This is road to hell... no ei sentään.

Garminin syke mittarissa on hauska ominaisuus. Kun on raahautunut kotiin ja lataa lenkin tietoja koneelle, ilmestyy sinne myös kartta juostusta reitistä. Samalla ilmestyy näkyviin myös ympäröimät tiet. Niinpä silmiin osui myös tie, jota ei aiemmin ole ollut. Uusi Loviisan pohjoispuolella metsää halkova moottori tie on poikinut koko joukon uusia teitä ja yhteyksiä. Nyt kun enimmät räjäyttelyt ovat jo ohi ja pahin kuormuri ralli pikku teillä on päättynyt sinne uskaltaa jo mennä uteliaana pällistelemään.

Niinpä lähdettiin Purnukan kanssa tutkimaan onko uusi tien pätkä joka yhdistää pari erillistä lenkkiä todella olemassa.


Alku matkasta peltojen jälkeen tuli vanha koira tuttu vastaan ja vakuutti, että kyllä tie on olemassa. Matkan pituus kuitenkin yllätti ja kun moottoritienpohjaa ei alkanut kuulua ja iltapäivä alkoi hämärtyä ajattelin, että on rauhoitus soiton aika koti joukoille. Ilmoitettuani, että ei hätää minulla on otsa lamppu mukana, sain vastaukseksi, ettei ole kyllä mikään yösuunnistuksen opettelun paikka nyt. 

No ei meidän sitten auttanut kuin ruveta laittamaan töppöstä hieman tiuhemmin toisen eteen.Muutaman kerran Purnu vilkaisi kysyvästi, että onko kellään tässä porukassa aavistustakaan missä ollaan? Mutta kun ei tuntunut olevan, niin jatkettiin kävelyä. Mitäpä sitä voisi muutakaan tehdä keskellä metsää.

 















Lopulta löytyi se uusi moottori tiekin, joka on kyllä aikasen vaikuttava tupsahtaessaan keskelle ennen niin koskematonta metsää.



           "Kuka varasti metsän"



Tuolla jossain toisella puolella jatkuu meidän metsä tie....ehkä...?

Tämä varoitus oli vain toisesta suunnasta :( vaan eipä upottu mihinkään.

Ja siinä se sitten oli tuttu tie pohja ja ilta pimeäkään ei ollut vielä lähelläkään.


Lopulta oltiinkin jo kaupungin puistikossa ja  ihailtiin vielä kesällä remonttinsa päätökseen saatua Loviisan Kappeli ravintolaa uudessa asussaan.

Kahden ja puolen tunnin reippaan kävelyn jälkeen meillä oli illalla kotona varsin rauhallista väkeä. Mutta nyt on löydetty kiva uusi lenkki ja ehditään varmaan käydä se kävelemässä vielä kerran ennen hankien tuloa. Ehkä jo tänä viikonloppuna jos tuo alkanut lumisade ei ylly kovasti.

Kommentit

Suositut tekstit