Avustaja koira Purnu
Meillä asuu itse oppinut avustaja koira. Nyt kun Pentin lonkkaleikkauksen aiheuttamat kulkurajoitukset on poistettu Purnulta, se on löytänyt sisäisen hoivaajansa kuin Sarasvuo konsaan. Koska Pentti ei saa vielä kumartua niin kaikenlainen apu on tarpeen, sukkien ja kenkien yms. pukemisessa ja noukkimisessa lattialta. Minä olen pusannut yli tiukkoja hoito sukkia jalkaan niin, että jos näenkin sellaiset niin tuskanhiki nousee otsalle.
Vasta komposti aitojen purun myötä, mahdollinen uhka paranemiselle eli Purnu, osoittautuikin varsinaiseksi sisar hento valkoiseksi. Kun pusaan hoitosukkia naama tuskan irveessä jalkaan, Purnu syöksyy paikalle ja aloittaa raivokkaan pussaus kamppanjan, mistä on sukan pukemiselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Koiran kuolan ja kielen takaa on vaikea erottaa kohdetta. Mutta ehkä nuo hellyttävät hoitajan hoiva hetket ovat pitäneet minut niin hyvällä tuulella, etten ole repinyt kirottuja sukkia kappaleiksi.
Toinen ihan oikea apu huomattiin vahingossa. Pentin villasukat olivat ajautuneet pitkälle sängyn alle ja olin juuri valmistautumassa mönkimään sinne itse villa koirien (miten niin labradori suosituin koira rotu Suomessa) keskelle, kun Purnu tapansa mukaan hyöri siinä vieressä. Ihan vitsinä osoitin sängyn alle ja sanoin että haeppas nuo Pentin sukat tuolta. Jäätiin Pentin kanssa suu auki ihmettelemään, kun Purnu salamana punkesi itsensä sängyn alle ja tuli villsukka suussa pois. Otin sukan ja sanoin, että haeppa se toinenkin joutessasi. (Huomaattehan miten tärkeitä selkeät käsky sanat ovat osoittavan eleen rinnalla). Ja ei kun toimeen, ruskea pyrri pyrähtää sängyn alle sukkajahtiin ja palaa pikana sukan kanssa. No ei kun hakemaan nakkipala jääkaapista kehujen kera. Koko koira oli ihan piukeana tärkeyttä. No palattiin sitten sukan puku hommiin ja sen sijaan, että olisi tullut pussaavan pyrrin hyökkäys, alkoikin olo huoneesta kuulua kolinaa ja sieltä kannettiin pyytämättä ja yllätyksenä Pentin Reinot yksi kerrallaan tyrkylle.Pentti on pitänyt niitä toipumisaikana, kun on helppo sujauttaa jalkaan ja selvästi Purnu näki mahdollisuuden ansaita toisenkin nakin. Nakkihan siitä suorituksesta irtosi. Nyt ei harmita kuin se, ettei ole aiemmin ymmärretty käyttää tuota meidän yli-innokasta avustaja koiraa enemmän hyödyksi. Ei edes tonokit olla tajuttu, että semmoinen asuu meillä.
Kerrankin oli kamera lähellä, säätö jäi puolitiehen mutta toisen Reinon paluu ehdittiin ikuistaa.
Uusi Vuosi meni perinteisin menoin. Edellinen koira pelkäsi raketteja ja istui aatot kylpy ammeessa. Purnua on ehkä ylisuojeltukin, mutta se on kannattanut. Aamulla lenkki, ennen kuutta iltapissi ja kun lapsiperheet ovat lopettaneet ja tosijuhlijat eivät vielä aloittaneet pikainen yöpissi meikäläisen kynttilälyhdyn juureen ja sisälle. Uuden vuoden juhlintaamme seuraa puolenyön aikaan sikeitä vetelevä pyrri, joka havahtuu vain pahempiin jysäyksiin. Luojan kiitos. Ei ole kyllä muillekkaan äänille kovin herkkä, mutta parempi varoa kuin katua uutena vuotena.
Joulomalla piti harjoitella ahkerasti Tokoa päivän valossa. Puoli toista viikkoa vapaata ja kahdet harkat pimeässä. Tältä pohjalta oli helppoa tehdä Uudenvuodenlupauksia :)
No vähemmän suunniteltuja harjoituksia on tehty keittiössä ja olkkarissa ohimennen. Ovat kuitenkin jotain auttaneet, kun eilen tehtiin koko VOI sarja läpi palkaten välissä niin pahimmat kompastuskivet ovat edellen luoksetulon eka pysähdys ja kaukokäskyissä seisomasta istumaan siiryttäessä lojahtaminen todella herkästi makuulle asti. Lisäksi seisomaan noustessa tulee pieni askel eteen, joka oudosti muuttuu metriksi lopussa. Täytyy vähän tutkailla. Muutoin suloisen innokasta yrittämistä :) Täytyy ilmoittautua kisoihin. Sieltä saa 20 eurolla ulkopuolisen ammattilaisen arvion ja neuvot ;) ja paljastuu kaikki omat hämärät kuviot, joita ei itse harkoissa huomaa.
Ai niin avustaja koiramme on kiinnostunut myös poliisin työstä. Huomattuaan, että perheen pää on hieman toistaitoinen Purnu on katsonut asiakseen ilmoitella kaikki mahdolliset rosvot ja hämärät naapurien kotiin tulo ajat. Toistaiseksi on kuitenkin uskonut, kun on sanottu että poliisi koiriksi ei oteta pyrrejä.

Toinen Reino saapuu
Avustaja koira järjestelee tossut riviin (vasen ja oikea vielä hakusessa)
Mites se on tämän hoitoalan palkkaus??

Kommentit
Lähetä kommentti