Mutinaa koiraharrastuksesta

Ihmisjäsenellä on ollut aikaa pohdiskella joululomalla koira harrastusta. Kun kuukauden sisällä törmää kahteen yhdistykseen, joilla on vaikeuksia saada riitävästi väkeä yhdistyksen hallitukseen, se laittaa miettimään aletaanko olla nykymuotoisen yhdistystoiminnan loppusuoralla. Jo 90-luvulla kun itse olin aktiivisesti mukana koulutuksissa ja hallituksissa oli vaikeaa saada porukkaa välillä kasaan. Kautta aikain yhdistystoiminta on ponnistanut niistä muutaman innokkaan ryppäistä, joista on kiva puuhata oman harrastuksen eteen ja jotka onnistuvat vetämään ne vähän laiskemmat mukaan toimintaan. Kun tuo innokkaiden rypäs omalla innollaan ikäänkuin vetää muutkin tavalliset rivijäsenet mukaan  toimintaan, on mennyt hyvin. Sitten kun tuo innokkaiden rypäs väsyy, leipääntyy tai elämäntilanne vaan muuttuu, ovat nämä pienet yhdistykset heti pulassa.

Kyse ei ole siitä ettei harrastuksen olisi tulossa porukkaa. Agilityyn on jopa tunkua, Tokon, Rallytokon ja arkitottelevaisuuden kursseille on tulijoita. Näyttelyissä kävijöitä riittää.  Ongelmana tuntuukin kaikilla yhdistyksillä olevan saada riittävän suuri aktiiviporukka toimimaan. Se porukka joka sitoutuu viikoittain vetämään harjoituksia muille ja hoitamaan yhdistyksen päätöksen tekoa ja raha-asioita. Kantamaan vastuun, että jäsenet saavat postinsa, ulkopuoliset kouluttajat saadaan paikalle ja työvuorot hoituvat ja kokoukset menevät yhdistyslain kirjaimen mukaisesti. Tämä kaikki pitää tehdä ilmaiseksi, oma vähä vapaa-aika uhraten ja usein ilman sitä omaa koira kaveria. Se istuu joko kotona tai autossa odottamassa omaa vuoroaan, kun ihmisjäsen koiraharrastaa ilman koiraa. Ei ole oikein.

Jotta yhdistys pystyy toimimaan pitää kerätä rahaa, järjestää kursseja, kisoja, näyttelyitä, mätsäreitä ym. Mikään näistä ei onnistu ilman työhön sitoutuvaa jäsenistöä. Joku tässä yhtälössä ei vaan toimi, koska työtä olisi paljon, mutta tekijöitä vähän.

Monikaan ei halua enää sitoutua yhdistystoimintaan. Muistan jo 90-luvulta erään syyskokouksen, jossa erästä muutoin aktiivista jäsentä pyydettiin hallitukseen. Kyseinen henkilö ilmoitti tiukasti olleensa aikoinaan eräässä yhdistyksessä sihteerinä ja kun oli siitä hommasta päässyt lopulta irti ei aikoisi kuulua ikinä enää mihinkään kuin rivijäsenenä. Ihmettelin lausuntoa silloin mutta en ihmettele enää. Helpompi on tehdä murha ja istua suomalaisessa vankilajärjestelmässä elinkautinen kuin mennä yhdistyksen hallitukseen. Elinkautisesta vapautuu 6 vuoden kuluttua  hyvällä käytöksellä. Pienen yhdistyksen hallitukseen erehdyttyäsi istut siellä vuosikausia ilman toivoa vapautumisesta. Ei armahda edes presidentti. Jos käytät erovuoroasi joutuvat muut elinkautistaan kärsivät aina vaan pahempaan pulaan ja jos riittävää määrää ei saada joudutaan yhdistys ajamaan alas ja lopettamaan. Silloin loppuu harrastus kaikilta. Kun joku uusi saadaan houkuteltua mukaan on uupuneita lähtijöitä tilaisuuden tultua aina tarjolla useita.

Mikä sitten on muuttunut. Talkoohenki on olemassa, mutta lampun kylkeä saa hangata aika kovaa ja pitkään ennen kuin talkoohenki lampusta suostuu ilmestymään. Vapaa-aika iltaisin on vähissä kaikilla muiden harrastusten, perheen ja työn takia. Ihmisellä ei ole enää vain yhtä harrastusta pitsinnypläyksen lisäksi. Koira harrastajat haluavat myös harrastaa ja kehittyä sen oman koiransa kanssa.  Aktiivien puutteen takia pikku seurat kuihtuvat ja ne suurten kaupunkien seurat, joissa on paljon harrastajia saavat aina hieman helpommin toimijoita mukaan ja pystyvät kasvamaan. Tosin tänä talvena olen muutaman suurenkin seuran aktiivien kuullut manailevan tekijöiden puutetta ja sitä, että kaikki työ jää muutamalle harvalle.

