Kohtaamisia hämärän rajamailla

 

Autoa huollosta odotellessa ehtii ihmetellä kaikenlaista joutavaa. Iltojen pimettyä  olen muutaman kerran  lenkillä harkinnut jopa Krav Magan tms HatsaPatsa lajin aloittamista. Vaikka sisimmässäni tiedän että ikä yli 60 v ja hyvä ylipaino on naisihmiselle parempi suoja elämän vaaroissa kuin mustavyö Karatessa. Isäkin aikoinaan rauhoitteli itseään teinien ilta rientoihin lähtiessä tokaisemalla rauhoittavasti ” Jos pimeässä vie niin valosassa palauttaa”. Sama taitaa päteä edelleen.

Siltikin olen hämärissä lenkeillä pari kertaa ihmetellyt outoja hiippareita. Oudoin oli ehdottomasti hemmo, joka vietti yönsä  makuupussissa harjulla lenkkipolun vieressä. Hieman laitapolkujen tallaajaksi tunnistettuamme, todettiin Pikku-Ukon kanssa, että lienee vaaraton tapaus jolla ”Nuku yö ulkona” tapahtuma on vaan venähtänyt kuukauden mittaiseksi.

Toissa viikolla ilta lenkillä radan varessa sumussa näin oudon tyypin hahmon liikkuvan poukkoillen eteenpäin ja lähestyessämme painuvan tien reunus pusikon kätköihin. Hieman varuillani ohitin pusikkoa, kunnes sieltä alkoi kuulua mieletön älämölö. Ääntä piti nyrkillä tapettavan kokoinen pikku koira, jota omistaja piti pannasta kiinni. Ei ollut mikään murhaaja raiskaaja siis. Voin sanoa että etäisyyden ottaminen ärsykkeeseen ei ainakaan tässä tapauksessa ollut toimiva metodi. 

Luottamusta ei myöskään herätä ison koiran omistaja joka lähestyessämme alkaa pälyillä paniikinomaisesti ympärilleen kuin avomaalle eksynyt pupu. Lopulta syöksyy tien penkkaan surraa remmiä koivun taimen ympärille ja ottaaa tukevan takakeno haara asennon. Ihan kiva. Ohikulkija siinä kertaa päässään lujuusoppia ja laskeskelee päässään voimaa, taivutusta ja momenttia ja toteaa saman kuin kouluaikoina, että nyt mennään ihan vaan tuurilla.

Sitten on tämä uusi tuttavuutemme Sulo. Sulo on todella söpö pieni pysty korva. Mutta Sulo on oikeasti tappaja. Ainakin haluaisi raadella Pikku-Ukon. Tosin fyysisten rajoitteiden takia ei taitaisi onnistua edes autettuna. Siksi en oikein ymmärrä miksi usein pienten koirien omistajat uskovat, että huuto lakkaa kun nostaa etujalat ilmaan. Se ääni ei synny etutassujen maakosketuksesta, se ärinä ja räksytys syntyy siellä koiran pää puolessa. Etutassut on syyttömiä. Myöskään takatassut eivät aiheuta sitä ääntä, eli syliin nostaminen ei useinkaan auta. En ole myöskään huomannut, että koiran roikottaminen kuristumassa ehtisi vaikuttaa. Korinan ja rähjäämisen yhdistelmä on vielä kamalampaa kuunneltavaa. Voisi vaikka yrittää katsekontaktin katkaisemista siirtymällä itse siihen väliin samalla tuoden turvaa, mutta toki helpompaa on vaan leikkiä joulukuusen palloa roikottamalla karvapalloa ilmassa. Tulee Joulumieli kaikille.

Onneksi auto on nyt valmis ja voin lopettaa ajattelun.