Marraskuu, läpi repaleisen lokakuun...

Palattiin kultaiselle 90-luvulle ja pantiin viini pulputtamaan eteisen nurkkaan omista viinirypäleistä. Onneksi aika oli kullannut muistot ja olin autuaasti unhoittanut miten työlästä se on. Lappoamista ees taas, liottamista, mittailua, ravistelua. Ihme ettei viini pönttöä tarvinnut peitelläkkin yöksi. Lopulta kuitenkin saatiin liemet pulloon ja nyt tuntuu jo että voisi ensi syksynä ottaa uusinnan. Meillä on nyt rypälemehua, rypäle likööriä ja rypäle viiniä. Kotihoidon väki oli luullut viiniä mehuksi ja lorauttanut Koutsille ihan kunnon lasillisen ruuan kanssa. Koutsi oli oli kyllä hokannut, että raamatullinen ihme oli tapahtunut ja mehu muuttunut viiniksi ja jätti juomatta. Kauniin väristä tuli. Maku on enemmän valkoviiniä kuin punaviiniä. Vielä tekeytyy kellarissa kuukauden ohjeen mukaan, mutta pitihän sitä vähän...

Ruukin kekrijuhlissa käväistiin viikonloppuna. Tarkoituksena vähän käppäilyttää Koutsia, katsella ihmisiä ja tietty pulla kahvet paja kahvilassa. Pikku-Ukolle kysyttiin kahvilaan lupa ennenkuin pungettiin joukolla sisään. Muutoin ois juotu kahvit pihalla, mutta kun saatiin mennä lämpimään pöydän ääreen niin olihan luksusta. Pieniä tyttöjä tuli kysymään, että saako Pikku- Ukkoa silittää ja kun Pikku-Ukko näytti tykkäävän lapsosista niin annoin luvan. Siinä se sitten paistatteli onnellisena rapsuteltavana. Ei olisi Tosimiehen kanssa onnistunut moinen. Yksi tytöistä meinasi halata, mutta ymmärsi kun sanoin, että koirat ei välttämättä tykkää halailusta. Totesi vaan, että niin mutta kun se on niin söpö niin tekisi mieli. Ihan kuin Pikku-Ukko olisi tajunnut, että nyt on vähän panostettava ja nätisti pussasi tyttöä poskelle.

Jäljelläkin käytiin. Ihan arki-iltana ehdittiin. Olin poikkeuksellisesti etäpäivällä. Kolmelta löin koneen kiinni, syöksyin Pikku-Ukon kanssa autoon ja ajettiin koirakentälle. Olin aiemmin katsonut, että siinä on mukavaa helppokulkuista kangasmaastoa  ja kun hämäräkin jo painoi päälle niin enempiä suunnittelematta metsään. En tiedä mikä ryteikköjen perintöprinsessa olen, mutta jollain ilveellä onnistuin siitä helposta kangasmaastosta päätymään johonkin suo potero ryteikköön. Loistavaa. 

Jälkeä vanhetellessa otettiin vähän tottista ja ruutua kentän reunalla. Tarvittaisiin paikalla makuuseen haukkuvia ja vinkuvia kavereita silllä se tuntuu olevan Pikku-Ukosta tavattoman kiinnostavaa jos joku mekkaloi. Nyt oli onneksi Hooperoimassa vähän äänekkäämpi kaveri ja saatiinkin hyvää häiriö harjoittelua.

Kaikki harkkakaverit on kadonneet hallien ja ohjattujen treenien uumeniin niin treenit on olleet enempi kahden kesken. Jotta Tokoon päästäisiin niin tarvittaisiin niitä meluajia, jotta saisi lisää varmuutta siihen köllöttely osioon. Alokas luokassa joku vikisee aina paikalla olossa.

Jälki meni lopulta hyvin myös lopun ryteikössä. Keppejä ei ohitettu vaan niiden etsimiseen oikein nähtiin vaivaa, jos ei ihan osunut nenän alle. Nyt näyttää tosi hyvältä tuo touhu. Vähän jo harkitsen että jos tähän väliin ottaisi kokeeksi yhden jana harjoituksen. Netissä näin hyviä vinkkejä sen treenaamiseen ja ois kiva kokeilla.

Pikku-Ukon jänisgate on saatu lähes hoideltua. Alussa kun maltti ei vielä pitänyt juostiin peräkanaa, pupu, Pikku-Ukko ja lopulta aika paljon myöhemmin minä. Sitten käytiin kehityskeskustelu, jossa ei ollut yhtään kaunista tai kannustavaa sanaa. Sitten mentiin remmissä pupu mestojen ohi (meillähän on siis näitä urbaani rusakoita, jotka on puoli kesyjä) ja aina kun malttoi lakata kyttäämästä pupua tuli nami palkka. Varsinainen läpimurto saatiin, kun tajusin että palkkaan pallolla. Ja nyt on päästy siihen, että kun pupu pölähtää liikkeelle ja Pikku-Ukko alkaa kiihdyttää, minä karjaisen ja Pikku-Ukko vaihtaa pupuilut pallon heittelyyn minun kanssani. Nyt jopa useimmiten pupun nähdessään kääntyy jo katsomaan minua, että olikos se pallo matkassa.

Samalla on tehty ilmeisesti se perinteinen miehinen sopimus piha jäniksen kanssa....hernekin on kasvis!!!

Syksyn mittaan on sen verran tullut virtaa käpäliin muutenkin, että iltaan on pitänyt lisätä vähän aktiviteetteja ja ilta ruoka puuhastellaan nykyään ufosta.

Ihmisjäsen sai lopulta villapuseron valmiiksi. Kun tappijalkainen itäsuomalainen pallovartalo tyyppi tekee 1,5 vuotta elämänsä ensimmäistä kuvioneule villapuseroa niin siitä tuleekin tunika. Mutta ompahan lopultakin valmis ja lämmin. Ja jos laihdun siitä tulee neulemekko...