Neljävuotiskatsaus
Niin se vaan meidänkin nappula täyttää paukautti 4 vuotta. Muistan kun Purnu tohelsi pentuna koko ajan. Kun se pentuna kolmannen kerran (saman käynnin aikana) oli pudonnut mökkilaiturilta veteen, oppimatta kulkemaan laiturilla varovaisesti totesin, että se on todellakin Mies. Olin aivan varma, etten pysty luotsaamaan sitä hengissä edes vuoden vanhaksi. Pari vaarallista singahdusta naisten perään sitten vanhempana, mikä tosin jatkuu vieläkin. Täysi miehinen luottamus siihen, ettei mitään tapahdu vaikka rymistelee täyttä vauhtia louhikossa, pyörii hevosten jaloissa ja viipottaa käärmeiden ylitse. Ihan vaan muutaman mainitakseni.
No nyt on selvitty kuitenkin 4 vuoteen. En edes halua tietää missä eläinlääkäriasemalla oltaisiin kanta-asiakkaina, jos Purnulle olisi siunaantunut sukupuolivietin lisäksi vielä jotain saalistusviettiäkin. Onnekseni puput, naapurinkissat, autot ja rullaluistelijat ovat Purnulle ihan yhdentekeviä. Ja oppihan se jotain....Purnu ei huku kuin veneestä heittämällä. Omineen se kahlaa juuri niin syvään, että voi makoilla vedessä kaikki neljätassua tukevasti pohjassa ja nautiskella vilvoittelusta autuas ilme naamallaan.
Juhla päivää vietettiin perinteisin menoin käymällä Porvoossa rokotuksissa. Purnu kun on ollut perus terve, se ei ymmärrä pelätä edes eläin lääkäriä. Pienenä kun sitä piti ultrata virtsatietulehduksen takia, se nukahti selälleen ultraäänikojeen surinaan ja tempaisi tirsat kesken tutkimuksen. Kivahan se on kun joku silittelee mahaa. Nytkin se luulee, että koko henkilökunta on siellä olemassa vain rapsutellakseen pyrriä. Stetoskoopilla kuunteleva lääkäri joutuu väistelemään kuonoa joka yrittää päästä kuolaamaan lääkärin naaman ja meikit uuteen uskoon.
Lääkärireisulla käytiin sitten Vielä Sacher-kakulla ja jätskillä. Synttärisankari sai osansa herkuista ja pääsi ihmisten ilmoille, mikä pelastaa ylisosiaalisen pyrrin päivän. Jos se vielä seuraavan neljän vuoden aikana oppii hieman hillitymmän tavan tervehtiä uusia ihmisiä niin olen onnellinen. Tempaus, loikka ja nenän murskaava muisku päin naamaa kuulostaa enemmän yleisurheilun ja nyrkkeilyottelun sekoitukselta kuin nelivuotiaan koiran hyviltä käytöstavoilta. Pakko myöntää, että hävetti hiukkasen, kun puolituttu rouva Porvoossa kysyi, että onko se ihan pentu vielä? Itsekkin havahtuen jouduin tunnustamaan ,että se on kyllä jo neljä ja omaa vain surkeat, mutta niin sydämelliset tervehtimistavat. Olen koko ajan ajatellut, että kunhan se aikuistuu niin pitää ruveta vaatimaan parempaa käytöstä tervehtiessä, mutta missä välissä se 4 vuotta hujahti.
Lääkärikin totesi, että kunto on hyvä. Olipa Purnu nyt sen 1,5 kiloa laihtunutkin ja kilo vielä niin ihan ok. Kuulemma koira parhaassa iässä, mihin mies lakonisesti totesi, että tästä se alamäki alkaa. Tosi kivaa :)
Synttärisankari oli varsin tyytyväinen päiväänsä ja niin mekin.
Tätä kirjoitellessa ollankin Mikkelissä ihmettelemässä savolaista elämänmenoa ja odotellaan että ilta hieman viilenisi, jotta pyrrin saisi houkuteltua autoon. Näen jo silmissäni joka kertaisen näytelmän ,jossa pyrri hivuttautuu vanhusten väliin istumaan ja kun pyydään autoon niin suorittaa Oscarin arvoisen esityksen, ettei ole koskaan meitä nähnytkään ja on aina asunut vanhusten koirana. Kaikki näyttelijänlahjat ovat pelissä, ettei tarvitse mennä autoon. Purnun uskollisuuden raja menee auton takaluukun reunassa ;)
Tokoharkoista sen verran, että Elina Niemen "Palkkaa vaan kun on aktiivinen"-metodi näyttäisi tehoavan. Voi olla että kuvittelen toiveikkaana, mutta harjoitukset ovat vauhdikkaampia ja normaalioloissakin pyrri on ruvennut pyrähtelemään enemmän. Omaa syytähän se on tämäkin. Vilkasta otusta on pennusta asti palkittu ja kehuttu, kun on malttia löytynyt, kun perhepiirissä on jonkin verran niitä ihan pieniä ja tosi vanhoja ihmisiä. Joten sitä saa mitä tilaa. Nyt on sitten muutettu hieman omia toimintoja ja sieltä se Purnunkin aktiivisuus alkaa löytyä :)
Nyt viime päivinä tosin energiaa on purkautunut hieman vääriin kohteisiin. Purnu ehti viimeisen vuoden aikan tottua jokapäiväiseen miehiseen mittelöintiin naapuriin muuttaneen Veikon kanssa. Pojat päivittäin pyrähtivät aidan viertä kuin sarjakuvassa konsaan rähjäten toisilleen. Veikolle se oli kyllä enemmän vielä ehkä tulevan harjoittelua leikin varjolla, kuin totista reviirin puolustamista. Mutta voitte arvata että Tosimiehellä oli Koti Uskonto ja Isänmaa kyseessä.
Rähinä ei kestänyt kauan ja sen jälkeen kumpikin perääntyi arvokkaasti omiin poteroihinsa tarkkailemaan alueitaan. Sitten naapurin miesväki joutui totuuden eteen...yhdeltä kolmesta lähtee pallit.Veikko tietty valittiin, kun pallukat eivät olleet laskeutuneet. Ensin Veikko ei päässyt tikkien takia etulinjaan ja kun haavat olivat parantuneet, olivat myös hormonitasot laskeneet. Veikosta on tullut pasifisti. Nyt Veikko tarkkailee alapihan uhoamista lempein ruskein silmin ja lähes kuulen, kun se ajattelee "Peace and Love!". Purnu yrittää provosoida aidalla, mutta Veikko katselee rauhallisesti makoilllen Purnun uhoamista.
Johonkinhan se patoutunut miehinen uho sitten piti purkaa. Vanhaa Pilli kissaa ei uskalla höykyttää, kun sen viiden kynnen salamasota on vielä 4 vuodenkin jälkeen tuoreessa muistissa. No kuka jää jäljelle..... aina kiltti kaveri Polje-kissa. Polje on ollut äimänä, kun entisestä kaverista on tullut ihan paska jätkä. Poljea ehdittiin jahdata pihalta pois ja sisältä ulos ennen kuin YK ymmärsi reagoida. Rauhanturvajoukot pitivät Tosimiehelle ankaran puhuttelun ja nyt pari päivää on ollut rauhallista. Osapuolet ovat jopa kaveeranneet hetkittäin, kuten ennen konfliktin alkua, joten eiköhän täällä kohta ole taas rauha maassa.
Jos siis jokin ero on tuon edellisen tyttökoiran ja nykyisen poikakoiran välillä, niin ne ovat nämä Tosimies-kaudet. Niitä pukkaa säännöllisen tasaisesti. Milloin syynä on narttujen juoksut, naapurin koiran pallinpoisto, oma lepsuilu tietyistä pelisäännöistä jne. Nyt sentään osaa jo vähän paremmin tulkita oireita ja puuttua tilanteeseen. Tosin aamuyöstä järkyttynyttä kissaa sisälle houkutellessani, ilmoitin puoliksi tosissani katuvalle Tosimiehelle, että jos tämä peli ei lopu niin saavat Veikon kanssa katsella toisiaan hempeästi aidalla silmiin tyhjät pussit tuulessa lepattaen ;)
No nyt on selvitty kuitenkin 4 vuoteen. En edes halua tietää missä eläinlääkäriasemalla oltaisiin kanta-asiakkaina, jos Purnulle olisi siunaantunut sukupuolivietin lisäksi vielä jotain saalistusviettiäkin. Onnekseni puput, naapurinkissat, autot ja rullaluistelijat ovat Purnulle ihan yhdentekeviä. Ja oppihan se jotain....Purnu ei huku kuin veneestä heittämällä. Omineen se kahlaa juuri niin syvään, että voi makoilla vedessä kaikki neljätassua tukevasti pohjassa ja nautiskella vilvoittelusta autuas ilme naamallaan.
Juhla päivää vietettiin perinteisin menoin käymällä Porvoossa rokotuksissa. Purnu kun on ollut perus terve, se ei ymmärrä pelätä edes eläin lääkäriä. Pienenä kun sitä piti ultrata virtsatietulehduksen takia, se nukahti selälleen ultraäänikojeen surinaan ja tempaisi tirsat kesken tutkimuksen. Kivahan se on kun joku silittelee mahaa. Nytkin se luulee, että koko henkilökunta on siellä olemassa vain rapsutellakseen pyrriä. Stetoskoopilla kuunteleva lääkäri joutuu väistelemään kuonoa joka yrittää päästä kuolaamaan lääkärin naaman ja meikit uuteen uskoon.
Lääkärireisulla käytiin sitten Vielä Sacher-kakulla ja jätskillä. Synttärisankari sai osansa herkuista ja pääsi ihmisten ilmoille, mikä pelastaa ylisosiaalisen pyrrin päivän. Jos se vielä seuraavan neljän vuoden aikana oppii hieman hillitymmän tavan tervehtiä uusia ihmisiä niin olen onnellinen. Tempaus, loikka ja nenän murskaava muisku päin naamaa kuulostaa enemmän yleisurheilun ja nyrkkeilyottelun sekoitukselta kuin nelivuotiaan koiran hyviltä käytöstavoilta. Pakko myöntää, että hävetti hiukkasen, kun puolituttu rouva Porvoossa kysyi, että onko se ihan pentu vielä? Itsekkin havahtuen jouduin tunnustamaan ,että se on kyllä jo neljä ja omaa vain surkeat, mutta niin sydämelliset tervehtimistavat. Olen koko ajan ajatellut, että kunhan se aikuistuu niin pitää ruveta vaatimaan parempaa käytöstä tervehtiessä, mutta missä välissä se 4 vuotta hujahti.
Lääkärikin totesi, että kunto on hyvä. Olipa Purnu nyt sen 1,5 kiloa laihtunutkin ja kilo vielä niin ihan ok. Kuulemma koira parhaassa iässä, mihin mies lakonisesti totesi, että tästä se alamäki alkaa. Tosi kivaa :)
Synttärisankari oli varsin tyytyväinen päiväänsä ja niin mekin.
