, kuin minulla. Laulutaidostahan meidän molempien kohdalla voi olla montaa mieltä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa...

Ontuminen siis palasi ja ei nyt voi sanoa, että unettomia öitä olisi vietetty. Ihmisjäsen nääs ei pysty vatvomaan asioita öisin, koska heti, kun menen vaaka-asentoon nukahdan alta 5 minuutin. Siinä ajassa ei ehdi mitään vatvoa. Päiväsaikaan on sitten mietitty enemmänkin strategiaa yhteisten terveiden vuosien lisäämiseksi. Ensimmäiseksi päätettiin jatkaa normia elämää kävely lenkkeineen ja jos ontuma päivä tulee niin sitten huilataan ja otetaan kipulääke.  Rauniot ;) Toiseksi laitettin videon pätkä Rampelle Aistiin ja odotetaan Rampen arviota ontumisen syystä. Rampehan oli sitä mieltä, että lievä välilevyn pullistuma oikealla ei seltä vasemman jalan ontumista. Minusta entisenä selkävaivaisena kaikki ontuu kaikkea, kun selkä on kipeä. Ihan sama onko oikea vai vasen, koko ajan sattuu. No odotellaan Rampen mielipidettä rauhassa. Kolmanneksi Tosimies on nyt tiukalla laihiksella. Ainut joka valittaa on Koutsi. Siirsin ruokinta-ajan  aamusta puoleen päivään, Ko...

Syys energiaa eräillä…

 Syksy on keväästä seuraavaksi paras aika etenkin tällaiselle hetkellisesti kausi introvertille mököttäjälle. Syksyllä kadut tyhjenee ja ihana pimeys sulkee ovet kaikkialle. Vesisateessakaan ei liiku kuin koiraihmisiä. Voisi pötkähtää sohvan nurkkaan kynttilänvaloon Cashmir huovan alle kotoilemaan, mutta kun tuli hankittua tuo pyrri…   Kun omat energiat ovat hiipuneet niin pyrri on salaa ladannut akkunsa viilenevistä ilmoista. Joka vuosi ihmisjäsen ihmettelee, mikä koiralle on tullut. Pikku-Ukko pyörii jaloissa joka hommassa. Lenkillä tuntuu kuin lenkki kaverina olisi Ahtisaaren sijasta Alexander Stubb. Lopulta hitaampi älyinenkin tajuaa, ettei auta kuin heittää Cashmir villainen kotoilu viltti nurkkaan ja keksiä syyspuuhaa karvapallolle. Niinpä pihan syystöiden lisäksi on Pikku-Ukon oma puuhamaa. Onkin käytetty aikaa uusien polkujen tutkimiseen, marjastukseen ja sienestykseen.  Huomaamatta tulee pakastin täytettyä ja samalla puretuksi energiapommia. Taukovahti Evästauoll...

Lomalla lomailusta

 Keväällä varattu oma lomanen tuli tarpeeseen. Kahden yön hotelli lomanen ilman varsinaista ohjelmaa tuli todella tarpeeseen vierastäyteisen alkukesän jälkeen. Pikku-Ukon kanssa pakkauduttiin autoon ja suunnattiin Mikkeliä kohti. Tavattiin tuttuja pienimuotoisesti ja loppuaika seikkailtiin kahteen pekkaan. Iltakävelyllä käppäiltiin Kenkäveroon ja Mikkelipuistoon. Ostettiin pikku-tarjottimia helpottamaan elämää ilman olkkarin pöytää, jota ei aiota pitkän harkinnan jälkeen enää hankkia. Taito talon aarteita Pikku-Ukko on loistavaa matkaseuraa, ei hauku, eikä arvostele, lähtee innolla tutkimaan ympäristöä eikä valita pikku eksymisistä. Niinpä tutkittiin osin lapsuuden maisemia ja osin ihan uusia reittejä kotikaupungissa. Törmättiin ensimmäisen illan seikkailulla viittoihin Kaihun kierroksesta ja päätettiin ottaa se seuraavan päivän retki kohteeksi. Oltiin ajateltu kiertävämme Urpolan joen luontopolku, mutta vaihdettiin suunnitelmaa ja sovittiin, että jos voimat ja sää sallii niin käyd...