Mökkipäiviä ja huippu-urheilua

Lähdettiin pidennetylle mökkiviikonlopulle. Pompat on ollut tarpeen. Purnukin näyttää ymmärtävän viimein että rukan pomppa on ihan kiva pakkasessa, koska ei saa enää mitään raivareita , kun sen laittaa päälle. Minä tepastelen siinä surullisen kuuluisassa 90-luvun toppahaalarissa, joka on lämmin mutta tekee entistä lihavamman näköiseksi.

Meidän mökkihän on mökki. On meillä patterit ja kamiina mutta ulkohuussi on umpijäässä ja saunalla voi tehdä 50 l jäälyhtyjä jäätyneistä vesistä. Melkein sain irti ehjänä. Ois ollut aika pähee tuossa pihassa. Kyllä pani miettimään, että ukki ja mummo eli täällä ilman sahköä vuosia ihan normi arkea. Puita ja vettä kanniskellen. Pelkästään vesiä ja puita roudatessa kuluu päivä mukavasti. Aina on joku vähissä. Ensi kesäna otan päiväksi askelmittarin , kuinka paljon enemmän täällä tulee päivässä askelia.

No on muutakin touhuttu. Äkkiä tottuu kylmyyteen ja eilen intoiltiin ja käytiin lumikenkäilemässä. Purnu oli metsässä kyllä sitä mieltä, että katselisi mielummin koutsin kanssa kaminan kyljessä vaikka Curlinkia. No ei ollut kuin pupun ja hirven jälkiä ja sittiäistä ei edes upottanut.

"Vieläköhän sitä Curlinkia tulisi?"

Lumia pudoteltiin katoilta vaikka aika turhaan luultavasti , koska vanha laho navettakin oli pystyssä vaikka toivottiin sen romahdusta. Saunan katto oli kerännyt eniten ja kovin toispuoleisia oli lumikuormat.


Iltapäivällä lähdettiin sitten potkuriajelulle Tosimiehen ja Koutsin kanssa. Tuotiin potkuri tänne kun täällä ei hiekoteta niin pääsee hyvin menemään. Liukkain keli ei ollut pakkasen takia mutta Pääsiäsenä voi olla jo eri kelit. Tosimies oli ihan innoissaan. Tämä oli selvästi hauskempaa kuin lumikenkäily. Sai juosta irrallaan koko matkan, kun ei tullut yhden yhtä autoa koko reissulla.



Tänään olisi sitten vuorossa hiihto kunhan Iivo saadaan ensin maaliin. Täällä on sentäs lunta...


Loppuun vielä kaupallinen mainos, jos olette liikenteessä aamuisin. ABC:n aamupala buffa on todella hyvä ja monipuolinen. Yllättyin iloisesti.





Kommentit

Suositut tekstit