Retkiä ja seikkailuja

Hermot on uusiutuva luonnonvara, joka päivä ne menee ja aina ne palaa jotta voi mennä taas. Olisin ihan hukassa ilman Tosimiestä. En tiedä onko se katsonut salaa kaikki Super Nannyn jaksot, mutta kun meillä Nuoriso osaston kanssa meinaa mennä överiksi se purjehtii nurkan takaa käsilaukkuineen hätiin. välillä menee hapsut uuteen järjestykseen, välillä näytetään mallia minulle miten Pikku Sittiäiseen missäkin tilanteessa tulee suhtautua ja välillä hoidetaan hellästi meitä molempia. 


Mutta kyllä Tosimiehenkin hermot välillä menee, se hieman lohduttaa. Rankkaahan se on, kun meidän kanssa pitää sinnitellä lenkillä. On ilmeisesti kuitenkin paljon kivempaa olla porukalla lenkillä, kuin minun kanssani kaksin, koska oudosti pidemmät lenkit meneekin nyt taas vaikka väsyttääkin niiden jälkeen. Tosimies ja minä vähän himmaillaan ylämäet ja eräs painattaa täysillä. Lisäksi nuoriso-osaston ikätoverit käy Tosimiehen hermoille. Hyvin menee kun ne malttavat hölmöillä keskenään, mutta kun Tosimiehen nenän alle tullaan härräämään niin silloin lätty lätisee. Koko kylä kasvattaa.  

Pihku ja Domi dreeveri 

Leikkikavereita on onneksi löytynyt sillä Tosimiehethän ei leiki. Paitsi taaanoin kävi joku hetkellinen mielenhäiriö ja härräytyjä sai Tosimiehen jahtaamana itseään muutenkin kuin tappo tarkoituksessa. Oltiin kaikki yhtä ällistyneitä tapahtuneesta. Minusta jopa näytti että Tosimies vilkaisi hämillään ympärilleen ” Näkikö joku...?”

Raveihinkin päästiin porukalla heposia katsomaan. Heposet ei paljon kiinnostanut, kun oli mahdollisuus   peuhata siskon kanssa urakalla. 


Nuppu siskon kanssa raveissa

Lenkkejä on joutunut pidentämään, kun meinaa eräältä muuten lähteä mopo lapasesta. Metsä lenkit on ihan parasta ja niistä vanhus osastokin nauttii.


Läträäminen on aina kivaa

Mutakylpyjä

Viimeaikoina on alettu myös hieman panostaa tuohon korvienvälin aktivointiin. Oltiin jopa TOKO koulutuksessa. Tosimiehen kanssa piti alunperin mennä kun keväällä ilmottauduin, mutta kun päätti jäädä sairaseläkkeelle niin nuoriso joutui hommiin. Hyviä neuvoja saatiin ja pikkumies jaksoi keskittyä ja intoa riitti. Näyttää olevan  sama geeni kuin Tosimiehellä, että koiratapahtumat on huippuhienoja. Possunkorva oli odotusajan viihdykkeenä, että jäisi ekoista oikeista treeneistä hyvä mielikuva pohjalle. Huippu tyyppi❤️

Ekalla Toko kurssilla pidettiin kivaa (Kiitos kuvasta Lotta Lassas)

En tiedä muistuttaako pikku mies kumpaa vanhempaa, kun ennemmin tuntuu sopivan se määritelmä Kumman näköinen. Korvat pomppasi iloisesti pystyyn jo mökillä ja naamavärkki näyttää joltain Onedin Lines sarjan kapteeni Jamesilta. Käytiin yksi sunnuntai KPH:n pentu treeneissä ja en tiedä uskovatko vieläkään , että kyseessä oli pyrri. No olivat aiemmin  nähneet Jennin Taavin, joka on todella kaunis koira. Sirun lukua harjoitteltaessa yllätys oli suuri, kun siru löytyi. Yritin vakuutella, että on sillä paperitkin, ihan oikeat. Nauruksihan se meni. Picardien paimenkoiraksi olisivat Pihkun laittaneet jos olisi pitänyt rotukoirista arpoa. Mutta ulkonäöstä viis kun luonne on kultaa. Se on niin reipas.Ei pelota pinnat, ei isot eikä pienet koirat, eikä elämässä tunnu muutenkaan olevan mitään muuta kuin hienoja juttuja. Todellinen kultakimpale. 



