Sekalaista puuhastelua ja tuumailua..

Meillä oli vieraita ja Purnukin sai omia koiravieraita. Söpöset mummukoirat Neela ja Selma poikkesivat meillä yökylässä.

Vieraiden lähdettyä tehtiin pirteä pyörälenkki talvisessa säässä koko porukalla. Pari kertaa piti pysähtyä irroittelemaan nappuloita anturoiden alta, mutta muutoin saatiin hölkötellä pyöräteillä rauhassa. Jotain iloa tälläisesta muuttotappiokunnastakin, ei ole paljon väkeä liikenteessä.
Sitä vaan välillä hmettelen, että hyväkuntoiset asunnot halvalla eivät mene kaupaksi, mutta nuo lahot homeelle haisevat rötisköt menevät. Idylli myy vaikka lattia notkuisi ja seinät vinksottaisi toinen itään ja toinen länteen. Ei ymmärrä tämmöinen savolainen tosikko tuota.

No liikuntaa on harrastettu monipuolisesti ja kaivettiin jopa sukset esiin. Sitä tapahtuu tosi harvoin, joten keitettiin kahvitkin mukaan juhlan kunniaksi. Aurinko helli meitä...

Kahvikissa

Muutoin on keskitytty normilenkkeilyyn ja alettu haaveilla Fatbikesta...

 Ei menisi kolme siinä missä yksikin...kokeilin!

Minnan ja haukkujen kanssa maanantai lenkillä

Loviisaan katukuvaan ilmestyi kesän ja syksyn aikana useita suloisia saksanpaimenkoiran pentuja. Toki muitakin pentuja, mutta nuo pentuset pistivät silmään, koska on mennyt vuosia kun niitä viimeksi oli. En tiedä onko lähistölle muuttanut joku kasvattaja vai mistä pöllähtivät. Meni nääs vuosia, kun ei katukuvassa näkynyt niitä lainkaan. Varmaan vaikutti se, että sakemannien terveys maine ei ollut kovin korkealla.  No nyt niitä kuitenkin on. Onko yleinen pelottelu ilmapiiri vaikuttanut, mutta toivon ettei niitä ole hankittu omaa perusturvallisuutta pönkittämään. Sillä kyllä koiran pitää voida turvata omistajaansa eikä pelkästään toisinpäin.

Hieman särähti Tokamnnin pihalla yhtä suloista rapsutellessani korvaan, kun isäntänsä ylpeänä selosti, että kun se kasvaa siitä tulee palveluskoira. Toivon todella, että hän aikoi alkaa harrastamaan koiransa kanssa eikä vain kuvitellut, että koirasta kasvaa tottelevainen ihan samalla lailla kuin maitohampaat vaihtuu pysyviin. Lähes itsestään siis. Kuulosti vaan siltä pelottavasti.

No nyt pentuset ovat kasvaneet isoiksi ja lähes päivittäin kohtaamme lenkillä noita U-käännöksen tekeviä omistajia, jotka hakevat katseellaan metsän paksuinta puuta tai näkösuojaa. Ja voin sanoa että ei ole kiva tunne kun 100 m etäisyydeltäkin umpihangessa seisovalla omistaja rukalla on selviä vaikeuksia pidellä täyttä kurkkua ulvovaa ja tempoilevaa koiraansa ,vaikka vastapuoli ei tee mitään riidan haastamis elkeitä. Mietin kauhulla hetkeä kun he törmäävätkin toisiinsa ja kumpikaan ei pääse ohi. Sinne jäätyvät hankeen odotellessaan, että koiruudet  kasvavat itsestään tottelevaisiksi palveluskoiriksi.

Toivon totisesti, että he käyvät jossain harkoissa missä saavat hyviä neuvoja, miten tuo paska ikä ohitetaan asiallisesti ja saavat puretuksi koiriensa energiaa mielekkääseen puuhaan. Toivon että he tekevät koiriensa kanssa töitä ongelman ratkaisemiseksi, eivätkä laita sitä kiertoon, lopeta luonnevikaisena tai hylkää pihan perälle ketjuun toivottomana tapauksena. Toivon, että he jaksavat harjoitella kohtaamisia vaikka saavat osakseen kauhistuneita katseita. Pitäkää pintanne ja koira kaveristanne huolta vaikka palveluskoiraksi ei kasvetakkaan... palveluskoiraksi kasvatetaan.Me kaikki olemme olleet tuossa vaiheessa se kuuluu kasvamiseen. Jaksakaa epätoivon hetkinäkin tehdä töitä kaverinne kanssa ja hyviä tuloksia  odotellessa  jaksakaa pitää remmistä kiinni!

.