Oman elämänsä sankari...Tosimies

Koutsihan jonottaa selkä leikkaukseen ja tässä aikaa odotellessa on selkä ja kävely menneet tasaisella vauhdilla huonommaksi. Porukka lenkit on jääneet ja enempi on ollut hidasta kävelyä hautausmaata kohti. Tämä siis ihan kirjaimellisesti, koska koutsi on aina lähtenyt kävelemään meitä vastaan Loviisan hautausmaan nurkalle ja on sitten tultu lenkiltä yhtä matkaa pois.

Kaupunki innostui tekemään kunto telineet tuohon harjulle ja koutsiahan alkoi kuumottaa niiden näkeminen. Matka hautausmaan nurkalta ei ole pitkä. Niinpä sovittiin, että me kierretään Tosimiehen kanssa iso lenkki ja koutsi lähtee hiipimään rollan kanssa omaa vauhtiaan kunto telineille ja tullaan siitä sitten yhtä matkaa kotiin. Joten tuumasta toimeen.

Muuten meni ihan suunnitelmien mukaan, mutta kun Tosimiehen kanssa tultiin kunto telineille ei koutsia näkynyt missään. Tiirailin harjulta kaikkia suuntia, mutta ei näkynyt muita kuin iso nais porukka, joka perjantaisin treenaa juoksua harjun poluilla. Yritettiin soitella, mutta ei kukaan vastannut (normaalia koutsia). Päättelin että jalat on olleet niin huonossa jamassa, ettei ole lähtenyt ollenkaan tulemaan tai sitten vesisade on muuttanut mielen. Lähdettiin kotia kohti suorinta tietä, mistä oli sovittu koutsinkin tulevan vastaan. Ei ketään missään.

Siinä sitten alamäkeen talsiessamme Tosimies yhtäkkiä ampaisee täyteen vauhtiin ja minä huudan perään kaikkia suomenkielen kauneimpia pysäytys sanoja. Jokainen koiran omistaja tietää, että "seis" ja "odota" ei kuulu niihin. Tosimies pinkoo ihan täpöt ja katoaa mäen alla aivan väärään suuntaan ja näkyvistä. Minä huudan aivan raivona ja näen mielessäni kaikki katastrofit, mitkä yksinään pinkova pyrri saa aikaiseksi. Säikäyttää polku juoksu kurssilta paskat housuun,  jyrää jonkun hautausmaalta palaavan mummon ennenaikaiseen hautaan tai juoksee itse surman suuhun.

Ikuisuudelta tuntuvan karjumisen ja viheltelyn jälkeen ukkeli lopulta pinkoo takaisin. Ehdin aloittaa motkottamisen, kun kuulen kaukaa hiljaista huutelua ja viheltelyä ja tajuan lopulta, että sen täytyy olla koutsi. Tosimies näyttää tietä ja minä yritän pysyä perässä.

Ensin näkyy rinteessä rolla poikittain ja sitten ylempänä polulla koutsi könällään. Jalat olivat lakanneet pelittämästä polulla, joka oli täysin sivussa todennäköiseltä reitiltä. Oli sitten yrittänyt vihellellä toivossa, että ohi kulkiessamme kuultaisiin. Koutsi on surkea viheltämään, mutta Tosimiehen tarkka korva oli kuullut pihinän ja saanut vainun ala polulta. Oli käynyt koutsin luona kääntymässä ja palasi sitten hakemaan minua. Jos ei Tosimies olisi hoksannut koutsia metsässä, olisi ensin käppäilty kotiin ja ihmetelty siellä. Sitten olisi kävelty takaisin ja etsitty ristiin rastiin kaikki harjun polut vesisateessa. Olisi ollut koutsilla pitkä ja kylmä aika röhnöttää vesisateessa mättäällä.

Koutsi sai puhuttelun puhelimen mukana pitämisestä ja reitin valinnasta ja Tosimies sai kehuja tottelemattomuudesta oikeassa paikassa. Lopulta saatiin kammetuksi koutsi alatielle ja rollan kyytiin ja pusattua rollineen kotiin lämpimään. Sankari pyrri sai halauksia ja kanan sydämiä ja kehuja koko illan ja Koutsi lämpimän saunan ja uuden puhuttelun. Ihmisjäsen sai sykkeet tasattua illan mittaan.

Illalla pohdittiin sitten koutsin kanssa, että noin ne ihmisten katoamiset tapahtuu. Poiketaan jostain syystä suunnitellulta reitiltä, sattuu jotain ja kylmä ja aluskasvillisuus hoitelee loput. Puhelinta ei ole tai akku on loppu. Jatkossa on kuitenkin puhelin matkassa. Purnu on meidän sankarikoira 💙