Loviisan historiaan tutustumassa Bastion Rosenilla
'

Me ei tätä rikottu...se oli jo rikki



On siinä pari vikaa. Hörökorvien akustiikka on jotenkin vialla. "Et syö sitä paskaa" huudot jäävät jotenkin kimpoilemaan sinne korvan lehden seinämiin, etenemättä koskaan syvemmälle korviin ja tajuntaan. Siinä ne aikansa poukkoilevat ja sitten häipyvät taivaan tuuliin. Voihan se olla valinta kysymyskin. Kun toisessa suunnassa huutaa ruoka rajoittteinen paska ihminen ja toisessa suunnassa kuusen juurella houkuttelee juuri ruokavaliosta uupuva ihmis paska, niin ei tarvita  mentalisti Karmaa ennustamaan mihin päin lähdetään. Ihmisjäsen on aikeissa laittaa Eaglelle asiakaspalautetta, että kaikkien protskujen, hiilareiden, viimeisen päälle laskettujen vitamiinien sisältämästä ruuasta puuttuu pennuille oleellinen terveen kasvun edellytys eli aito ihmis paska. Jäniksen ja hirven papanat voisi ruokaan myös lisätä. Ei ole yksikään pentu saanut näitä tärkeitä ainesosia kalleimmastakaan sapuskasta ikinä, vaan aina se on pitänyt itse luonnosta hankkia. 

Toinen vika on järkyttävä varastelu, Ruokaa, kenkiä, sukkia, vaatteita....
Ruuan varastelu on onneksi parinkymmenen puhuttelun ja muutaman kitusista kaivetun ihmisjäsenen voileivän jälkeen vähentynyt, mutta villasukat se rosvo vie vaikka jalasta. Eikä vaan vie, vaan nakertaa niihin reiät. Ei haudu jalat Pihkun LVI yrityksen ilmastointi muutosten jälkeen.


Ryöstösaalis kuljetetaan joko takapihalle tai Tosimiehen sänkyyn. En tiedä onko yritys lavastaa Tosimies syylliseksi vai onko Tosimiehellä vaan isompi peti. Luut kätketään Aarnion jalanjäljissä kukkapenkkeihin. 

Varastelun lisäksi harrastetaan uhkapelejä

Tosi vaikeaa on kahden koiran kanssa temppujen opettelu. Ollaan opeteltu vuorotellen tekemistä, mutta voin sanoa että oman vuoron odottaminen on nuoriso- ja vanhus osastolle yhtä vaikeaa. Jotkut jutut onnistuu suurin osa ei. Ihmisjäsenen pitäisi saada luontonsa kovetettua ja jätettyä välillä vanhus osasto kotiin, mutta kun tiedän miten onnessaan vanhus on kaikista temppu hetkistä, niin en raaskisi millään. No ensi viikolla alkaa halli harkat ja kun kumpikaan ei jaksa koko tuntia niin koitan vuorotella edes siellä öttiäisten kanssa. Samalla yritän löytää jonkun järjestelyn tähän harjoitteluun.

Töissä vielä porrastivat työhön tuloajat ja ihmisjäsen joutuu menemään 8-16, 7-15 sijaan. Tunti illasta on aika paljon poissa ja aikataulut on menneet ihan sekaisin. Onneksi tämä on väliaikaista, enää reilu kuukausi. Yleensä kun rupeaa leikkaamaan nurtsia niin joku naapurikin innostuu. Ei innostunut kukaan, kun pimeässä viikolla jyryytin nurmikkoa summamutikassa. Ihan hyvä tuli, aamulla tsekkasin. 

Yritetään nyt saada tuo poikien harkkailu asia kuntoon, koska selvästi pikkumies alkaa kaivata aivojumppaa ja vanhusosasto kaipaa temppuilua. Sen verran intona ovat kun näkevät, että aletaan harkkaileen, ettei tarvitse miettiä onko kivaa vai ei. Yritän nyt hyödyntää talvella käytyä kurssia harjoittelujen suunnittelusta tähänkin ongelmaan ja koettaa hahmotella treeni allakaaan harkkoja niin jospa  alkaisi itsellekkin hahmottumaan miten tämän homma saataisiin toimimaan

Siihen asti panostetaan retkiin ja seikkailuihin.







Beach Boys

















Kommentit

  1. Aina tulee hyvälle tuulelle kun lukee tätä blogia. Jotenkin väkisin rupeaa naurattamaan. Kiitos Sari hauskoista hetkistä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit