Urheilu gaalan seuraamisen innoittamana ryhdyin pohtimaan elämäni sykähdyttävintä urheilutapahtumaa. Ehdottomasti sykähdyttävintä on se, että sen liikunnan ilon minkä muinainen koululiikunta onnistui tappamaan, ovat elämäni koirat minulle varkain palauttaneet.
Kun ala-asteen luokkahuoneen takaseinällä roikkuviin millimetripapereihin väriteltiin hiihto kilometri pylväitä, ei meikäläisen sinipuna kynä paljoa kulunut. Aikana jolloin excelin havainnollisista pylväs diagrammista ei oltu kuultukaan tajusi jo pika silmäyksellä millimetri paperille, että nyt on Honkasen tyttö väärässä seurassa. Ei auttanut vaikka muutaman vuoden oli Harri Kirvesniemen äiti hiihdonopettajana. Kun räntä lumi juuttuu puu suksen pohjaan 10 sentin paksuisena ja tiedät, ettet mitenkään ehdi koulusta ajoissa kotiin katsomaan Lassieta TV:stä vaikka kuinka hinkkaisit kynttilää pohjiin, ei siinä hiihto innostus juurikaan kasva.
Mutta sitten vuosia myöhemmin oli pakko kaivaa sukset esiin, kun silloinen belgi Penni päätti, että hiihtäjät ovat vapaata riistaa ja erittäin epäilyttäviä. Siitä se innostus sitten lähti. Mikäpäs sen mukavampaa, kuin hiihdellä koiran kanssa kelkka uria, peltoja ja jäitä pitkin.
Koulu suunnistus oli ihan persiistä. Kompassin kanssa pyörittiin metsässä ja tehtiin jotain viuhka suunnistusta. En muista koko koulu-uraltani, että kukaan olisi ymmärrettävästi onnistunut selittämään miten se kompassi toimii. Yrittiköhän kukaan edes. Minä en ainakaan rasteja löytänyt, hyvä kun löysin tunnin puitteissa metsästä pois.
90-luvulla olin sitten köksä apulaisena viikonlopun MEJÄ kisoissa. Siellä aikaa tappaessamme viimeinkin sain selkeän opetuksen miten kompassia käytetään. Vieläkin ärsyttää, ettei peruskoulu selvinnyt edes noin yksinkertaisesta tehtävästä. Ainut hyvä puoli asiassa on, että opin tavattoman hyvin seuraamaan metsässä maa merkkejä, kun se oli ainut keino selvitä sieltä pois. Nykyään kompassi on kyllä mukana varmuuden vuoksi ja uusia paikkoja tutkiessa. Koutsin kanssa on muutaman kerran käyty kuntorasteillakin ammoisina aikoina, kun Koutsi on lajiin syvästi perehtynyt. Koiran kanssa kompassia ei juuri tarvita, kun molemmat koiruudet ovat osanneet tuoda metsästä pois ja siinä sivussa etsivät unohtuneen ämpärinkin. Mutta mökki maastoissa uusia reittejä etsiessä sitä välillä tulee käytettyä.
Ilman koiraa jäisin töiden jälkeen kotiin nysväämään. On testattu. Koiran kanssa tulee joka päivä lähdettyä kävelylle monta kertaa päivässä, joskus jopa juoksemaan. Tulee rämmittyä metsissä, pyöräiltyä ja retkeiltyä.
 |
| Päiväretkellä tärkeintä on hyvät eväät |
Kun koutsi oli vielä paremmassa kunnossa käytiin vaeltamassa Karhunkierros, Lehmo-Koli reitti ja useampaan kertaan Repoveden reittejä. Nykyään harrastetaan enempi päiväretkiä. En tiedä olisiko telttailu edes kivaa ilman koiraa. Ihan huippuhienoja retkiä on kertynyt muistoihin vuosien varrella. Ilman koiraa ei olisi tullut lähdettyä.
 |
| Karhun kierros vuonna nakki ja sota |
 |
| Lehmo-Koli reitillä |
 |
| Kolilla toukokuussa kun takatalvi yllätti retkeilijät |
On kuitenkin yksi laji mihin ei auta koirakaan. Pallo ja heittolajit. Koulun pesäpallossa en voinut olla takakentällä, kun en jaksanut heittää palloa takaisin, etukentällä pallossa oli sen verran vauhtia, etten edes ehtinyt saada sitä kiinni, lyöntivuorossa en osunut ja jos osuin niin umpipuu palloon osuminen sattui ikävästi ranteisiin eikä se mihinkään silti lentänyt.
Koira harrastuksessa joutuu heittämään nouto kapuloita ja lelu palkkoja. Ei lennä...paitsi hallin lamppuun, omaan päähän ja omiin jalkoihin. Tosimies on saanut minut näillä suurten heittojen hetkillä uskomaan, että eläimet pystyvät tuntemaan myötähäpeää, sanokoon tiede mitä hyvänsä. On siis syynsä, ettei koirani ole keppi eikä pallo hullu.
Nykyään tulee liikuttua kyllä jo hetkittäin ilman koiraakin ulkomaan lomilla ja kun pyrrin mielestä on liian kuuma.Alpit ovat tähän astisista koirattomista reissuista upein, sinne vielä uudestaan.
Epäilen kyllä, että pitempiaikainen koirattomuus ajaisi minut vääjäämättä takaisin laiskaan liikkumattomuuteen, mutta toistaiseksi tämä koira-avusteinen pakko liikunta on parasta mitä tiedän. Niinpä vuoden sykähdyttävin urheilutapahtuma on tänäkin vuonna lenkit koiran kanssa.
Liikunnallista vuotta 2020!
 |
| Kallen kierroksella |
Kommentit
Lähetä kommentti