Koulunpenkillä

Siitä tietää, että kirjoitus väli venähti liikaa, kun piti käydä lunttaamassa omaa blogiaan mitä tuli kirjoitettua.

Aloitetaan askarteluista. Ihmisjäsen innostui paracord punonnasta ja juutuupin ohjeilla on tullut värkättyä yhtä sun toista hauskaa. On koukuttavan mukavaa. Tosimies sai uuden pannan ja remmin.
Sävysävyyn tietty. Mustista ja Mirristä löytyi vielä samaan väriin uusi vilkkukin.


Lisäksi on piperetty kaikkea maan ja taivaan väliltä.




Mukavasti menee se muutenkin vähäinen vapaa-aika näitä turatessa. Toisaalta kertoohan se siitäkin, että aikaa alkaa löytyä muuhunkin kuin säntäilyyn sinne tänne.

Parasta tässä talvessa on ollut Kiipeily Grottanilla ja Strömfors Dog Sports hallissa pidettävä TOKO kurssi. Tosimies sekoaa tiistaisin innosta käpäliinsä, kun pääsee halliin temppuilemaan.

 Kurssille suositeltiin kevythäkkiä mukaan ja minäkin päätin sitten investoida sellaiseen. Koko valinta meni hieman yläkanttiin, kun en osannut yhtään mittojen perusteella arvioida. Voidaan nyt tarvittaessa molemmat pungeta sinne päikkäreille tai jos palataan vielä heppa harrastuksen pariin, niin tuonne mahtuu pieni ponikin...

Tosimieshän ei ole häkissä oloon oppinut. Kurssilla on sen verran siellä hetkittäin käyty, että alkaa jo sujua. Alussa hieman oli naama mutturalla...

"Pidä tyhmä telttas"

...mutta kun hoksasi, ettei siellä tarvitse juuri olla kuin hetkittäin, niin johan kirkastui elämä...


Nyt kolmen kerran jälkeen minä osaan sen jo kasata, aina tosin ensin väärin päin ja Tosimies menee sinne jo ihan sujuvasti hetkeksi pötköttelemään. Olisi taidettu selvitä ilmankin, kun enimmäkseen treenaillaan tai katsellaan muiden suorituksia. Kaikki kurssilla ovat niin kilttejä, että tulevat hyvin toimeen odottelu alueella ilman rähinöitä. Mutta hyvähän se tietty on olla, jos joskus vaikka se poni...

Kurssilla on joka toinen kerta ohjattu treeni. Pernilla Tallberg on meitä neuvomassa. Jokaisella on 15 min omaa aikaa kysellä ja tehdä. Samanaikaisesti muilla on käytössä hallin toinen puoli, missä saa vapaasti ottaa mitä haluaa. Joka toinen kerta tehdään 15 min vapaavalintaisia  ihan vaan keskenämme parin kanssa ja loppuaika omineen taas toisella puoliskolla. Porukka on tosi mukavaa ja harkat aika tehokkaat. Kahdessa tunnissa tulee pidettyä taukoakin ja kuunneltua muidenkin saamia vinkkejä.

Halli on tilava, lämmin ja valoisa. 

Monta hyvää vinkkiä on jo saatu. Takaperin ketjuttaminen on aina ollut minun aivoilleni käsityskyvyn ulottumattomissa. Viimeksi ope väänsi sen rautalangasta luoksetulo liikkeeseen. Tajusinkin sen siinä, mutta kun rupesin kokeilemaan kotona tuli taas ymmärysvaje. Täytyy ensikerralla ottaa vielä pari tarkentavaa kysymystä. Ihan vaan pari... :O

No Purnu täyttää kesällä jo 9 v. Saas nähdä riittääkö meillä terveyttä Tokoilla. Tällä hetkellä ollaan ihan huippukunnossa ja intoa on niin, että käpälät sekoaa. Osui hauska kuvapari silmään .Toinen kuva on ekalta kesältä ja toinen samalta paikalta tänä vuonna. Aika kuluu...

2009

2018

Illat valostuu, lunta on ja mökkireissu lähestyy. Kohta on jo kesä taas.








Kommentit

Suositut tekstit