Kisa kuumetta ja vatsanpuruja

Huomenna olisi sitten kisat. Tosimies päätti viikolla pitää piknikin ja nautti ilmeisesti jotain huonosti sulavaa. Saattoi toki olla ihan ihmisjäsenen grillikauden avajaisissa tarjoama juustomakkarakin. No joka tapauksessa hieman on ollut vaisun oloinen pari päivää ja lenkkeily ei ole maistunut. Onneksi nyt näyttäisi piristyvän sopivasti kisoihin.



Kiva mennä kisoihin vaikka eteen meno onkin edelleen hukassa. Kerrankaan ei ole pidetty paniikkiharkkoja ei kyllä juurikaan muitakaan harkkoja. Viikonloppu meni Mikkelissä käydessä ja haravointihommissa. Maanantaina Kia  Ceraato päätti haistattaa ihmisjäsenelle pitkät ja jätti minut Värisilmän pihaan maalipurkkeineni ja mattoineni. Koutsi tuli pyörällä apuun. Putsattiin akun kenkiä, saatiin käynnistys apuna virtaa akkuun. Vaihdettiin jopa edellisellä kerralla hankittu uusi akku paikalleen. Auto vaan nakotti siinä virrattomana kuin paska Junttilan tuvan seinässä.

No eihän siinä sitten auttanut kuin kiikuttaa avaimet korjaamolle postilaatikkoon ja pyytää hakemaan Ce raato jollain keinolla hoitoon. Vikakin selvisi. Maajohto oli irrallaan. On vaan niin hankalassa paikassa, ettei olisi siihen päästy omin voimin käsiksikään. Kyllä Ladassa kaikki oli paremmin, maajohto heti siinä framilla ja konepellin alla tilaa ruuvailla ja räplätä.

Maanantai harkat jäi sitten väliin. Oisin kyllä päässyt kaverin kyydillä, mutta olin umpijäässä ja kettuuntunut koko autoon ja kävelyyn, joten päätin siinä mielentilassa jättää harkat väliin ja mennnä vaan lenkille tasaamaan verenpainetta.

Sain kuitenkin maalit ja maalasin sitten keittiön. Meille tulee remppa ja uudet lattiat myös keittiöön niin katsoin, että meikäläisen maalaus kyvyillä on parempi maalata keittiö nyt kun siellä on vielä se vanha muovimatto. Ihan vaan jos sattuis roiskumaan...ei siis juuri koskaan mutta jos taas....
Kiva kun tulee ihan ammatti ihminen tekemään. Koutsin ja Ihmisjäsenen osallistuva osuus rajoittuu värien valitsemiseen ja poissa jaloista pysymiseen.  Kiva kun saadaan nuo loputkin huoneet laitatettua.
Liikaa valinnan varaa
Kentälle päästiin, mutta meinasi sekin mennä roskien keruuksi. Pulloja ja  raketin jämiä oli paljastunut lumen alta ja sitten vielä kiva kasa muuta raketti roskaa kasattu metsään. On se kumma kun ne jaksetaan raahata sinne, mutta ei sitten pois. Nyt se onkin hieman työläämpää, kun paksut pahvi rakenteet oli vettyneet ja painavia. Täytyy ottaa jätesäkit joku kerta matkaan ja viedä jäteasemalle koko paska.


Olen muuten lukenut säännöt. Ajattelin, ettei sählättäis pisteitä tyhmillä mokilla, mutta nyt on vielä sekavampi kuva säännöistä. Vakuutuin lisää, että ne ovat kuin käyttöohjeet. Luetaan vaan äärimmäisessä hätätilassa. Ihmisjäsen ei pysty oikein jännittämään kisoja, kun remontti jännittää enemmän. Tuliko valittua oikea väri ja irtoaako vanhat tapetit ja ...... No eiköhän se kisatunnelmakin löydy, kun nyt vaan pysyttäisiin hereillä kumpikin.

Ostin Tosimiehelle myrkyttömän punkkipannan.


Semmoisen yrttipannan. Kysyin varovasti myyjältä onko tämä samanlainen kuin työkaverilla aikoinaan. Panta oli yhden päivän työkaverin koiralla ja kämppä haisi kuulemma vielä Joulunakin yrteiltä. Myyjä sanoi, että on saanut punkkisertifikaatin eli todistettavasti torjuu punkit ja haju on aluksi aika voimakas(melkoinen dissaus). Neuvoi pitämään hetken ulkona tuulettumassa niin laimenee. On nyt tuulettunut viikon kuistilla. Suojamuovin laitoin keittiön roskikseen. Seuraavana aamuna oli vietävä roskis, kun koko keittiö haisi laventelilta ja tymäkästi. Alkuviikon haisi koko etupiha. Nyt vaikuttaisi hieman laimenneen. Jos kisojen jälkeen kokeillaan kaulaankin. Olis ainakin myrkytön vaihtoehto ja ilman sertifikaattiakin voin sanoa, että ei sen löyhkän lähelle tule kukaan ei edes punkki.

Illalla keräsin kisa kamoja ja tulin vilkaiseeksi kisakirjaa. Rupesi ihan naurattamaan.



Meillä meni viisi vuotta VOI luokkaan, joista yhtenä 2016 ei kisattu kertaakaan, kun oli hieman muuta ohjelmaa vanhusten taholta ja muuta pientä säätöä. 7 voittajaluokan kisaa ennen kuin saatiin TK3. Purnu on kohta kymmenen tällä tahdilla meille molemmille tulee noutaja ennen kuin saadaan ne ERIVOIN ykköset kasaan, enkä tarkoita nyt todellakaan labradorin noutajaa :D Mutta huomenna kisoihin niin kauan kuin käpälissä on vielä virtaa ja intoa. Mukavaa kisapäivää kaikille ja Onnea matkaan!






Kommentit

Suositut tekstit