Koko vuosi on mennyt saamattomuuden hengessä. Pitäisi tehdä yhtä ja toista kotityötä, mutta aika tuntuu menevän kahvikuppi kädessä töllöttäessä. Koko ajan kaikki jää viime tinkaan. Viimeisiä lehtiä haravoin ja silppusin otsalamppu päässä. Nyt myrskyn ja lumi kaaoksen seurauksena takapiha on täynnä männyn oksia. Onneksi ei puita kaatunut. Pitäisi sahata ne pilkkeiksi ja viedä loput röpöt jätärille, ennen kuin lumi taas tulee. Pitäisi, mutta kun ei saa aikaisiksi ja pimeäkin tulee viikonloppuisin niin pian. Sitäpaitsi tykkylumi kuuluu Lappiin...
|
Apupoika Anteron kanssa ihmettelemässä tuhoa lumien sulettua |
Piti käydä myös asuntomessuilla. Ei saatu ikinä aikaiseksi vaikka oli tässä vieressä. Puisto käytiin katsomassa ja ponttooni silta, mutta varsinaista aluetta ei ole katseltu ennenkuin tänään. Lenkkeilyhän on hyvä metodi tylsien koti hommien karttelussa.
Alunperin ajatus oli käydä katsomassa oliko myrskyssä rikkoontunut ponttooni silta jo kunnossa ja käydä uudella aallonmurtajalla. Kumpaankaan ei päästy korjaustyöt oli vielä käynnissä. Käveltiin sitten vaan alueella, ihmeteltiin akvaarioikkunoita ja järkyn kokoisia sisutuslamppuja ja kauniisti valaistuja pihoja. Pikku-Ukko sai rallatella irti lähes koko seikkailun, koska pimeässä ei ollut oikein ketään liikenteessä.
Huomasi kyllä, että uudet hoodit oli kiva ylläri. Pikku-Ukko tutki ja utsi 2 tunnissa joka mutkan ja kolon aivan innoissaan. Käytiin katsomassa alueen perälle tehty valaisematon luontopolkukin tammimetsikössä. Oli tosi kiva lenkki. Taskulampun valossa ei juuri kuvia saatu, mutta silti uskon että meillä on ehkä Suomen kauneimmat lenkkipolut Loviisassa. Kiitos vaan puisto-osastolle taidokkaasti luonnontilaan jätetyistä rannoista. Aivan upeita.
|
Harjun portaat |
|
Messualueen rantareitit |
|
Keskustan kaunein rakennus |
Jos sitten huomenna risusavottaa.... ehkä.... :)
Hurja määrä oksia kyllä taittunut puista teillä!
VastaaPoistaMie en myöskään ole lehtiä haravoinu. Ne meni tippumaan kun sairastin ja nyt odottelen sinnikkäästi, että lumi tulee ja peittää ne alleen.
Just ton pimeyden vuoksi. Ja kosteuden. Ja tuulen. Ja aikaansaamattomuuden.