Tätä kirjoitellessa ollankin Mikkelissä ihmettelemässä savolaista elämänmenoa ja odotellaan että ilta hieman viilenisi, jotta pyrrin saisi houkuteltua autoon. Näen jo silmissäni joka kertaisen näytelmän ,jossa pyrri hivuttautuu vanhusten väliin istumaan ja kun pyydään autoon niin suorittaa Oscarin arvoisen esityksen, ettei ole koskaan meitä nähnytkään ja on aina asunut vanhusten koirana. Kaikki näyttelijänlahjat ovat pelissä, ettei tarvitse mennä autoon. Purnun uskollisuuden raja menee auton takaluukun reunassa ;)
Tokoharkoista sen verran, että Elina Niemen "Palkkaa vaan kun on aktiivinen"-metodi näyttäisi tehoavan. Voi olla että kuvittelen toiveikkaana, mutta harjoitukset ovat vauhdikkaampia ja normaalioloissakin pyrri on ruvennut pyrähtelemään enemmän. Omaa syytähän se on tämäkin. Vilkasta otusta on pennusta asti palkittu ja kehuttu, kun on malttia löytynyt, kun perhepiirissä on jonkin verran niitä ihan pieniä ja tosi vanhoja ihmisiä. Joten sitä saa mitä tilaa. Nyt on sitten muutettu hieman omia toimintoja ja sieltä se Purnunkin aktiivisuus alkaa löytyä :)
Nyt viime päivinä tosin energiaa on purkautunut hieman vääriin kohteisiin. Purnu ehti viimeisen vuoden aikan tottua jokapäiväiseen miehiseen mittelöintiin naapuriin muuttaneen Veikon kanssa. Pojat päivittäin pyrähtivät aidan viertä kuin sarjakuvassa konsaan rähjäten toisilleen. Veikolle se oli kyllä enemmän vielä ehkä tulevan harjoittelua leikin varjolla, kuin totista reviirin puolustamista. Mutta voitte arvata että Tosimiehellä oli Koti Uskonto ja Isänmaa kyseessä.
Rähinä ei kestänyt kauan ja sen jälkeen kumpikin perääntyi arvokkaasti omiin poteroihinsa tarkkailemaan alueitaan. Sitten naapurin miesväki joutui totuuden eteen...yhdeltä kolmesta lähtee pallit.Veikko tietty valittiin, kun pallukat eivät olleet laskeutuneet. Ensin Veikko ei päässyt tikkien takia etulinjaan ja kun haavat olivat parantuneet, olivat myös hormonitasot laskeneet. Veikosta on tullut pasifisti. Nyt Veikko tarkkailee alapihan uhoamista lempein ruskein silmin ja lähes kuulen, kun se ajattelee "Peace and Love!". Purnu yrittää provosoida aidalla, mutta Veikko katselee rauhallisesti makoilllen Purnun uhoamista.
Johonkinhan se patoutunut miehinen uho sitten piti purkaa. Vanhaa Pilli kissaa ei uskalla höykyttää, kun sen viiden kynnen salamasota on vielä 4 vuodenkin jälkeen tuoreessa muistissa. No kuka jää jäljelle..... aina kiltti kaveri Polje-kissa. Polje on ollut äimänä, kun entisestä kaverista on tullut ihan paska jätkä. Poljea ehdittiin jahdata pihalta pois ja sisältä ulos ennen kuin YK ymmärsi reagoida. Rauhanturvajoukot pitivät Tosimiehelle ankaran puhuttelun ja nyt pari päivää on ollut rauhallista. Osapuolet ovat jopa kaveeranneet hetkittäin, kuten ennen konfliktin alkua, joten eiköhän täällä kohta ole taas rauha maassa.
Jos siis jokin ero on tuon edellisen tyttökoiran ja nykyisen poikakoiran välillä, niin ne ovat nämä Tosimies-kaudet. Niitä pukkaa säännöllisen tasaisesti. Milloin syynä on narttujen juoksut, naapurin koiran pallinpoisto, oma lepsuilu tietyistä pelisäännöistä jne. Nyt sentään osaa jo vähän paremmin tulkita oireita ja puuttua tilanteeseen. Tosin aamuyöstä järkyttynyttä kissaa sisälle houkutellessani, ilmoitin puoliksi tosissani katuvalle Tosimiehelle, että jos tämä peli ei lopu niin saavat Veikon kanssa katsella toisiaan hempeästi aidalla silmiin tyhjät pussit tuulessa lepattaen ;)
Kommentit
Lähetä kommentti