Kotikoiran ja zombien kotkoilua...

 

Sieniretken satoa!

Silloin kun Purnu otettiin meidän perheeseen oli vakaa aie, että se on pääasiassa koti koira ja lenkki kaveri. Tuntien kuitenkin itseni tiesin, etten pysty olemaan ihan kokonaan harrastamatta mitään. Kun on joku yhteinen harrastus esim. toko tai agility niin tulee säännöllisesti puuhailtua koiran kanssa kaikkea mukavaa ja rassattua omia ja koiran aivoituksia uusille urille. Välillä tokoilu on ahkerampaa ja välillä löysäillään surutta.

Edellisen koiran kanssa kilpailtiin tosi uutterasti, ajeltiin pitkiäkin matkoja kisojen perässa.Nyt on ikäkin tehnyt jo tehtävänsä ja kisat tulee katsottua tästä lähistöltä ja määrät yritetään minimoida. Koulutus tunnusten takia en jaksa tahkota niitä 3 ykköstä vaan riittää, kun tietää itse, että tähän asti on homma hoidossa suurin piirtein ainakin tuurilla. Jonain päivänä, jos molemmilla ikää ja terveyttä riittää niin saadan ehkä se tokovalion arvokin pulkkaan. Nyt on kivaa käydä silloin tällöin kisoissa, sopivasti jännitystä, kahvia ja pullaa ja harjoittelua. Nyt täytyy kyllä myöntää, että puoli vuotta kestäneen hiljaiselon jälkeen on kisa varvasta alkanut jälleen pakottaa. Olen jopa löytänyt itseni silmäilemästä kennelliiton sivuilta toko-ilmoituksia.

Mutta se mitä nyt viime ajat on tehty on kyllä sellainen silli salaatti, ettei siitä saa mitään johdon mukaista tuloksellisuutta aikaisiksi, edes toive ajattelulla. Satunnaisina päivinä on otettu tokoliikkeitä, kesä meni jälkiä ja esine ruutuja värkkäillessä. Syksyn tultua on käyty pari kertaa Kotkassa tokoilemassa mölliryhmässä ihan perusjuttuja. Pujottelua, sosiaalisia harjoituksia ja ihan liikkeiden alkeita. Tekee aina samalla porukalla treenaavalle pyrrille hyvää. Kyllä välillä Purnulta meinaa mennä niskat nurin, kun pitää yrittää katsoa, mitä missäkin kentän nurkassa touhutaan ja kenen kanssa. Loistavaa häiriöharjoittelua ja hyviä ohjaajia. Lopuksi vielä lenkki "suurkaupungin" ympyröissä kruunaa miekkosen päivän.

Vuosi 2013 on ollut numeronsa 13 mukainen eli hetkittäin ihan sitä itteään. Ehkä parhaiten vuotta kuvaa vanha sanonta: "Kaikki on vastaan, saha yksin puoltaa". Tuosta 13 on kuitenkin seurannut se, että Purnukin on päässyt maistamaan oikeasti sitä koti koiran elämää, mitä sille 4 vuotta sitten lupailtiin. Ei ole ollut rahkeita muuhun kuin perus asioitten hoitamiseen kunnialla.

Urheasti on porskutettu arjen rutiineilla syksyn läpi. Omituista kyllä, kaikki eläimet tuntuvat nauttivan rutiineista. Purnu tietää, että arkiaamuina kukaan ei nouse ennekuin torkkuhälytys on kestänyt puoli tuntia. Patjalta ei kannata nousta, ennen kuin ihmisraunio hilaa itsensä sängyn reunalle istumaan. Sen jälkeen rasittavan aamu virkku pyrri loikkaa ylipirteänä syliin puskeutumaan, saaden samalla puoli unessa tehdyn selkä hieronnan.
Sitten on ruoka ja 10 minuuttia aikaa kiusata nukkuvaa miestä, joka yrittää torjua ylipirteää peiton alle kaivautuvaa koiraa. Nopeat aamuettonet ihmisraunion paikalla sängyssä, ettei kenellekkään jää epäselväksi, kuka siinä vetää sikeitä seuraavat kolme tuntia, kun  ihmisraunio on lähtenyt töihin.

