Hoidossa kaikilla rintamilla...
Uusi koirahoitola on nyt testattu ja hyväksi havaittu, joten kivi vierähti ihmisjäsenen sydämeltä. Nyt aletaan hankkiutua rantakuntoon ystävän maaliskuun synttärimatkaa varten.
Aikalailla jännitti viedä Purnu uuteen hoitolaan. Ihmisjäsen kuvitteli kaikki painajaiset viikon aikana. Yhden yön tienoosta oli kyse, mutta näin sieluni silmin kuinka Tosimies tuon vuorokauden aikana; kuolee nälkään, janoon, karkaa, sairastuu, myydään, loukkaantuu jne... Aika kiirettä olisi Tosimiehellä pitänyt, jos olisi kaikki minun kauhukuvat ehtinyt toteuttaa 24 tunnissa. Onneksi järki välillä käväisi minunkin päässä hetkittäin, enkä sortunut perumaan koko reissua.
Hoitolan ensivaikutelma oli mielenkiintoinen. Syrjäisen (ei minkään reitin varella) kylätien perukoilla. Piha ei todellakaan mistään Meidän talo-lehden keskiaukeamasta. Hoitolan tilat siistit, mutta kuluneet. Ja onhan se hoitola aina eri asia kuin kotisohvalla koristetyynyjen keskellä köllöttely. No jos olisin interiöörin perusteella päättänyt niin olisin tehnyt uukkarin jo pihassa. Pitäjä kyllä kertoi, että on sekin nähty. Hoitolan tilat olivat kuitenkin järkevät. Oli jopa kopista luukku omaan pihatarhaan missä päsee lämpimällä säällä käymään. Pari kertaa harjoiteltiin pikaisesti verhon läpi kulkua ja jäin toivomaan, että Tosimies hoksasi, että ulos saa mennä tillistelemään.
Pitäjä teki minuun vaikutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Rauhallinen ja asiallinen koiraihminen. Ei yrittänyt väkisin tehdä tuttavuutta Tosimiehen kanssa, vaan antoi rauhassa tutustua. 10 pistettä ja papukaijan merkki. Ennen hoitoon menoa täytettiin lomake, jossa kerrottiin koirantiedot ja jos oli jotain muuta huomioitavaa, sekä yhteyshenkilö loman aikana, jos jotain sattuu. Yritin harrastaa siinä itsesensuuria ja toistelin itselleni, että hoitolasta ei saa kodin kopiota, eikä koira sitä odotakkaan. Ei myöskään Tosimiestä näyttänyt haittaavaan kuluneet maalit yms.ihmisten jutut. Totesinkin itselleni, että tärkeintä hoitopaikassa on turvalliset siistit tila, asiallinen hoito ja että koira pysyy tallessa. Kodinomaiseen hoitoon en enää Tosimiestä halua takavuosien 7-tien seikkailujen jälkeen ikinä.
Tosimies jäi nätisti niinkuin aina. Kun sanoin Odota täällä niin vilkaisi tyylin "Heippa nähdään taas". Luojan kiitos miulla ei ole mitään "eroahdistus" koiraa, koska sitten meitä olisi kaksi eroahistunutta. "Koutsilla oli hieman tekemistä, että sai minut risteily vireeseen. Mutta kivaa oli Tallinan reissulla.
Kotimatkalla haettiin Tosimies kotiin. Tyytyväinen oli kun haettiin, hyvin oli hoidettu ja kehuja saatiin, että oli ollut helppo ja mukava koira. Nyt voi huoleti viedä tarpeen tullen hoitoon ilman ihmisjäsenen eroahdistusta, kun meni niin hienosti. Ulkotarhaankin oli osannut mennä ihan itse.
Huippujuttu, että löydettiin uusi hyvä hoitopaikka.
Koiranpäivät (http://www.koiranpaivat.fi/index.php)
Tiistaina olikin Tosimies sitten leivättömän pöydän ääressä. Patti leikattiin Lovetissa pois kainalosta ja oli luojan kiitos rasvapatti. Nyt parannellaan haava ja sitten aletaankin olla vormikunnossa koko sakki. Ihmisjäsen lakkaa nyt murehtimasta kaikkea ja keskitytään Tokoiluun ja muuhun hauskan pitoon. Erivoin liikkeitä aletaan reenimään kunhan tikit on saatu pois. Nyt viikko saikkuillaan.
Lovetille jälleen kiitos hyvästä hoidosta :)

Terveellinen laiva-aamiainen |

Sain valita värin kun Tosimies pahaa aavistamatta nukkui |
Kaulureissakin on nykyään hieman väriä, käy myös sateenvarjosta :) |
Toipilasta ketuttaa hepenet |
Kommentit
Lähetä kommentti