Miten meni omasta mielestä 2023....

Tämä vuosi oli kyllä ... no sanotaan vaikka nätisti näin, ei tule ikävä. Olisi kuitenkin epäreilua sanoa, että paska vuosi, kun paljon hyvää, hauskaa ja ihanaakin on tapahtunut. Mutta kyllä pohjasävy on silti surullinen. Ihania ystäviä poistui iäksi toisaalta uusia ihania ystävyyksiä vahvistui. Vanhat ystävät pysyivät ja ilahduttivat silloin kun sen tarpeessa eniten oli. Koutsin pitkä leikkausten sarja saatiin päätökseen. Jos ei viime vuosina oltu leikkaukseen menossa niin oltiin sieltä tulossa tai ainakin jonottamassa tutkimuksiin. Joka operaation jälkeen kunnon kanssa käytiin kunnolla pohjamudissa, mutta aina on möngitty ylöspäin. Välillä on mennyt hermot molemmilta useammin ihmisjäseneltä. 


Nyt kuitenkin tulossa ensimmäisen kerran vuosiin aika, ettei olla mihinkään leikkaus operaatioon menossa. Varaosat on nyt vaihdettu ja lääkäriaikoja ei ole tiedossa kuin yksi ja sekin vain hammaslääkäri. Tuntuu ihan rentouttavalta, että ensi vuonna leikkaa vain Orpon hallitus, joka onkin tragikoomisin hallitus vuosiin. Välillä ei tiedä tuntisiko myötähäpeää vai pelkkää häpeää toilailuista. On ainakin luvassa viihdettä ilman maksukanavia.  

Joulua on vietetty kotioloissa ja nukuttu kilpaa 12 tunnin yöunia pienillä keskeytyksillä kuten koiran lenkitys, suklaan syönti ja aatto retki. Aatto retki oli ihana niinkuin aina. Tänä vuonna lumi tilanne esti metsään menon Koutsin jaloilla, mutta pieni hanki osuus moottorikelkka uralla meren rantaan pääsemiseksi oli. 


Kahvi piste lähestyy...



Minkähän ötön loikat.





Lupaus kesästä

No olihan tälle vuodelle asetettu tavoitteitakin ja kuinkas kävi...no ainakin päästiin Vuoden loppuun...

1. PK treeniä jatketaan, jälki, esineruutu, tottis. Koitetaan jaksaa ajella kerta viikossa KPH:n treeneihin, koska olivat niin hyviä. Tavoitteena jonain päivänä tulevaisuudessa PK-koe.

Tämä tavoite pistää ihan naurattamaan. Ihan pari hassua jälkeä, jotka kyllä meni kohtuu hyvin. Esine ruutua kyllä lenkin ohessa treenattu pistoilla. Tottista myös vähän kyllä heikolla tavoite motivaatiolla lähinnä Pikku-Ukon ilahduttamiseksi. Mutta nuo KPH:n treenit ihan paras. Kävin kerran ja sekin kerta oli kentän kunnostus talkoot keväällä. Pikku-Ukko raukka odotti autossa ja kun treeni osuus olisi ehkä makkaran paiston jälkeen alkanut piti jo lähteä kotia kohti, että ehdittiin lääkkeen jakoon Koutsille. Mutta olenpahan kantanut korteni talkoilun osalta kekoon. 

2. Hyppytreenit aloitetaan keväällä ja haetaan lisää varmuutta ensin pallon kanssa ja siitä hivutetaan noutokapulaan pikku hiljaa.

Tämä toteutui varsin hyvin 90-cm päästiin kapulan kera. Hieman sorruttiin tässäkin laiskailuun ja jos olisi motia hieman löytynyt Ihmisjäseneltä niin se metrikin olisi ollut ok. Mutta ei voi oikein vaatia, jos ei tarjoa mahdollisuutta treenata. Mutta näissä Ihmisjäsenen henkisissä tiloissa tyytyväinen tähän saavutukseen.

