Oletteko lukeneet Kyrön kirjan Mielensä pahoittaja? Jokainen tarina alkaa lauseella "Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun....." Nyt on vähän samat tunnelmat, joten jokaisen tilityksen alkuun voi laittaa nyt tuon samaisen virkkeen.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun....." huomasin että 19 kg painanut ei niin pieni kokoinen uros koirani oli kaikenlaisten maku palojen ja harkka makkaroitten seurauksena pulskistunut 21,5 kg. Liikuntaa ei voida lisätä, koska en jaksa enää enempää olen sentään jo 47 vuotta ja kiva olisi olla välillä kotonakin, eikä lenkki polulla koko ajan. Kun tuli ilmoitauduttua siihen juoksu tapahtumaankin. No minun alkanut uusi hoikempi elämäni laajeni koskemaan viatonta luontokappalettakin ja tehtiin ihmisissä päätös että väli palat on nyt loppu. Ehkä se laihduttaa minutkin, koska en yksinkertaisesti pysty vääntämään välipalaleipää makkaralla, kun tunnen nälkäisten silmien tuijotuksen selässäni, enkä nyt tarkoita Penttiä. Purnu on nyt sitten teho tarkailussa ja puntaroinnissa. Tunnen itseni Jutta Gustafssoniksi ohjelmassa superdieetit, kun kyttäilen kilolukemia. Purnu on onneksi innokas puntaroitava, juoksee itse vaa'alle ja tarvitsee vain nostaa takajalat mukaan. Ogelmana onkin nähdä sitten se kilo lukema pyrrin alta. Viime aikoina olisi kyllä saanut jäädäkin näkemättä oma ja koiran.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." meidän hyvin alkanut juoksu metodimme Purnu edellä karahti tänään kiville. Kaupunki lenkit ovat menneet jo todella hyvin. Purnu on jolkotellut edellä kiltisiti ja haistellut hajut hyvissä ajoin. Juoksu lenkit ovat olleet mukavia. Ei nuuskimaan jäämisiä kauas taakse, eikä kuulolaite 0 lukemissa. Mutta tänään pyörä tie lenkillä hyvin alkaneen 2 km jälkeen iski joku "miesten mies kohtaus". Alkoi ensin jäädä rinnalle, sitten taakse ja hupsista nuuskuttelemaan. Kun huusin, ei mitään reaktiota, kun yritin kiertää taakse kiepahti taas taakse tai hyppäsi lumipenkkaan, kun tiesi etten todellakaan sinne tule juoksemaan. Kun otin pannasta kiinni ja yritin kiskoa penkalta alas näin kun esitteli toista kaunista kulma hammastaan.Hyvät hampaathan sillä onkin :) Sitten kun ripitin (siis sanallisesti asiasta), heittäytyi tassut pystyssä pyörä tielle. Sovittiin riita ja yritettiin jatkaa matkaa, mutta aina kun siirryin taakse pomppasi penkkaan, kiepsahti taakse tai heittäytyi pitkäkseen.Siinä sitten pyörittiin kuin venäläiset Anttilassa pitkin pyörätietä.
En hermostu helposti mutta nyt piti kyllä laskea kymmeneen. Sitten totesin että tämä on ihan naurettavaa, kun kyse ei ole kuin edellä juoksemisesta, ei mistään suhteellisuusteorian opettamisesta koiralle. Otin Purnun remmiin ja pari napakkaa nyt mennään eikä meinata komentoa ja sitten ohjasin sen hihnan avulla eteen juoksemaan. Aina kun se meni siinä kehuin, jos se heittäytyi nurin kiepautin sen pystyyn ja uudestaan oikealle paikalle ja kehuja. Puoli kilometriä tultiin näin. Tunsin itseni ihan raakalaiseksi. Siten alkoi sujua. Mökötti, mutta meni edellä. Irroitin remmin ja toistin käskyn ja lähdettiin menemään. Purnu yritti mutkille juoksemalla saada minua edelle ja jättäytyä jälkeen. Mentiin seuraava kilometri täydellistä aallonmuotoista sinikäyrää. Pari penkalle hyppyä, mutta nyt tuli käskemällä pois. Tuli ihan 70-luku ja saksalais metodilla koulutetut sakemannit mieleen, kun pyrripoika mennä mökötti häntä ja perse alhaalla edellä sen näköisenä, että "Onko pakko jos ei taho?"
