Oman elämänsä Renny Harlin...B-luokan filimivestivaalit

 Viikon lomanen huipentuikin sitten raekuuroon...

Ei tuntunut edes pahalta kun loma loppui, kun viikon päästä alkoi toinen. Koutsikin kotiutui ja Pikku-Ukko meinasi seota onnesta. 20 kg rymistelevää rakkauden lähettilästä varustettuna kielellä, jolla on pitempi kantama kuin ballistisella ohjuksella ei ehkä ole se helpoin tervetulotoivotus, mutta varmasti sydämellisin. Puhumattakaan, että näitä rakastamis kohtauksia toistui parin päivän ajan ennalta arvaamattomasti.

Uusi loma alkoi reippaalla sadejaksolla, mutta nyt jo aurinkokin pilkottaa. Sadepäivä hyödynnettiin etsimällä uusi pyöräily reitti, kun vanhalle on perustettu louhimo. Metsästä päin tullessa ajelet pahaa aavistamattomana sora kasojen välistä tietä, kunnes tulet alueen toiseen laitaan ja sinne on sitten laitettu puomi, läpikulun kiellot ja varoitukset räjäytyksistä. Ihan kiva lukea sen jälkeen, kun on jo tullut alueen läpi.Voisihan sinne toiseenkin laitaan jonkun varoituksen laittaa. No etsittiin sitten uusi reitti ja testattiin vasen oikea käskyjä käytännössä. Uusissa risteyksissä meni hyvin, mutta jos piti ennalta tutusta käännöksestä kääntyäkin uuteen suuntaan tai jatkaa suoraan, niin sitten joutui hieman enemmän käskyttämään ennen kuin meni perille. Kaatosateeseen ei raaskittu uutta kameraa ottaa.

Pyörälenkin jälkeen jo hymyilyttää

Mutta tänään saatiin äkkiväläys ja lähdettiin jäljelle. Varsinainen ajatus oli mennä helpompaan maastoon, missä tiedettiin olevan kanttarelleja. Jotta ei olisi ollut vaan kahta hommaa yhdistettävänä, päätettiin napata gopro mukaan ja harjoitella sitäkin. Ja kun tietää etten pysty jäljellä etenemään sähläämättä metriäkään, niin multitaskaaminenhan on ihan meidän ykkös osaamisaluetta. Mutta ei mitään opi jos ei kokeile. 

Ensin tein jäljen ja tie yllätti, niin jouduin tekemään epätoivotun ylityksen. Kun toinen tie yllätti niin, jatkoin tien reunaa ja viimeinen keppi tielle. Pikku-Ukko ei ole paljon treenannut jälkeä kahteen vuoteen, joten ei ollut reilua laittaa vaikeita tehtäviä heti alkuun. Urheasti Pikku-Ukko niitä ratkoi kuitenkin pienellä lisä kannustuksella myöhemmin.

Sitten keräämään kanttarellilapsosia...

Käytiin käpsimässä, keräiltiin kantsuja ja vanhenneltiin jälkeä. Pikku-Ukko viipotteli menemään.

Jälki lähtikin hyvin. Nosto tien reunasta ja eka keppi, toka keppi ja sitten muistin kameran. Olin muistanut myös silmälasit.  Hyvä minä. Pysähdyttiin virittämään kameraa. Sitten säädettiin ja sählättin kameran kanssa. Ei tajuttu, että sehän filmaa jo. No on näitä elokuva mokia isommillakin ohjaajilla.  Kuvaajaa ei vahingoitettu kuvauksissa. Puuskutus johtuu maaston muodoista ja astmalta kuulostava vinkuna on rentoa viheltelyä valikoita tutkiessa. Pikku-Ukko odottaa nätisti se on jo tottunut keskeytyksiin. Milloin makaan rähmälläni ja milloin vääntäydyn irti jälki narusta Houdinin lailla. Pikku-Ukon mielestä kaikki on nähty, ei enää juurikaan häiriinny.

Kuten huomaatte vaikka on helppo maasto saadaan aikaan täysi kaaos porukassa. On suoranainen ihme, että Pikku-Ukko pystyy noita keppejä kaiken meidän sähläilyn keskellä löytämään. Ja vesipullokin unohtui matkasta, niin eikun lätäkköön lopuksi läträämään. Onneksi meillä on aina kivaa. Jonain päivänä meillä on vielä kivaa ja seesteistä :) Apurahoja elokuvan tekoon ei kannattane vielä anoa....