3. Pidetäään molempien kuntoa yllä monipuolisesti liikkuen; hiihtäen, potkutellen, lenkkeillen ja pyöräillen.

Alkutalven rapakunnosta noustiin kuin Fenixit tuhkasta ja tämä kyllä toteutui kohtuullisesti. Pyöräilykausi jäi kyllä lyhyeksi, mutta muutoin liikuttiin kyllä ja kuntokin koheni.

4. Raegointi ampumiseen testaillan varoen. Toistaiseksi ei ole piitannut naula pyssyistä sun muista paukuista.

Varovasti ja varovasti... Kuningas saapuu Loviisaan näytöksessä oltiin koira porukalla ja kun luvassa oli ratsastus näytös niin ajattelin, etteivät ainakaan sillä vanhalla paskalla tykillä ammu. Mutta kolmen tannerta jysäyttävän ammun jälkeen totesin, ettei ole paukku arka. Että silleen. 

5. Nautitaan retki päivistä aina kun kotitilanne sallii

Pitkiä retkiä ei ehditty tehdä kolmen tunnin lääke jako ikkunassa, mutta kahvit oli termarissa lyhemmissäkin retkissä. 

6. Jatketaan hiljakseen edistyvää "Tikissä"-tavoitetta

Otin ihan jäsenyyden ryhmäliikuntatunneille uudessa kuntohelvetissä. Olisi ollut kivaa, mutta ei nyt vaan onnistu, kun Koutsin pärjääminen yksin vaihtelee. Meni vaan hermot kun olisi tiettyyn aikaan pitänyt olla kohteessa. 

Luultavasti stressi ja vitutus vei kuitenkin ruokahalun ja 4 kiloa lähti niin ettei huomannutkaan. Joten normi liikunnan ja laihtumisen myötä voisin sanoa, että kun ei vatsahaavaa ja henkistä romahdusta ehtinyt tulla niin toteutui.

Hyvä me! 😅💪

Ja sitten ne ensivuoden tavoitteet.... 2024

1. Ei kohelleta, yritetään löytää sisäinen ZEN :D

Tämä vuosihan päättyi parin hampaan menetykseen kun Pikku-Ukko tohelsi vauhdilla metsästä jäiselle tielle. Liukastui löi päänsä jäähän ja liukui luultavast jää kokkaretta päin tai sitten isku vaan osui pahasti. Ylä hammas napsahti poikki samantien. Onneksi Lovetin väki sai meille ajan järjestettyä seuraavaksi aamuksi ennen Joulupyhiä ja hampaan juuri saatiin pois. Samalla selvisi, että ala hammas oli  myös murtunut ja piti poistaa. Niinpä ollaan nyt kaksi etuhammasta köyhempiä. Ihmisjäsentä harmittaa, kun oli niin kauniit ja vahvat hampaat ja nyt muistuttaa Ville Peltosta paitsi, ettei ole rahaa. Pääasia kuitenkin, että paranee hyvin. Kiitos Lovetille jälleen hyvästä hoidosta.


2. Jatketaan kunto kamppanjaa tavoitteena Pikku-Ukolle monipuolista liikuntaa ja Ihmisjäsenelle lihaksia ja liikkuvuutta.

3. Yritetään tasata stressi tasot ennen kuin jossain napsahtaa...

Tämä etenkin Pikku-Ukon takia, kun lukee ihmisen mielialoja kuin avointa kirjaa. Tosimies oli helpompi, sitä ei juuri hetkauttanut oliko joku iloinen vai surullinen, mutta nuoriso osasto on varsinainen tunteiden tulkki. 

4. Jos ensi vuonna, kun ollaan toivottavasti poissa Sote pyörteestä riittäisi ajatus noihin jälkitreeneihinkin.

5. Jos joku yllätys tavoite saavutetaan niin jätetään kohta 5 sille. Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan. 


Lopuksi kiitos kaikille Pikku-Ukon kavereille ihanista lahjoista, jotka ovat Pikku-Ukosta ihan huippuja. Ihmisjäsen tosin epäilee tätä videota katsoessa, ettei tuo kohta 1 tule ihan tulevana vuonna toteutumaan...



Kommentit

Suositut tekstit