Sitten alkoivat kehut tehota ja makupalat maistua. Ja yhtä-äkkiä häntä nousi pystyyn ja okei tämä oli nyt sitten tässä kivaa olla lenkillä ja askel muuttui taas iloiseksi. Nyt ei ollut enää mitään ongelmaa juosta edellä.Huh huh! En aina ymmärrä. Joko kyse oli tosimiehen uhmakkaasta kokeilusta tai sitten oli ihan oikeasti vielä epäselvää mitä haluttiin. Oli niin tai näin loppulenkki ja paluumatka meni hienosti. Olisipa tämä asia nyt loppuun käsitelty.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." kiltti Purnukkani lenkillä lähti kuin ohjus ja odota käskyistä(joita yleensä noudattaa tosi hyvin) huolimatta pyyhälsi tutun leikkikaverin luo mutkan taakse. Onneksi ei ollut tietä välissä, mutta kyllä joutui taas ripittämään. Taisi oppi kuitenkin jäädä sisäistämättä, kun pääsivät ripityksen jälkeen kuitenkin leikkimään ihan luvan kanssa. Lieventävänä asian haarana tuttuus ja se että tytölle on kohta juoksu alkamassa, mutta kyllä se vähän vapaa kävely oikeuksia kavensi vaarallisemmissa paikoissa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." tajusin tyhmyyteni Toko harkoissa. Seuraaminenhan saatiin parempaan malliin kun rauhoitin omaa hösellystäni. Purnuhan on hieman laiskahko olemukseltaan hetkittäin. Tai minusta ainakin tuntuu siltä yli-innokkaan belgin jälkeen. Laiska on ehkä väärä sana, tasaisen varma ja rauhallinen on ehkä oikeampi ilmaus. Olen koittanut pitää vilkkautta yllä olemalla itse oikein touhukas ja reipas. Siitä on seurannut se että hösellän liikkeet ja liikkeiden väli ajat. Onni on vaan että kukaan ei ole videoinut harjoituksiamme. En kestäisi katsoa. Harjoitusten jälkeen on aina ollut hiemän sekava hätäinen olo. Niin kuin ei olisi itse tehnyt mitään kunnolla, muuta kuin hengästynyt.
Olen joskus huomannut, että jos Purnu joutuu odottamaan ennen kuin pääsee kentälle se on innokkaampi. Paras on jos muut jo tekevät, mutta me odotellaan vuoroamme. Päätin kokeilla tätä nyt toko harkkoihin ja itseeni. Purnu odottaa paikallalla makuussa, kun laitan muovitötteröt paikoilleen yms. Sitten aloitetaan. Perusasento otetaan rauhallisesti ja liikkeelle lähdetään vasta pienen ZEN-hetken jälkeen. Liikkeestä kehutaan ja palkataan kunnolla ja rauhassa aikaa ottaen silitellään ja oleillaan. Ei mitään ylimitoitettua riehumista. Zen-hetki ja mietitään mikä olisi seuraava ja siirrytään sinne rauhassa. Harjoitusten lopuksi vasta riehutaan ja leikitään ja käydään kävelyllä. Yhden kerran kokeiltu, mutta toimi sen kerran hyvin. Itsellä oli selkeämpi olo ja ihan kuin Purnu olisi hieman virittynyt Zen hetkien aikana paremmin, kuin sillä hirveällä sähellyksellä. Olemuksessa oli vähän sellaista "Eiks nyt jo aleta"-tunnelmaa. Täytyy nyt jatkaa kokeiluja katsotaan miten käy. Toivotaan, että yhteinen tyyli löytyy.Täytyy vaan hyväksyä että Purnu ei ole mikään sähikäinen kun en ole itsekkään ja tehdä työtä siltä pohjalta.
