Käärmeitä Paratiisissa...

Lähdetiin Pikku-Ukon kanssa mökille varaslähdöllä Vapun viettoon. Sisko miehineen liittyi varsinaisena Vappuna mukaan. Naapurimetsän avohakkuu ja nämä koko kevään jatkuneet hyytävät tuulet (ainakin tässä rannikolla hyytäviä), olivat keikauttaneneet 21m pitkän kuusen nurin. Voin sanoa että itse en moiseen tarkkuuteen olisi pystynyt. Olisi joko jäänyt konkeloon tai rysäyttänyt vajan pirstaleiksi. Nyt oli luonto äidillä kaatosuunnat hallussa.

Pikku-Ukko tarkistaa tilannetta

Vappuhan on työn juhla, joten Vappupäivän aamuna sahat soimaan ja polttopuut talteen. Kolmeen pekkaan ei kauaa nokka tuhissut, kun pöllit oli jo pihassa pinossa kuivahtamassa ja odottamassa innokkaita pilkkojia.

Pikku-Ukko työnjohto tehtävissä

Stihlin akkusaha on todella kätevä näissä mökkihommissa keveytensä takia. Kaksi akkua kestää juuri sen minkä 60 v akan retalekkin. Sitten voikin molemmat viedä latautumaan kuistille.

Raja-aidan rakentamiseksi perustettu sorakuoppa ja murskaamo tuhosi laajetessaan meidän kivan metsä lenkki tien. Tai ei se soramonttu este ole, mutta se puomi ja ukaasit ja kameravalvonta...niin ei enää ilkeä sieltä hiippailla läpi. 

Piti lähteä etsimään uusia reittejä ja semmoinen löytyikin. Kurjetkin oli tulleet jo suolle. Olivat tosi kaukana niin valokuvaan ei saatu.

Matkalla löytyi myös vanhat karhun jäljet (vanhat koska Pikku-Ukko ei tehnyt U-käännöstään) ja vähän tuoreemmat ilveksen jäljet. Jossain kohti Pikku-Ukko jäi tuijottelemaan oudon näköisenä tien reunaa ja kyyhän siellä oli nahkan vaihdon jälkeen paistattelemassa. Tempaisin Pikku-Ukon pois ihmettelemästä ja kyy jätti vanhan takin kierrätykseen ja poistui helpottuneena taka vasemmalle.

Päästiin pihaan niin seuraava luikero mytkyili pihaan. Taas Pikku-Ukkoa rivelistä kiinni ja pois tuijottelemasta. Tömisteltiin luikero takaisin heinäpeltoon. Päätti kuitenkin palata illemmalla ja taas Pikku-Ukon outo tuijotus marja-pensaan juureen havahdutti. Ehdin jo sanoa, ettei siellä mitään ole, kun hoksasin että tyyppi on palannut. Sisko otti kuvan sillä välin kun minä juoksin vajalle hakemaan muilutus ämpäriä ja vaneri levyä. Kyy raukka käy pitkässä terapiassa meidän jahdin jälkeen, mutta lopulta saatiin tumpuloitua paratiisin käärme ämpäriin ja vietyä metsään tien toiselle puolelle. Sen verran kiukustunut oli meihin, että ei ehkä uudestaan ihan heti halua meitä nähdä.

Lämpöhän ne oli saanut liikeelle ja nahkanluontiin. Kuulemma tyttöjäkin katsellaan näin kevään ensi päivinä innokaasti. Tuntui facen perusteella olevan yleinen riuulle lähtöpäivä ja takin kääntöpäivä, sen verran oli havaintoja ympäriinsä. Päätin suosoiolla antaa tilaa kärmesten kevät riehalle ja odotellaan pari viikkoa, että saavat siirryttyä reviireilleen ennenkuin lähdetään jälki metsään. Onneksi Pikku-Ukko on aina käärme havainnoissaan tyytynyt vaan tuijottelemaan (voisi kyllä vähän kauempaa) eikä ole mennyt härväämään, niin kärmeksetkin on suhtautuneet pitkämielisemmin ukkeliin.

Uinti kautta ei avattu vaikka rannassa käytiinkin. Lämpömittari näytti noin 12 astetta, ei houkutellut.

Uutta puuta oli laatikko tolkulla tulossa hakkuu aukoille...

Metsä insinööri tarkastelee toimitusta 

Mökillä oli kivaa porukalla, mutta välillä taas kotiin. Päätettiin pysyä vähän aikaa asvaltti teillä ja houkuteltiin Porvoon ystävämme lenkille. Pikku-Ukko pääsi söpöistä söpöimmän Lyyli neidin kanssa lenkille Porvooseen. Lyyli teki kyllä heti selväksi, ettei Pikku-Ukolla ole asiaa lähempään tuttavuuteen, mutta matkan taittuessa Lyylikin totesi, että ei tuo nyt ihan paska jätkä ole. 

Alussa kannatti pitää hieman etäisyyttä, että saatiin yhteiskuva....

Lyyli nauttii kesätuulesta

...mutta aina voi vähän lähentyä hivuttautumalla💕

Jokirannassa juotiin munkkikahvit, kun yksi ravinteli oli uskaltanut avata jo terassin. Ihmisjäsen oli suurimman aikaa lenkillä eksyksissä, mutta tosi kauniit lenkkimaisemat on Porvoossa. Kiitos Virpi ja Lyyli lenkkiseurasta ja valokuvista 🌞

Porvoosta tullessa käytiin Porvoon K-raudasta vähän kasveja ja astioita kesäkasveille. Näitä ämpäreitä olisin voinut jopa jonottaa. Ihanat värit.

Koutsinkin kanssa lähdettiin Lovisan rantaan kahville, kun kahvio viimein aukesi ja tuulikin hieman rauhoittui, ettei tullut lentokahvit niinkuin edellisellä kerralla nimipäivänä entisen huoltiksen pihalla.

Paluumatkalla todettiin, että Koutsin runokilpailu runokin on kestänyt hyvin vuodet rannan valopylväässä.

Kumpikaan ei muistanut minä vuonna kilpailu oli mutta aiheena oli Valo ja kyllä siitä taitaa parikymmentä vuotta jo olla ainakin lähellä.

Mitäs tässä, ollaan vaan ja loistetaan.

Astu valoon, tehdään varjo, musta kopio.

Valo pelkkiä yövuoroja.

Myönnetään, joskus olen sammunut.

Hei valitsin hyvän homman, kesällä toimeton.

Silti saat katsella, ottaa nojaa, ettei jalkasi lipsahda ojaan.

Nojaa vaan, minä kyllä sen kestän, mitäpä teetkin, kuinka sen estän.

Voi ei sinua ihmisparkaa, oletko niitä jotka karkaa, kun tuli tehtyä valonarkaa.

(Pentti Westman)

Nyt ei onneksi enää tarvitse lumisohjossa pyörätuolia kärrätä, niin päästään tekemään vähän pidempiä porukka lenkkejä auringossa. Loppuisi vielä tuo kylmä tuulikin.