Pienetkin yhdistykset yrittävät kuitenkin selvitä. Kursseja ei vedetä niin paljon vuodessa, kisoja järjestetään harvemmin. Siitä alkanut noidankehä vähentää taas jäsen- ja aktiivi määriä. Harjoittelupaikan eteen täytyy tehdä jäsenmaksun lisäksi myös talkoo tunteja. Joissain seuroissa talkoo tunti velvoitteet ovat kasvaneet niin suuriksi, että alkavat jo muistuttaa toista työtä. Suuret talkoo velvoitteet karsivat harrastajia ja pienillä paikkakunnilla siihen ei ole varaa. Ei ole myöskään pienillä seuroilla varoja halleihin ja omiin tontteihin. Suuri talkoo velvoite jäsenmaksun lisäksi ilman parempaa harrastus tarjontaa, kuin räntäsateessa kentällä rämpiminen, ei houkuta ketään.

Uskon että koira harrastus nykymuodossa elää murroskauttaan. Pienet seurat tulevat joko kuolemaan tai löytämään uusia tapoja toimia. Suurten harrastajamäärien seurat kasvavat ja pystyvät tarjoamaan enemmän, mutta kasvaako talkoo velvoitteet toiminnan rahoittamiseksi liian suureksi taakaksi rivijäsenelle.

Seuraako toimijoiden vähenemisestä, vähemmän kisoja. Nyt jo moniin kisoihin on järjestävän seuran jäsenillä etusija mikä on ihan ymmärrettävää. Joku palkka pitää tehdystä työstä saada. Yksityisiä koira halleja nousee samanaikaisesti pitkin suomen maata vastaamaan kasvaneeseen kysyntään ja vähentyneeseen tarjontaa. Minuakin houkuttaa enemmän maksettu halli vuoro tai kurssi ilman muita velvoitteita, kuin saapua paikalle koiransa kanssa.

Mutta pystyvätkö kaikki maksamaan kalliita kursseja, tarjotaanko niitä syrjäseuduillakin. Eriarvoistuuko koiraharrastus pikkuhiljaa ja keskittyy suurten kaupunkien läheisyyteen. Kuka jatkossa järjestää kisoja. Jos seurat vähenvät, vähenevät myös kisat. Kisojen järjestys oikeus on Kennelliittoon kuuluvilla seuroilla. Lisääntyykö seurojen ja yksityisten toimijoiden yhteistyö vai pitäisikö Kenneliitonkin pikkuhiljaa siirtyä nykyaikaan ja muuttaa 70-luvulle jäänyttä toiminta mallia vastaamaan seurojen nykyajan tarpeisiin. Tähän asti on vaan tullut entistä enemmän vaatimuksia ja kortteja toimitsijana toimijoille. Muutoin yhdistys toimintamme on on pysynyt lähes muuttumattomana kaikki nämä vuosikymmenet. Millä muulla organisaatiolla on varaa pysyä muuttumattomana ajan muuttuessa. Ei millään.

Tänä päivän ihmiset haluavat harrastaa koiransa kanssa. Mutta tarvitaan uusia malleja ja tapoja tarjota kasvavalle harrastaja joukolle palveluja ja toimintaa. Avata sulkeutunutta toiminta piiriä myös toimintaan valmiina oleville yksityisille toimijoille, vaikka he tekisivät sitä myös rahan takia eikä pelkästään aatteen palosta. Kurssi toiminnan lisäksi myös kilpailujen järjestämisen mahdollisuutta pitäisi avata seurojen lisäksi myös näille alan yrittäjille. Silloin jokainen voisi valita itselleen ja elämän tilanteelleen sopivan harrastus muodon, joko seurassa tai yksityisiä palvelun tarjoajia käyttäen.

Rahalla tai talkoilla, aktiivista harrastus vuotta 2019 ja muistetaan, että tänäkin vuonna suuri joukko uhraa vapaa-aikaansa, jotta me yhditystoimintakammon saaneet rivijäsenetkin saamme harrastaa. Ei väsytetä heitä valittamalla turhista vaan ilahdutetaan ilmestymällä paikalle jokainen edes yksiin talkoisiin ilman tekosyitä.