No ei meillä loppujen lopuksi niin kamalan paha mieli ole ;) Sulassa sovussa eteenpäin sanoi valimotyöntekijä.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun....." huomasin että 19 kg painanut ei niin pieni kokoinen uros koirani oli kaikenlaisten maku palojen ja harkka makkaroitten seurauksena pulskistunut 21,5 kg. Liikuntaa ei voida lisätä, koska en jaksa enää enempää olen sentään jo 47 vuotta ja kiva olisi olla välillä kotonakin, eikä lenkki polulla koko ajan. Kun tuli ilmoitauduttua siihen juoksu tapahtumaankin. No minun alkanut uusi hoikempi elämäni laajeni koskemaan viatonta luontokappalettakin ja tehtiin ihmisissä päätös että väli palat on nyt loppu. Ehkä se laihduttaa minutkin, koska en yksinkertaisesti pysty vääntämään välipalaleipää makkaralla, kun tunnen nälkäisten silmien tuijotuksen selässäni, enkä nyt tarkoita Penttiä. Purnu on nyt sitten teho tarkailussa ja puntaroinnissa. Tunnen itseni Jutta Gustafssoniksi ohjelmassa superdieetit, kun kyttäilen kilolukemia. Purnu on onneksi innokas puntaroitava, juoksee itse vaa'alle ja tarvitsee vain nostaa takajalat mukaan. Ogelmana onkin nähdä sitten se kilo lukema pyrrin alta. Viime aikoina olisi kyllä saanut jäädäkin näkemättä oma ja koiran.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." meidän hyvin alkanut juoksu metodimme Purnu edellä karahti tänään kiville. Kaupunki lenkit ovat menneet jo todella hyvin. Purnu on jolkotellut edellä kiltisiti ja haistellut hajut hyvissä ajoin. Juoksu lenkit ovat olleet mukavia. Ei nuuskimaan jäämisiä kauas taakse, eikä kuulolaite 0 lukemissa. Mutta tänään pyörä tie lenkillä hyvin alkaneen 2 km jälkeen iski joku "miesten mies kohtaus". Alkoi ensin jäädä rinnalle, sitten taakse ja hupsista nuuskuttelemaan. Kun huusin, ei mitään reaktiota, kun yritin kiertää taakse kiepahti taas taakse tai hyppäsi lumipenkkaan, kun tiesi etten todellakaan sinne tule juoksemaan. Kun otin pannasta kiinni ja yritin kiskoa penkalta alas näin kun esitteli toista kaunista kulma hammastaan.Hyvät hampaathan sillä onkin :) Sitten kun ripitin (siis sanallisesti asiasta), heittäytyi tassut pystyssä pyörä tielle. Sovittiin riita ja yritettiin jatkaa matkaa, mutta aina kun siirryin taakse pomppasi penkkaan, kiepsahti taakse tai heittäytyi pitkäkseen.Siinä sitten pyörittiin kuin venäläiset Anttilassa pitkin pyörätietä.
En hermostu helposti mutta nyt piti kyllä laskea kymmeneen. Sitten totesin että tämä on ihan naurettavaa, kun kyse ei ole kuin edellä juoksemisesta, ei mistään suhteellisuusteorian opettamisesta koiralle. Otin Purnun remmiin ja pari napakkaa nyt mennään eikä meinata komentoa ja sitten ohjasin sen hihnan avulla eteen juoksemaan. Aina kun se meni siinä kehuin, jos se heittäytyi nurin kiepautin sen pystyyn ja uudestaan oikealle paikalle ja kehuja. Puoli kilometriä tultiin näin. Tunsin itseni ihan raakalaiseksi. Siten alkoi sujua. Mökötti, mutta meni edellä. Irroitin remmin ja toistin käskyn ja lähdettiin menemään. Purnu yritti mutkille juoksemalla saada minua edelle ja jättäytyä jälkeen. Mentiin seuraava kilometri täydellistä aallonmuotoista sinikäyrää. Pari penkalle hyppyä, mutta nyt tuli käskemällä pois. Tuli ihan 70-luku ja saksalais metodilla koulutetut sakemannit mieleen, kun pyrripoika mennä mökötti häntä ja perse alhaalla edellä sen näköisenä, että "Onko pakko jos ei taho?"
