Terveisiä Baja maja maasta...

Kotiloma kaaoksen keskellä!

 Piti lähteä mökille mökkikauden lopettajaisiin, rosvopaistin paistoon ja susien syötiksi. Otin oikein lomapäiviä.  Ei lähdetty Koutsi tuli kunnolla kipeäksi ja joutui sairaalaan. Pyöräkaupat Liperissä jäi vaiheeseen, kesästä asti odotettu Lysti siskon tapaaminen jäi ja mökkeily jäi, Mutta hei ei hätää, nyt voi käydä ulkohuussissa ihan kotipihallakin sillä remontti on käynnissä edelleen. Tasoitukset on nyt tehty, viemärit jääneet  uuden lattiavalun alle ja kosteuseristyksetkin jo seinissä. Ensi viikolla alkaa laatat siirtyä seiniin. Voitto häämöttää.



                                 


 

Pikku-Ukko häärii apupoikana ja remppamiesten jo ennestään huippu status nousi sfääreihin, kun  ihana Martta tuli mukana. Pikku-Ukon rakkauselämä on kuin Juicen Biisistä Marilyn Marilyn "Mä tulisesti sua kirjeillä lemmin, MGM vastaili virallisemmin." No ehkä hieman Martta lämpeni yli innokkaalle hurmaaja pojalle.Yritin vihjata että hieman jäyhempi, vaikeasti tavoiteltava poikamies metodi saattaisi Martan hakkailussa toimia, mutta eipä siinä juuri neuvoja kuunneltu.

Ihmisjäsen on Koutsin ollessa hospitsissa katsonnut paria Netflix sarjaa. Kaikissa on ensimmäinen kausi ollut jo aika pitkällä, kun olen yhden maissa yöllä herännyt nojatuolista. Semmoinen loma. Bondia en ole vielä käynyt leffassa nukkumassa. 

Koti lomalla on ulkoitu ja käyty saikussa Koutsia katsomassa. Melkein tuli itsellekkin saikkua, kun vedin mutaisessa auton urassa läskärillä reunasta kimmokkeen. Pikku- Ukko oli onneksi tapansa mukaan pitkällä edellä niin ei jäänyt alle. Onneksi on yli liikkuvat nivelet muutoin olisi peukalo katkennut ja kunnon pehmukkeet ihan omasta takaa. Siinä itseäni rysäyksen jälkeen kasatessani eräät oli sitä mieltä, ettei noin pienen kupsahduksen takia kannata jäädä seisomaan, mutta Pikku-Ukon äänekkäistä protesteista huolimatta edettiin loppumatka hieman hiljempaa. Ei käynyt onneksi pahemmin. Toisessa kädessä toimii tartunta ja toinen ojentuu ylös. Kyllä sillä pärjää



Jätettiin sitten pyöräilyt odottamaan kuivempia kelejä. Käytiin metsälenkillä ja tehtiin esineruutu pistoja metsään. Ostin intersportista pari lätkäkiekkoa, koska arvelin että olisivat semoisia ei niin ykköskohteita. Ja hah oikeassa olin. Ekalla etsinnällä näin, että merkkasi molemmmat, mutta jatkoi vaan kivempien esineiden etsintää. Eipä tiennyt poika rukka, ettei muuta ole. Kun tuli sitten aikansa pyörittyään ihmettelemään "tyhjää" vai pitäisikö sanoa "tylsää" pistoa niin jätin uudelleen puuhun kiinni kävin näyttämässä esineet ja lähetin uudelleen. Nyt hieman pitkin hampain tuotiin. Palkkasin hurjasti ja leikin esineillä ja lopuksi vielä palkkasin pallolla. Paluumatkalla tehtiin sama uusiksi ja nyt oli jo kunnon tuonnit. Hieman herkästi sylkäistiin ällö tylsät kiekot jalkoihin, mutta innostui kuitenkin kiekkojen heittelystä. Lopuksi vielä ihailtiin hienoja löytöjä ja palkkasin pallolla. 

Paluumatkalla löytyikin taas miun edellisellä kerralla hukkaamani  Tokamanni lasit. Liekö sama tyyppi joka löysi taannoin piponi, nostanut kannon nokkaan. Kiitos joka tapuksessa!


Nose Workkiakin uskaltauduin kokeilemaan toistamiseen sisätiloissa. Nyt oli jo hieman rauhallisempi esitys. Mitään ei edes hajonnut. En olisi ikinä uskonut, mutta tykkää ihan hurjasti mokomasta hommasta.

Uudessa kännykässä (vanha ei siis metsässä, vaan putosi ihan kotona) on parempi kamera ja testailin muotokuva toimintoa. Aika söpöjä kuvia tuli. 




Lomalle ei ollut kuin kaksi hommaa, Katkoa maa artisokkien varret ja madaltaa saunan lauteet niin että Koutsi pääsee turvallisesti niille kapuamaan. Ei mennyt edes hermot. Kirosinkohan kerran vaan. Päästään taas saunaan, jos Koutsi jo kotiutetaan arjen tullen saikusta. Sitä odotellessa koitetaan pysyä ehjänä ja ehkä viikon päästä ollaan jo lähempänä sisä vessaa ja sitten se on Baja majalle heipat. Ei tule ikävä!

Lauteet malllia "Mäyräkoira"









 

Kommentit

  1. Koutsille pikaista paranemista ja tolle sun peukulle myös!! Ihanaa, kun remppa on kohta ohi! Hyvä Pihku, kiekot nousee ja nosetus rulettaa 😁

    VastaaPoista
  2. Excellent post. Sauna knowledge. Respect your advice.   saunajournal.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit