" Ja me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan, voi kuinka me sinua kaivataan."
Meillä on Tosimiestä hirveä ikävä vaikka tiedetäänkin, että ratkaisu oli oikea ja reilu Tosimiestä kohtaan. Lovetille ja Ilonalle kiitos ymmärtäväisestä ja rauhallisesta lopetuksesta. Ihmisjäsen pystyi ihmeen kaupalla pysymään rauhallisena tukena Purnulle koko toimituksen ajan. Sen jälkeen ei sitten ole itkulta säästyttykään.
Olin ottanut lopetus ajan tarkoituksella perjantaihin, jotta voin viikon vielä odottaa ihmettä ja saan sitten viikonlopun rauhassa itkeä. Jouduin melkein aikaistamaan aikaa, kun lumisade tekikin liukkaat kelit ja Tosimies ei heikentyneitten refleksiensä ja kipeän selkänsä kanssa meinannut pysyä tolpillaan. Mutta onneksi etelässä mikään ei kestä kauan ja jääkin suli nopsasti. Päästiin sitten vielä pienille kävelyille porukassa.
Pikku-Ukko sinnitteli urheasti pienellä liikunnalla viikon päivät ja Ninsku ja Wansku kävi auttelemassa ja leikittämässä Pikku Ukkoa ja pitämässä seuraa Tosimiehelle. Ihania ystäviä.
Koko sakki keväällä (Kuva Willy Johansson) |
Joulu onkin sitten mennyt totutellessa oloon pienemmällä porukalla. Pikku-Ukon toko kurssin päättäjäis kuva ehkä kuvastaa parhaiten koko porukan Joulu tunnelmia.
"Työnnä hippalakkis sinne minne aurinko ei paista" (Kuva Hilkka Koskenäyräs |
❤
VastaaPoista