Tehtävä: Turvatkaa lihapullat...

Kevät jotenkin yllätti taas meidät. Se on kyllä ihme sillä näin pitkää ja kylmää kevättä saa hakea. Yhtä äkkiä havaitsin että puolimaratonille on vaan pari viikkoa aikaa, takareisi jumissa ja laiskotus hipoo täyttä 100%. Onneksi on kuitenkin tullut vääntäydyttyä talven mittaan lenkille sen verran, että uskon selviäväni. Lisäksi ollaan työkaverin kanssa luettu kaikenlaisia kuntoilulehtiä koko talvi sohvalla. Kyllä se käy varmasti korkean paikan leiristä.

Lusmulan Reippailijat todistettavasti lenkiltä tulossa.

Olisi kiva kokeilla Purnun kanssa koira juoksua, mutta kun se sittiäinen ei pidä valjaista. Purnulle kaikki valjaat ovat vedon esto valjaita. Ja voin vakuuttaa, että on kokeiltu erilaisia malleja. Jälki on ainut laji, jossa se joten kuten hyväksyy ne kirotut valjaat. Mulkoilee pahasti, mutta sitten haju maailma vie voiton ja valjaat unohtuvat. En tiedä sitten, jos joku toinen koira juoksisi edellä, se voisi auttaa unohtamaan valjaat ja Purnu voisi, jopa vetää niissä. Kun vetäminen remissä oli nuorena pahimmillaan, taktikoitiin aina ihmis vilinään joutuessamme siten,että laitettiin valjaat. Silloin kulki tosi kauniisti vetämättä. Tiedetään kyllä mistä kiikastaa...valjaissa turkki menee sotkuun ja se on liikaa pienen miehen turhamaisuudelle.

Purnun tämän viikon lopun kulun pelasti Seija, joka järjesti pyrriäisilleen mahdollisuuden tutustua Herttoniemen raunio radalle. Meille tämä oli jo toinen kerta. Hyvin oli edellisen kerran opit säilyneet päässä vuoden ajan, vaikka ei olla hakua muutoin harrastettukaan. Mutta jos joku menee Purnun lihapullien kanssa piiloon, niin Purnun motiavaatio on taattu. Lihapullia ei jätetä. Lisäksi pitää tavattomasti ihmisistä ja rymistelystä.

Ongelmana oli vain radalle pääsy. Purnu vastustaa yksityisautoilua. Purnulla se ei johdu kylläkään vihreistä ympäristö arvoista vaan siitä, että sille vieläkin tulee huono olo liikkuvassa autossa. Enää ei oksenneta mutkissa, mutta läähätetään ja ollaan surkeita. Niinpä pyrrin autoon saaminen vaatii aina hieman aikaa ja lempeää suostuttelua.

"Et ole tosissasi sinnehän on vain 90 km..kyllä sinne voi mennä jalan!"

"Aja sitten mutta huomaa, että kärsin!!"

Lopulta oli kuin olikin saatu koko sakki suostuteltua autoon ja lähdettiin huristamaan kohti Herttoniemeä. Purnukin piristyi kun huomasi päässeensä ihmisten ja koirien keskelle toheltamaan.

Alue on kerrassaan hieno on kaiken laista roipetta ja onkaloa kaivonrenkaasta ratikkaan ja erilaisia rakennuksia pitkin mäkeä missä voi harjoitella. Koulutustilakin on varsin kätevän kokoinen. Hieno paikka harrastaa, taas joutui kadehtimaan :)

Etsijäkoiraliitosta oli tullut kaksi henkeä ja koira esittelemään liiton toimintaa ja tuli paljon hyödyllisiä neuvoja ja tietoa mitä tehdä kun koira tai muu lemmikki katoaa. Toivottavasti niin ei käy koskaan. Kuvassa väkeä seuraamassa luentoa ja kahvittelemassa tietty.

T-pentueen puolivuotissynttärien kunniaksi oli tehty kaksi ihanaa kakkua. Toinen oli luun muotoinen ja toinen tämmöinen söpö tyttö pentueelle sopiva pinkki...moni kakku päältä kaunis ja nämä molemmat olivat vielä tavattoman hyviäkin :) Olivat vaan niin kauniita, ettei olisi raaskinut syödä.

  

Lopuksi oli mahdollisuus seurata etsijäkoiraa työssään.

Kova tuuli, tuore jälki ja varsin haasteellinen korkeiden rakennusten välissä pyörivä tuuli vaikeuttivat tehtävää ja pyörittivät hajut miten sattuu, mutta pienten harharetkien ja tuumaustaukojen jälkeen eksyneetkin löytyivät.

Ilmavainua...voisiko ne sitenkin olla tuolla päin??!!

Sitten olikin meidän vuoro harjoitella raunioilla. Ensin palauteltiin ulkoradalla mieleen viime keväisiä. Eli ihmiset löytämällä, löytyvät myös lihapullat. Yhtälö, jonka koira kuin koira oivaltaa tosi nopeasti. Viime vuonna oli kamera mukana, mutta olin niin tohkeissani, että oli tasan yksi kuva. Nyt Pentti avusti ja tulikin kuvia otetuksi.

Purnun yksi siskoistakin oli mukana. Olisivat koiruudet kovasti halunneet leikkiä, mutta olisi saattanut tulla ei niin jalotustoimikunnan suosittelema pentue, joten moikattiin vaan siskoa.

Lada odottaa vuoroaan etsintään. 

Maalimiehen työ ei ollut järin mukavaa aina. Ryömimistä ja mönkimistä koloihin rojun sekaan. 

Ei ahtaan paikan kammoisille! 

Lihapullat löytyneet ja kylkiäisenä tuli vielä mukavia ihmisiä :)

Romun keskellä pyrristelyä.

Pienen miehen paratiisi...saa rymistellä ja kiipeillä.

Piiloja roppakaupalla

Rojulaani!

Lopuksi päästiin kokeilemaan vielä etsimistä talon sisällä. En ollut ollenkaan varma miten Purnu reagoisi pimeän hämärään taloon. Huoneisiin piti mennä omatoimisesti tutkimaan roinan keskelle ja etsimään ihmisiä. Mutta Purnu yllätti epäilevä Juudaksen omatoimisuudellaan. Lihapullat pelastuivat tuulensuojaan pyrrin mahaan ja palkaksi sai vielä kehuja ja rapsutuksia. Valokuvat jäi ottamatta, en olisi kyllä niin hämärässä osannutkaan kuvata.

Mitä sitten opittiin. Seuraavalla etelänmatkalla, jos maanjäristys uhkaa, otan mukaan salamipötkön. Säilyy eväänä hyvin, jos joutuu odottelemaan ylös kaivajia kauankin. Ja jos jollakin on käytössä rauniokoira niin kyllä se ensin ilmaisee sen, jolla on makkarat mukana kuin sen, joka sieppasi vain passin mukaansa : D

. 

 Lopuksi miehekäs kuittaus " Purnu kävi täällä"

Kiitos kaikille mukavasta päivästä!