Dr Jekyl and Mr Hyde

Dr Jekyll
On kaksi asiaa mistä Purnu innostuua sata lasissa. Toinen on jälki ja toinen ihmisten etsiminen. Loviisassa ei ole mahdollisuutta hakuharkkoihin, kun kukaan meistä ei oikein tiedä miten pitäisi treenata eikä ole porukkaakaan ja minä olen todella laiska lähtemään kotoa kauemmas. Niinpä käydään jäljellä ihan Purnun iloksi. Sitä voi tehdä missä vaan ja milloin vaan. Todellinen aikatauluja vihaavan ihmisen lempilaji.

Jälkitreeneissä on keskitytty nyt esineiden ilmaisuun. Purnuhan pysähtyy sadasosasekunniksi kepille, jos vain risukossa rämpivä ihminen ehtii huomata tuon todella pienen eleen. Useimmiten maasto on kuitenkin sellaista, että on pakko vilkaista välillä jalkoihinkin, ettei seuraavalla vilkaisulla näe kipsiä ja kyynärsauvoja.

Sitten hoksasin, etten ole tainnut koskaan kertoa tosimiehelle, että ne esineet on se juttu jäljellä. Lisäksi olen vielä laittanut namipussin jäljen loppuun palkkioksi. Tuloksena on vauhdikas, innokas jäljen seuraaminen ja iloinen esineiden ylijuoksu.

Nyt on sitten kolmen jäljen ajan ripoteltu leluja, pipoja, keppejä sekaisin jäljelle ja kun Purnu on pienellä rytmin muutoksella ilmaissut ne ja yrittänyt jatkaa matkaa olenkin topannut sen vauhdin ja innostuneella äänellä kehunut hyvästä hoksaamisesta ja sitten vielä pyytänyt tuomaan esineen minulle. Käskystä kyllä tuo. Lihapullalla olen sitten palkannut ja käyttänyt paljon aikaa esineen ihasteluun ja palkkaamiseen. Sitten on taas jatkettu matkaa.

Ja lopulta tänään yksi kuudesta esineestä napattiin suuhun ja Purnu lähti epävarmasti minua kohti. Kyllä ylistin koiruutta. Muiden kohdalla ei vastaavaa enää tapahtunut, mutta siitä se lähtee. Jälki kaverini Päivi neuvoi vielä jättämään namipalkan jäljen lopusta pois ja nyt aionkin seuraavan kerran vain palkita viimeisellä esineellä hieman reilummin esineen tuomisesta samalla kun otan valjaat pois. Niin että palkka tulee aina minulta ja esineistä.



Mr Hyde
Tokokentällä on ollut nyt monta kertaa iloinen innokas mies, joka on keskittynyt yhdessä tekemiseen. Viime keskiviikkona taas oli kaikki huomio, jossain miehisissä aatoksissa. Ärsyttävää on kun Purnu tekee kaiken mitä pyytää, mutta hieman vasemalla tassulla huitoen. Seuraamisessa tulee siinä ja rajalla, ettei putoa kyydistä. Katse kontaktia pitää enemmän kentän reunus koivun, kuin minun kanssani. Sitten onnistuu aina, jotenkin hämäämään minut hyväksymään moisen ja sortumaan siihen, että yritän epätoivoisena saada koiraa innostumaan vaikka tanssimalla käsilläni latino-tansseja. Samalla kun minä tohotan innostus juttuja niin koiralle jää enemmän aikaa haikailla omiaan.

Kyllä tuli Niemen Elinaa ikävä, kun koti matkalla synkistellessäni tajusin, että taas oli minua viety kuin pässiä narussa. Purnuun tehoaa parhaiten noissa tilanteissa, että ei palkkaa puolitehoista suoritusta.Siirtyy koiran kanssa kentän reunalle istumaan ja pitämään hetkeksi tylsää. Pahimassa tilanteessa jättää koiran hetkeksi kiinni kentän reunalle odottamaan ja käy seuraamassa muiden suorituksia. Mutta mitä teen minä? Syydän lihapullia kuin K-kauppa plussapalloja ja tohotan innostunutta näytellen  9 Oscarin edestä.

Mukavahan sellaisen pöljän kanssa on Purnun laiskotella. Elinahan sanoi meille, että on tarkoitus että koira tekee työt enkä minä. Palkka tulee tehdystä työstä, eikä sillä yritetä houkutella koiraa mukaan. Noh kyllä me tästä taas noustaan. Täytyy taas kasvaa ihmisenä ja molempien palata ruotuun.
Tällä hetkellä pyrri johtaa älynkäytössä 2-1. Toivotaan, että jääkiekkojoukkueellamme menee paremmin kuin minulla.

Sitä kyllä ihmettelen miten voi suloisessa pikkumiehessä asustaa kaksi niin erilaista tyyppiä päivästä riippuen. Toisinaan keskivarvasta näyttävä tosimies ja toisinaan kaikkensa kaverin eteen ponnisteleva sulppupulppunen. Ehkä juuri nuo molemmat piirteet tekevät siitä niin rakastettavan hauskan minun silmissäni.