Aamu lenkki, joka sisältää aina samat hypyt samoille kiville ja aina yhtä haltioituneet kehut. Samat vastaan tulijat. Myötätuntoinen vieressä istuminen ja rapsutusten kuuntelu aamu kaakaota kitusiinsa kiskovan ihmisraunion vieressä. Sitten aamun huippu hetki, kun saa puru luun nakerrettavaksi ja ihmisraunio raahautuu linja-autolle. Sen jälkeen jatkamaan unia ja rapisteleman hiekat  ihmisraunion puolelle sänkyä.

Miehen herättyä mukavaa toilailua pihalla koko päivä ja ruoka. Vähän ennen neljää portille odottamaan töistä tulijaa kotiin. Iloinen jälleennäkeminen ja kahvit. Lenkille, kotiin ja kahvit. Illalla hieman kyttäilyä pihalla, jos Ninja tyttönen sattuisi kulkemaan ohi ja pistäytyisi leikkimässä. Pienet rähinät naapurin Veikon kanssa taka-aidalla. Lopuksi päivän kruunaa iltapissilenkki, illan kohokohta, jos vaikka pari pikku toko temppua samalla, ja ne kolme kiipeilykiveä tietty :)

Jos meidän elämästä tehtäisiin tosi-TV sarja niin katsojat yrittäisivät avata ranteensa ihan vaan tylsistymistään. Mutta pyrri tykkää, kun kaikki menee niinkuin pitääkin. Jos iltapissilenkki viivästyy se ilmestyy nojatuolin eteen tuijottelemaan kysyvästi. Ainut mikä hieman masentaa Purnua on se, että sille on siunaantunut iltavirkku ihminen toiseksi kaveriksi. Ihminen joka aamusta iltapäivään muistuttaa zombieta muuttuu kello viiden jälkeen ärsyttävän pirteäksi touhuajaksi. Pyrrin ja miehen pilkkiessä iltaisin, kostan aamuiset iloittelut ja touhuan myöhään yöhön. Pentuna Purnu lähti vaan kylmästi nukkumaan, mutta nykyään se jostain syystä yrittää epätoivoisesti sinnitellä mukana. Mies pilkkii sohvalla.

Viikonloput ovatkin sitten ihan toista. Silloin voi tapahtua mitä vaan. Käydään sienessä, kylässä, pitkillä lenkeillä, kisoissa, herätään milloin sattuu ja touhutaan kaikkea. Mikään ei mene pyrrin järjestyksen mukaan. Sunnuntai iltaisin meillä asuu kaksi uupunutta miestä, jotka toivovat, että maanantai tulisi pian ja veisi tuon hääräävän hullun pois sotkemasta normaaleja kuvioita.

 

Tältä näyttää uupunut pyrri ;) 

Lomien jälkeen sekä koira että mies luovat toisiinsa helpottuneen katseen...onneksi sillä on työpaikka, saadaan palata normaaliin rytmiin. Hyvä etteivät kirjoita porukassa kiitoskirjettä työnantajallle, sen verran uupunutta väki on lomieni lopussa.

Oman haasteensa pyrrin elämään on tuonut juoksukoulu, johon ilmoittauduin. Kotiläksyksi saadut juoksulenkit eri vauhdeilla ja välillä pitemmillä lenkeillä ovat avanneet meille ihan uusia lenkkimaastoja ja maisemia.

 

Nyt se eukko kyllä taisi eksyä polulta...?!

 

"Tie mittaamaton taas eessäni ooon..."

 On tutustuttu uuteen moottoritienpohjaankin.

"Mä oon rekkamies aina tien päällä..."

Otsalamppukin hankittiin, että päästään metsälenkeille iltaisinkin. Eiköhän noita pyöräteitä ehdi tahkota kyllästymiseen asti sitten kun lumi tulee. Vähän harmittaa kun älysin hankkia otsalampun vasta nyt. Varsin loistava kapistus. En olisi ikinä uskonut että antaa niin hyvän valon ja pysyy paikallaan niin hyvin. Olisi pitänyt hankkia jo ajat sitten. Pimeässä metsässä pyrrin silmät kiiluvat todella aavemaisesti. Toivon vaan, ettei silmäpareja ilmesty enempää...voi tulla uusi nopeusennätys.

Naistenlehdissä puhutaan tästä ns. joutavasta kotona puuhastelusta termillä kotoilu. Koiran kanssa kotikoirailu lienee sitten kotkoilua. Aiotaan jatkaa tätä ehkä Jouluun asti. Oikeastaan tämä on aika mukavaa. Jouluna onkin sitten reilun viikon loma. Mies ja koira voivat alkaa valmistautua, kotkoilu loppuu!!!