Kolaa jäillä

 

EDIT: Voisiko joku kommentoida näkyykö videot menee hermot tämän bloggerin kanssa :(

Talvi tuli. Olisi ihmisjäsen tykännyt ikuisesta marraskuusta. Kun on lapsuutensa elänyt savossa missä lumen sulamista ja pyörän saamista talvisäilöstä odotettiin ja odotettiin. Missä takatalvi tuli aina uudelleen ja uudelleen, kunnes usko kevääseen loppui sitkeimmältäkin odottelijalta. Muistan kun -89 muutin Loviisaan ja tajusin että, maalis-huhtikuussa on jo kevät ja maa sulana ja lumi tulee vasta tammikussa. Ihan kun olisi saanut kesään bonus kuukaudet.

Olen varmaan ainoa, joka tykkäsi viime talvesta. No nyt on kuitenkin talvi ja lunta. Lunta on rutosti. Kolme päivää pusasin lunta pihassa Pikku Ukon kanssa. Keskiviikon toko kurssi jäi väliin, kun en ehtinyt töiden jälkeen ajoissa kaivaa autolle reittiä helvetin leveän auravallin läpi kadulle. Pikku-Ukkoa ei haitannut. Intoa piukeana saatteli minua ja kolaa pitkin pihaa ja pomppi kolan edessä ja roikkui saappaan varressa. Keskeytti työhön osallistuvan toimintansa vain kavereiden kanssa lumessa peuhaamisen ajaksi. Oltiin molemmat yhtä uuvuksissa iltojen päätteeksi.


Lumisade loppui ja ihmisjäsenkin alkoi nähdä valoisia puolia asiassa. Pääsee ehkä pitkästä aikaa lumikenkäilemään etelässäkin. Pitää vaan odottaa että pakkanen hieman lauhtuu muuten paleltuu Pikku-Ukon pallit umpihangessa. 

Ennen pakkasia ehdittiin tehdä yhdet sauvakävely veto treenit ja menivätkin hyvin.


Lumentulon loputtua alkoi tulipalopakkaset. Lyhyet lenkit eivät riittäneet energian purkamiseen, joten töppöset jalkaan ja menoksi...tai no melkein...


No alkoi töppös lenkkeilykin sujua kun matkaan päästiin.


Hauskinta on kuitenkin ilman töppösiä... äly lähtee lumessa...



Nuppu sisko kävi kylässä 💕

Ihmisjäsen pääsi lumitöiden makuun ja kävi pudottamassa vielä kattojen taitteeseen kinostuneet lumet. Sitten olikin jalat sen verran hyytelöä, että oli aika siirtyä paperi hommiin. Ihmisjäsen yrittää kerran elämässään saada koiraharrastukseen, jotain suunnitelmallisuutta. Että ei olisi nuo meidän harkat aina ihan täyttä kaaosta ja sähläämistä. Olisi edes yritetty miettiä kivan treenin rakennetta. 

Loviisan Kipa kirjakaupasta löytyi tosi kiva treenikalenteri. Mahdollistaa kivasti suunnittelun ja tilaa on huomioille ja muistiinpanoille. Ajatuksena on jakaa vuosi toko ja jälki treeneihin tottiksineen. Lisäksi jatkossa on tarkoitus suunnitella fysiikkatreenit viime talven oppien mukaan tähän myös. Odotetaan kuitenkin vielä pentu ikä rauhassa sen suhteen. Tällä hetkellä tärkein työ on leikki ja perusasioiden opettelu. Joka tapauksessa aika hyvän kalenteri pohjan löysin.






Mukaan tulee vielä tarra-arkki missä on jos jonkinmoista liimattavaa härpätintä. Leikkaa liimaa askartele 70-luvun malliin.

Nyt nautitaan pakkasista, koska pakkanen ajoi Korona kävelijät koloihinsa ja harjulla on saanut kaksi päivää tepastella ihan omassa rauhassaan. Onni on 90-luvun toppahaalari ja rakas töppöshöppönen.



















Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit