"Voit etelään jatkaa tai jäädä pohjoistuuliin..."(Haloo Helsinki)

Viimeinen kesäloma on sitten vietetty. Koutsin huonon kunnon takia vietettiin se kotosalla. Aika kulki hitaasti ja helle pakotti ottamaan iisisti. Ruskeavillapaitainen mies, joka asuu meillä on vahva uskossaan, ettei lämpöhalvaus kosketa häntä, joten vastuu siirtyi ilmaston muutokseen uskoville. Pidemmät lenkit tehtiin aamuvarhain, joten siltä osin loma ei eronnut työviikoista.

Lorvailun aikana tuli todistettua todeksi sanonta, työ tappaa luovuuden. Minulla on kolme vuotta ollut autotallin nurkassa vanha niittokoneen istuin. Olen selaillut Pinterestistä erilaisia baarijakkaran malleja, mutta ihan ei ole syttynyt ajatus siihen. Lomalla pihalla maleksiessani tajusin lopulta, että siitä voi tehdä pihakeinun. Niinpä TaDaa vuosien kehitystyön tulos…ripustu koukku koirien takia etteivät juokse leikkiessään päin, kun keinun pehmuste ei ole paikalla…

Lomalla lorvittiin, jahdattiin sieniä, marjoja ja leikittiin pullan tuoksuista koti äitiä. Kaikkeen tähän oli liian kuumaa, mutta kun kerrankin on ihmisjäsenen lomalla lämmin niin ei valiteta. 

Voin kokemuksesta sanoa, että 30 asteen helteellä litran pullataikina on liikaa...

Uimakausi loppui juuri kun sitä olis eniten tarvittu, sinilevien hyökkäykseen merellä. Onneksi Suomi on poteroiden, soiden ja loteikkojen maa...

Niin se erilainen kesäloma soljui läpi sormien, niinkuin kaikki kesälomat ennen sitä. Maattiin Pikku-Ukon kanssa niin ahkerasti puhaltimen edessä, että Pikku-Ukko meinasi saada korvatulehduksen höröttimiin. Onneksi oli vanhoja korva tippoja niin saatiin torjunta voitto.

Toivottiin Koutsin kanssa, että tieto hoiva paikasta olisi ehtinyt lomalla niin olisi rauhassa saatu muutettua, mutta eihän se maailma sillä lailla toimi. Heti ensimmäisellä työviikolla tuli tieto hoiva paikasta ja eikun muuttamaan. Raahatessani helteessä Koutsin tavaroita uuteen kotiin olin kiitollinen, että huoneeseen ei paljoa kalusteita mahdu.  Paikka ja sen ihmiset vaikuttavat tosi ihanilta. Hoivakoti on kaupungin toisella laidalla ja ollaan Pikku-Ukon kanssa iltaisin lenkkeilty Koutsia katsomaan ja saatu lenkki samalla. 

Vaativin tehtävä oli Koutsin Elisan laajakaista liittymän sulkeminen. Useita soittoja asiakaspalveluun jonotusaika puolesta tunnista iäisyyteen, koska kerran asiakaspalvelu ehti mennä kiinni ennen kuin kukaan vastasi. Asiaa ei pystynyt hoitamaan Oma Elisassa, kun olivat ottaneet toiminnon pois sieltä syystä, jota asiakaspalvelija ei osannut selittää. Varattuna soitto aikana tuli kyllä ilmoitus, että kohta sinulle soitetaan, mutta se soitto jäi puuttumaan. Kytättiin kuin mykkä vittua viisikymppinen kourassa puhelinta useampana iltana. 

Valtuutuksen tekeminen toiselle onnistui, mutta valtuutuksesta meni ilmoitus kaikille muille paitsi Elisalle. Jossain vaiheessa asiakaspalvelija yritti soittaa Koutsille ja lopuksi ilmoitti minulle, ettei saanut yhteyttä isääni. No se olisikin ollut korkeamman asteen yhteys, sillä isä on ollut kuolleena 10 vuotta ja omisti vain lankapuhelimen. Lopulta kun sain asiakaspalvelijan kiinni ja kun hänkään ei saanut valtuutusta toimimaan, liittymän peruutus saatiin tehtyä. Laitoin vähän asiakas palautetta, eivät ole vastanneet. Odotan kauhulla puhelin laskua, koska jonotus ei ollut maksuton ja ilmeisesti Elisan talouden perusta. 

Koutsi kuitenkin sanoo viihtyvänsä ja ettei ole koti-ikäväkään, niin Ihmisjäsen taitaa olla se kenelle tämä on kovin paikka. Ymmärän kyllä, että kun oma kunto on huono, niin se tyhjä koti päivisin ei tunnu turvalliselta ja vaikka Pikku-Ukko on viisas niin ei me amatöörit ammattitaitoista hoiva henkilöstöä päihitetä edes yhdessä. Näinkään pitkälle ei olis päästy ilman Loviisan loistavaa ja ihanaa koti-hoitoa. Ikuisesti kiitollinen siitä avusta. Sanoin kyllä koutsille, että jos haluaa tulla kotona käymään joku viikonloppu niin onnistuu kyllä. 

Muutto viikonloppu oli kaikin puolin raskas. Koutsin pois muuttoa itkiessäni, tuli toinenkin lopullisempi suru-uutinen. Lopulta en sunnuntaina enää tiennyt mitä ja ketä milloinkin itkin ehkä vähän kaikkea rakasta ja elämän arvaamattomuutta. Koko viikko on mennyt itkua pidätellen, mutta pikkuhiljaa elämä nostaa päätään. Nyt haetaan uusia arkirutiineja ja hieman hukassa ollaan vielä, mutta onneksi on tuo ruskeavillapaitainen mies tuossa säätämässä vielä kaverina.