Kiittämätön sittiäinen!
Meidän yleensä niin sulppupulppu pyrri päätti taas kokeilla millaista on olla miesten mies. Jos tokoharkat menivätkin jo tosi hyvin, niin maanpäälle palattiin rysähtäen kuin Concorde aikoinaan ranskalaiseen peltoon.
En usko että koirien aivoilla ihan puhtaasti näytetään keskisormea, mutta keskiviikon harjoituksissa saatoin kuvitella Purnun tekevän niin. En usko myöskään että koira ilkeyksissään tekee jotain tai jättää tekemättä, mutta silti jouduin käyttämäänkaiken itsehillintäni ettten olisi hermostunut rakkineeseen. Tokoharkoissa oli semmoinen teologian maisteri, ettei paljon maalliset asiat kiinnostaneet. Purnun huomio oli jossain pilvipuutarhoissa ja vauhtia löytyy enemmän meidän pihan lehtokotiloiltakin kuin Purnulta.
Jo hyvässä mallissa ollut luoksetulo oli matelua. Laukka-askelia ei juuri otettu. Palkkiolihapullat ei juurikaan kiinostaneet, namilelulla ei kiinostanut leikkiä. Mitään se kettu ei jätä täysin tekemättä. Tasaisen varmasti ja hitaasti (en tiennyt että raviaskeleita voi ottaa niin hitaasti) se ravata löpsötteli luokse sen näköisenä, että olisi tässä parempaakin tekemistä. Huipennus oli kun kesken luoksetulon käväisi kusella. Kun siitä sitten ärähdin niin MÖKS! Loppuharjoitusten ajan olikin varsinainen mökötuvan asukki periaatteella: "Kun ei tee mitään, niin ei tee virheitäkään!"
Purnu on oppikirja esimerkki siitä miten rauhoittavia eleitä käytetään, kun nähdään että toinen hermostuu. Ja vaikka minä olen hitaasti hermostuva ja salamannopeasti leppyvä niin Purnu päättää aina pelata varman päälle ja olla oikein rauhoittava varmuuden vuoksi. Se ei tiedä onnistuneita toko harkkoja. Ei todellakaan.
Jos minulle vielä jonain päivänä selviää miten saan tuon Liisan Ihmemaastaan ulos niinä päivinä, kun mieshormonit jyllää ja mikään ei motivoi, niin haen ison pullon skumppaa ja juon sen ihan yksin juhlan kunniaksi.
No nyt on taas vietetty päivä itsetutkiskelussa. Oma löperöyshän se sieltä paistaa taas kerran. Elinalle terveisiä! Jos niitä nameja saa päivän mittaan mistä tahansa, niin eihän ne kiinnosta. Purnulla on vielä painoakin vähän liikaa, joten ei ole ilmeisesti niin vaarallista jos jää joku namu saamatta. Lisäksi tulee harjoiteltua liikaa samassa paikassa. Tutussa ympäristössä voi keskittyä muuhunkin kuin omaan ihmiseen. No nyt palaillaan taas ruotuun...siis minä, Purnu tulee sieltä sitten perässä.
Valitettavan oikeassa oli tuo viikolla esitetyn hevosohjelman kouluttaja, joka sanoi että,"Hevonen on aina omistajansa peilikuva eikä se kuva ole aina miellyttävä."
No nyt ei auta kuin ryhtyä töihin :) Huhhuh! Hieno harrastus tämä koiraharrastus, kaikesta huolimatta kintoisaa.
En usko että koirien aivoilla ihan puhtaasti näytetään keskisormea, mutta keskiviikon harjoituksissa saatoin kuvitella Purnun tekevän niin. En usko myöskään että koira ilkeyksissään tekee jotain tai jättää tekemättä, mutta silti jouduin käyttämäänkaiken itsehillintäni ettten olisi hermostunut rakkineeseen. Tokoharkoissa oli semmoinen teologian maisteri, ettei paljon maalliset asiat kiinnostaneet. Purnun huomio oli jossain pilvipuutarhoissa ja vauhtia löytyy enemmän meidän pihan lehtokotiloiltakin kuin Purnulta.
Jo hyvässä mallissa ollut luoksetulo oli matelua. Laukka-askelia ei juuri otettu. Palkkiolihapullat ei juurikaan kiinostaneet, namilelulla ei kiinostanut leikkiä. Mitään se kettu ei jätä täysin tekemättä. Tasaisen varmasti ja hitaasti (en tiennyt että raviaskeleita voi ottaa niin hitaasti) se ravata löpsötteli luokse sen näköisenä, että olisi tässä parempaakin tekemistä. Huipennus oli kun kesken luoksetulon käväisi kusella. Kun siitä sitten ärähdin niin MÖKS! Loppuharjoitusten ajan olikin varsinainen mökötuvan asukki periaatteella: "Kun ei tee mitään, niin ei tee virheitäkään!"
Purnu on oppikirja esimerkki siitä miten rauhoittavia eleitä käytetään, kun nähdään että toinen hermostuu. Ja vaikka minä olen hitaasti hermostuva ja salamannopeasti leppyvä niin Purnu päättää aina pelata varman päälle ja olla oikein rauhoittava varmuuden vuoksi. Se ei tiedä onnistuneita toko harkkoja. Ei todellakaan.
Jos minulle vielä jonain päivänä selviää miten saan tuon Liisan Ihmemaastaan ulos niinä päivinä, kun mieshormonit jyllää ja mikään ei motivoi, niin haen ison pullon skumppaa ja juon sen ihan yksin juhlan kunniaksi.
No nyt on taas vietetty päivä itsetutkiskelussa. Oma löperöyshän se sieltä paistaa taas kerran. Elinalle terveisiä! Jos niitä nameja saa päivän mittaan mistä tahansa, niin eihän ne kiinnosta. Purnulla on vielä painoakin vähän liikaa, joten ei ole ilmeisesti niin vaarallista jos jää joku namu saamatta. Lisäksi tulee harjoiteltua liikaa samassa paikassa. Tutussa ympäristössä voi keskittyä muuhunkin kuin omaan ihmiseen. No nyt palaillaan taas ruotuun...siis minä, Purnu tulee sieltä sitten perässä.
Valitettavan oikeassa oli tuo viikolla esitetyn hevosohjelman kouluttaja, joka sanoi että,"Hevonen on aina omistajansa peilikuva eikä se kuva ole aina miellyttävä."
No nyt ei auta kuin ryhtyä töihin :) Huhhuh! Hieno harrastus tämä koiraharrastus, kaikesta huolimatta kintoisaa.
Kommentit
Lähetä kommentti