Sitten alkoivat kehut tehota ja makupalat maistua. Ja yhtä-äkkiä häntä nousi pystyyn ja okei tämä oli nyt sitten tässä kivaa olla lenkillä ja askel muuttui taas iloiseksi. Nyt ei ollut enää mitään ongelmaa juosta edellä.Huh huh! En aina ymmärrä. Joko kyse oli tosimiehen uhmakkaasta kokeilusta tai sitten oli ihan oikeasti vielä epäselvää mitä haluttiin. Oli niin tai näin loppulenkki ja paluumatka meni hienosti. Olisipa tämä asia nyt loppuun käsitelty.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." kiltti Purnukkani lenkillä lähti kuin ohjus ja odota käskyistä(joita yleensä noudattaa tosi hyvin) huolimatta pyyhälsi tutun leikkikaverin luo mutkan taakse. Onneksi ei ollut tietä välissä, mutta kyllä joutui taas ripittämään. Taisi oppi kuitenkin jäädä sisäistämättä, kun pääsivät ripityksen jälkeen kuitenkin leikkimään ihan luvan kanssa. Lieventävänä asian haarana tuttuus ja se että tytölle on kohta juoksu alkamassa, mutta kyllä se vähän vapaa kävely oikeuksia kavensi vaarallisemmissa paikoissa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun..." tajusin tyhmyyteni Toko harkoissa. Seuraaminenhan saatiin parempaan malliin kun rauhoitin omaa hösellystäni. Purnuhan on hieman laiskahko olemukseltaan hetkittäin. Tai minusta ainakin tuntuu siltä yli-innokkaan belgin jälkeen. Laiska on ehkä väärä sana, tasaisen varma ja rauhallinen on ehkä oikeampi ilmaus. Olen koittanut pitää vilkkautta yllä olemalla itse oikein touhukas ja reipas. Siitä on seurannut se että hösellän liikkeet ja liikkeiden väli ajat. Onni on vaan että kukaan ei ole videoinut harjoituksiamme. En kestäisi katsoa. Harjoitusten jälkeen on aina ollut hiemän sekava hätäinen olo. Niin kuin ei olisi itse tehnyt mitään kunnolla, muuta kuin hengästynyt.
Olen joskus huomannut, että jos Purnu joutuu odottamaan ennen kuin pääsee kentälle se on innokkaampi. Paras on jos muut jo tekevät, mutta me odotellaan vuoroamme. Päätin kokeilla tätä nyt toko harkkoihin ja itseeni. Purnu odottaa paikallalla makuussa, kun laitan muovitötteröt paikoilleen yms. Sitten aloitetaan. Perusasento otetaan rauhallisesti ja liikkeelle lähdetään vasta pienen ZEN-hetken jälkeen. Liikkeestä kehutaan ja palkataan kunnolla ja rauhassa aikaa ottaen silitellään ja oleillaan. Ei mitään ylimitoitettua riehumista. Zen-hetki ja mietitään mikä olisi seuraava ja siirrytään sinne rauhassa. Harjoitusten lopuksi vasta riehutaan ja leikitään ja käydään kävelyllä. Yhden kerran kokeiltu, mutta toimi sen kerran hyvin. Itsellä oli selkeämpi olo ja ihan kuin Purnu olisi hieman virittynyt Zen hetkien aikana paremmin, kuin sillä hirveällä sähellyksellä. Olemuksessa oli vähän sellaista "Eiks nyt jo aleta"-tunnelmaa. Täytyy nyt jatkaa kokeiluja katsotaan miten käy. Toivotaan, että yhteinen tyyli löytyy.Täytyy vaan hyväksyä että Purnu ei ole mikään sähikäinen kun en ole itsekkään ja tehdä työtä siltä pohjalta.
No ei meillä loppujen lopuksi niin kamalan paha mieli ole ;) Sulassa sovussa eteenpäin sanoi valimotyöntekijä.
Täällä sitä taas hekotellaan Purnun blogin parissa, huippukamaa!
VastaaPoista