Sirke ViitasenTOKO koulutus

Oltiin Purnukan kanssa mennä viikonloppuna Viitasen Sirken Toko-koulutuksessa. Meitä oli tuo tuttu Loviisan porukka kasassa, joten mukavasti meni päivä.
Toiset ihmiset rentoutuvat mökeillä ja retriiteissä.Minä vaivun autuaaseen rentoutumisen tilaan samantien, kun on joku koulutustilaisuus hevos- tai koira-aiheinen ei mitään väliä kunhan osa osallistujista kulkee neljällä jalalla, mikä muuten selittääkin myös  työporukan saunailltojen rentouttavan vaikutuksen:)
Purnu on siitä hauska tapaus, että jouduttuaan asustamaan koko ikänsä umpihiljaisessa ja autiossa Loviisassa se nauttii kun se pääsee ihmisten ilmoille. Kun me Loviisalaiset innostumme tolkuttomasti päästessämme oikeaan kauppaan kuten esim. Prisma tai Itäkeskus, niin saman nosteen saa aikaan Purnulla ihmisten kokoontuminen. Niinpä se onkin ihan intoa piukeana aina kaikissa koulutustilaisuksissa. Kisoissa täytyy varoa ettei se syöksähdä pussailemaan tuomaria tai liikkeenohjaajaa. Varsinkin kun sillä on tehokas tapa tehdä tuttavuutta ryntäämällä äkkiarvaamatta kohti, sitten viimehetkellä hyppy ilmaan ja täydellä voimalla kylki edellä päin. Kun uhri sitten on menettänyt tasapainonsa, niin salamannopea pusu, jossa yleensä murtuu hampaat tai nenä. Samaa hyökkäystä käytetään omistajaraukkaa kohtaan, jos tämä on sattunut pelastamaan pikkuisen miehen päivän tuomalla sen koulutukseen.
No Sirkehän oli tuttua taatua itseään ja saatiin hyviä neuvoja mm. siihen, kun Purnulla menee aina liikkeelle lähdettäessä aikaa melkosen kauan ennenkuin ottaa katsekontaktin. Liikkeelle lähtöjä treenattiin ja tosi nopsasti hoksasi mitä halutaan. Täytyy nyt vaan muistaa vahvistaa harkoissa tuota. Sitten kun lämpenee, niin kontakti pysyy kyllä, mutta alku on aina hieman hapuilevaa.Mutta tässä tulos Sirken pikku vihjeitten jälkeen. Omistaja pitää hyvin katsekontaktin :)



















Suuurinosa ajastahan menikin vuoron odotteluun, kahvinjuontiin ja muiden koulutuksen seuraamiseen, mutta Purnu yksiä pikku  unosia lukuun ottamatta jaksoi seurata myös muiden suorituksia mikä on sinänsä hauska piirre rakkineessa.

Iso kiitos Mielosen Tiinalle, joka ainoana meistä oli ymmärtänyt ottaa kameran mukaan ja otti hyviä kuvia meistä kaikista. Sirkelle kiitos mukavista koulutuspäivistä. Loppuun vielä pari kuvaa koululaisesta vauhdikkaissa harjoituksissaan ;)

"Mihin se höhlä nyt juoksee....??? Kouluttaja on täällä!"


 
                  "Ilmesty nakki Ilmesty!"












 

Kommentit

Suositut tekstit