Häntäheikin kuulumisia....

Meillä on nyt uusi kamera. 

Päädyin nettiä ja vinkkejä tutkittuani  Eisa voittajaan Sony DSC-HX50V. Meikäläisen kamera tuntemuksellahan se on kuin ostaisi sian säkissä. Nyt kuitenkin panostin ja laitoin nettiin haku sanaksi "pieni hyvä kamera" ja sieltä tupsahti tyrkylle arvosteluineen Canon (sama mikä edellinen savumerkkikoneeni oli), Sony ja Nikon pikku kompakti kamerat. Kun Sonyn himpun kalliimmasta versiosta luin vielä blogi arvostelun Annen vinkkaamana aloin olla valintani tehnyt. Luulin kyllä tähän asti, että Sony tekee vain telkkareita ja levysoittimia.

Rajalacameran sivuilta sitten tilasin, kun esittelyssä luki, että on varastossa. Kävi kuitenkin ilmi, ettei ole varastossa, eikä varaston takana. Vaihevuotisen naisen asiakas palaute kaupan purku uhkauksineen kuitenkin tehosi ja sain lopulta kamerani. En tiedä minkä varasto miehen persauksista se kaivettiin, mutta ilmeisesti oli oikeasti viimeinen, koska nyt nettisivuilla lukee, että tuote on poistunut valikoimasta.

Tänään onnellinen kameran omistaja sitten viimein pääsi metsä retkelle ja kameraa testaamaan. Otettiin oikein eväät mukaan.

Purnu odottaa eväsleipäänsä urheasti.

 

Itselaukaisutoiminto löytyi helposti. 10 sekuntia oli kyllä jotain scifi aikaa, koska nippa nappa ehdin kuvaan kolmannella yrittämällä. 

Aika kivoja kuvia kuitenkin sain ja akku kesti kylmässä paremmin, kuin savumerkki Canonissa.

   

Rento Reiska

Lisäksi ottaa tosi hyvin kuvia hämärässä ilman salamaa.

Poljen kauneus unet häiriintyivät testi ryhmän saapuessa :)

Sitten koira kuulumisia. Purnun leikkauksesta on nyt kuukausi. On jopa saatu painoa putoamaan, siis Purnulta ei minulta. Mitään dramaattisia vaikutuksia ei kastroinnilla  ole ollut. Ruuan kanssa vaan joutuu olemaan tosi tarkkana.

Mutta on ollut kyllä muutoksia, hieman huvittaviakin osa. 

Kun Purnu ennen leikkausta lenkillä viuhotti häntä kippurassa naisten tuoksujen perässä ja heinänkorret tutkittiin tarkasti juuresta latvaan ja taas takaisin, niin nyt lenkillä on hieman hämmentynyt miekkonen. Purnu käppäilee vieressä ja vilkuilee kummastuneen oloisena minua. Ihan kuin miettisi miksi me täällä lenkillä käppäillään ja mitä me ollaan ennen täällä tehty. Aikansa ihmeteltyään alkaa tarjoilla kaikenlaisia kiipeilytemppuja yms. On jopa innostunut keppien ja pallon heittelystä ja lapasen hausta. Ei näköjään voida enää kulkea toinen ajatuksiinsa ja toinen haju maailmaansa uppoutuneena, vaan joudutaan keksimään lenkeille yhteinen harrastus.

Toinen hauskuus on häntä pilkku. Useampi tuttu alkoi huomautella, että Purnun häntään on ilmestynyt musta pilkku. Kun sanoin, että on se aina ollut, katsoivat minua epäillen ja väittivät kiven kovaan, ettei ole. Lopulta keksin mistä pilkunviilaus johtui. Ennen leikkausta Purnu, testosteronin täyttämä miesten mies kantoi häntänsä korkealla selän päällä komeassa kippurassa kuin Muskettisotureiden hatun sulka. 

Näin kippura vielä keväällä!

Sanoohan sen rotumääritelmäkin "Häntä ei koskaan nouse selkä linjan ylä puolelle" Hahhaa!!

Mutta nyt kun hormonitasot ovat laskeneet, ei tarvitse enää esittää urosten urosta ja häntä on useammin rotumääritelmän mukaisella paikallaan niin mikäs se sieltä tuleekaan esiin? 

Tuo kummastusta herättänyt PILKKU!

Nykyään hännän kippuruusaste on parhaimmillaan tämä

Purnun leikki kaverien mielestä Purnu on nykyään tosi kiva, kun ei yritä koko ajan panna :) Itse asiassa Purnu leikkii yhtä innolla, kuin pentuaikoina. 

Purnu ja Ninja, yhteiset leikit vuodesta 2009

Mutta on asioita jotka eivät muutu, inhokkiurokset ovat edelleen inhokkiuroksia ja inhokkiurosten ihmisten kanssa ei veljeile kuin tyhmä ihmisjäsen, joka ei ymmärä Purnun mielestä näistä suhdeasioista mitään!!

Tammi ja helmikuun Toko kisat on katsottu valmiiksi ja odotellaan vaan ilmojen alkua.