Luontoelämyksiä laidasta laitaan ja välillä mies yli laidan...outoja mietteitä metsässä...

 Ihmisjäsen piti perinteisen 3 päivän pikaflunssan pe-su. Ei kuumetta, ainoastaan räkätauti. Lenkillä käytiin ja aamu ja ilta pissillä. Muuta ajat nukuttiin kellon ympäri. Koutsi sai lääkkeensä 3 h välein tokkuraiselta ihmisjäseneltä ja jotain ruokaa ehkä... ;) Flunssassa ei muuta hyvää kuin, että tulee harvoin ja on lyhyt.Pikku-Ukko siis nukkui myös. Tietty vieressä...ja keräsi energiaa yhä lisää. Jos Tosimies energisöityi aina syksyllä niin Pikku-Ukolla syksyn vaikutus on potenssin kymmenen. Kiva etenkin puolikuntoisena. Olen niin odottanut, että hautova kostea lämpö loppuisi ja uskallettaisiin viimein pyöräilemään ilman vaaraa lämpöhalvauksesta. Rankkaa tämä ns koti koirailu tällaisen energia pommin kanssa. Mutta on kyllä kiva, kun on kunnon ulkoilu kaveri, jota ei haittaa kelit ja kaikkiin lajeihin lähdetään sata lasissa.

Lopulta päästiin pyöräilemään ja nyt meillä on ihanan tyytyväinen koiruus. Triathlon tyyppisesti yhdistettiin pyöräily, metsä samoilu ja sienestys. Otettiin oikein retki kahvit mukaan. Voi että oli hienoa. Kyllä haaveilen, että on jonain päivänä taas rajattomasti aikaa tehdä pitkä samoilu ilman kolmen tunnin aika rajaa. Kateellisena katselen kun porukat tekee päiväretkiä vaellus poluille ja kansallis puistoihin. Itse vilkuilee kelloa ehditäänkö ajoissa kotiin jakamaan lääkkeet. Mutta nyt nautitaan retkistä lähimetsiin ja annetaan keräily vietin viedä. Niin upeaan kanttarelli mättääseen törmättiin tänään, että melkein itketti. Lisäksi lampaankääpiä ja mustia torvisieniä. Ihan nappi reissu.Huomenna sienipiirakkaa Putinin tapaan. No ei ollut myrkkysieniä, mutta rouskujakin näyttäisi lopultakin tulevan. Puolukoita pääsee kohtaa keräämään. Maija tätini sanoin "Ei tule depressuuni, kun on marja-aika"

Mistä tulikin metsässä kahvia hörpiskellessä mieleen tuo Torronsuon utelias susihukka. On se nyt helvetti, että sitä pitää ruveta karkoittelemaan. Eikö kansallispuistot ole tehty juuri luontoa varten. Missä se luonto nyt sitten saa olla, jos ei edes kansallispuistossa. Saattaisin ymmärtää jos Sepe olisi uteliaan stalkkailun sijasta pureskellut erä Perttiä persauksista, mutta kun ei. Ei edes irvistellyt. Jos on pakko pungeta sinne luontoon ja pelottaa liikaa, niin ei sitten mennä. Paistetaan se juusto kabanossi ihan siinä omalla takapihalla grillissä ja jos haluaa erä tunnelmaa, niin kiskoo ne Fjällrävenin maastopökät jalkaan K-marketin reissun ajaksi. Jos oikein hurjaksi heittäytyy, niin voihan sitä vaikka jutella sille alati stalkkaavalle naapurille aidan takana. Ärsyttää nuo kaiken maailman vouhkaajat, joille elämä vaan on liian jännittävää, kaikki vähänkin pelottava pitäisi vähintään tappaa ja oma kuolemisen mahdollisuus tulee yllätyksenä. 

Ei ole viikkoakaan kun kuuntelin LWT tapahtumassa kahvilan piha terassilla todella rentouttavaa kirkunaa, kun oli ampiaisia. Marjatta Etu Töölöstä oli perheineen hakenut kahvilasta oikein kakku palaset ja sitten nauttimaan luonnosta takapihalle yhdessä sadan loppu kesän nälkäisen ampparin kanssa. No en oikeasti laskenut. Ensin poukkoiltiin ja kiljahdeltiin yhdessä pöydässä, sitten vaihdettiin pöytää. En tiedä uskoiko Marjatta oikeasti, että ne ampiaiset jää omaan pöytäänsä, kun sokerilla kuorrutettu kakkupala purjehtii toisaalle.  Kirkuminen ja pomppiminen jatkui hetken päästä uudessa pöydässä. Lapsilla alkoi jo alaleuka väpättää ja Marjatan mies yritti kaivautua kakkupalaansa piiloon. Hauskahan sitä olisi ollut seurata, jos Marjatalla ei olisi ollut niin korviasärkevä sordiino. Teki mieli mennä sanomaan, että mene hyvä ihminen sisälle kahville, mutta en halunnut tuhota perheen ihanaa yhteistä luonto elämystä. 

Välillä sitä pohti, että mikä meihin suomalaisiin on mennyt. Metsäläiset pelkää metsää ja muita eläviä. Jotkut pelkää kuolleitakin. Osa pelkää naapuria ja loput erilaisuutta. Naapurin yöllinen suihku saa perusturvallisuuden järkkymän niin, ettei saa suihkun ääneltä unta. Pelottaa kulkea pimeällä yksin vaikka todellisuudessa pelottaa se, ettei olekkaan yksin. Sitten elämässä välillä paska vaan lentää tuulettimeen, mutta ei sen takia tarvitse loppuelämäksi traumatisoitua. Itsekkin sortuu välillä vouhkaamaan joutavia silloin yritän aina muistaa Lauri Viidan sanat.

Ei pidetä kiirettä, istutaan.
Ei hätäillä, annetaan mennä;
ei maata somemmin ainoakaan sateliitti lennä.

(Lauri Viita)

Näissä omituisissa mietteissä kohti syksyä ihanan karvakorvan kera...