Tappaa on tehnyt mieli useasti...

Elämä on jälleen muiluttanut meidän siihen tilaan, että mitään sitovia suunnitelmia ei oikein pysty tekemään. Aika yllätyksellisen nopeasti edettiin taas tähän vaiheeseen ja on jonkin verran vaatinut ajatuksellista sopeutumista ja mukavia suunniteltuja juttuja on jouduttu perumaan. Niin että välillä on vituttanut rankastikin ja meinannut tulla sivullisia uhrejakin, vaikka tuttua kauraahan tämän pitäisi jo olla. En ole kuitenkaan tappanut ketään vaikka välillä olisi mieli tehnyt ja harrastamaankin on päästy Pikku-Ukon kanssa, mutta kyllä nyt haaveet kisaamisesta täytyy unohtaa. Ei onnistu useamman tunnin poissaolot kotoa, eikä aikataulutetut lähdöt minnekkään niin on parempi, kun ei lupailekkaan enää mitään. Mutta aina voi juoda vitutukseen kahvia uudesta hienosta lahja mukista 😁

Luulin jo että Pikku-Ukolla on joku uhmakausi kun korvat vähän katosi, hölmön hommat lisääntyi ja hieman liikaa tehtiin omia ratkaisuja lenkillä. Singahdelttiin tuttujen koirien luo luvatta, mökillä hilpaistiin 9 tielle tarkistamaan ohikulkijaa ja ei käsky menetti merkityksen. Jopa nenä alkoi ilmestyä ihmisjäsenen eväisiin. Yön pitkinä tunteina oli kuitenkin aikaa miettiä ja tajusin, että meillähän asustaa vastuunkantaja. Kun Pikku-Ukko huomasi, että ollaan Koutsin kanssa vähän epävakaita hommissamme, käyttäydytään arvaamattomasti, hommat niin sanotusti kusee kaikilla alueilla ja perusrutiinit on hukassa niin on aika astua johtoon, jotta hommat sujuisi. Johtaja Pikku-Ukko hoitaa homman kotiin. 

No Ihmisjäsenen on nyt ollut pakko miettiä uudet järkevät kuviot  tai ainakin yrittää esittää selväjärkistä, jotta saadaan Pikku-Ukko palautettua omiin huolettomiin koiran hommiinsa. Pinna on ihmisjäsenellä edelleen kireällä, mutta koitan potkia puita salassa Pikku-Ukolta ja esittää järkevää tasapainoista ihmistä. Saan varmaan Oscarin esityksestä sillä se on alkanut tehota Pikku-Ukkoon. 

Nyt treenaillaan omaksi iloksi. Helteet vähän sotki fillarointia mutta nyt kylmeni jälleen, joten taidetaan päästä taas. Mökillekkin päästiin vaikka jännitti miten pärjätään pari yötä. Yllättävän hyvin. Yksi suossa istuminen ja yhden kerran hyydyttiin lenkkipolulle, mutta muutoin oli tosi kivaa. Pikku-Ukkokin pysyi poissa 9 tieltä niinkuin pitääkin. 

Jäljelle ei olla ehditty niin paljon kuin olis haluttu. Janaa on treenitty ja pari nättiä etenemistä ja nostoa on saatu, mutta ne on ollut vielä enempi vahinkoja kuin oppimista. Mutta eipä meillä ole kiire. Tottisteltu on nyt enemmän ja pitää nyt ottaa muitakin kuin ALO luokan liikkeitä enemmän, kun ei kisaamaan päästä niin harkataan muutakin, ihan mielen virkistämiseksi. A-este on kesän tavoite, mutta katsotaan miten menee.

Yritetään pitää nupit kasassa ja karsia aika varkaita, jos saataisiin uuden ajan rutiinit hiljakseen toimimaan ja päivän tunnit riittämään. Lomakin on kohta ja ehtii nukkuakin niin ehkä älykin palaa. Ollaan kuitenkin ehditty molempien seurojen talkoisiin kerran ja meidän kotikenttä onkin nyt ihan huippukunnossa treenimiseen. Pikku-Ukon kannsa on ilo harkata kun on niin innoissan aina.

Kyllä tämä tästä taas lutviutuu, kun tämä sairaala ja sairastelukierre helpottaa jo ja Koutsin polvikin näyttää lopulta paranevan. Ja onhan tässä se etu, ettei ehdi itse sairastaa mitään. Ja ehkä syys vitutuksen voikin pitää jo ennakkoon keväällä :D